Narsistinen solunjohtaja? Helluntaiseurakunta

minävaintäälä

Olen ollut mukana useamman kuukauden solussa, jossa on kolmen kuukauden aikana "potkittu pois" kolme ihmistä. Tunnistan narsistisen ihmisen aika helposti, koska olen elänyt sellaisen kanssa vuosia.

Olen alkanut epäilemään, että vahva naisjohtaja hahmo voisi olla narsisti. Hän on "potkinut" solulaisia pois solusta, minun silmiini aikamoista haipakkaa on pitänyt. Minuakin hän "testaili", haluanko olla mukana solussa ihan suoraan kysyen. Solussa on vaatimus mennä eteenpäin hengellisesti, mikä on ihan ymmärrettävääkin. Solunjohtaja korostaa välillä johtajuuttaan ja ilmiselvästi nauttii siitä. Hänelle se tuntuu luontevalta varmasti.

Olen huomannut, että johtaja on pitänyt meitä varpaillaan näillä "erottamisilla". Syyt erottamiseen ovat olleet esim. ristiriidat johtajan kanssa tai avoliittoon ryhtyminen. Nämäkin toisaalta ovat omanlaisiaan syitä, mutta mietin, tartteeko ihan erottaa. Yhdessä vaiheessa vaikutti jopa siltä, että piti jotenkin "selitellä" omaa uskovaisuuttaan ja todistaa, että on varmasti uskossa.

Tulee JOPA sellainen vaikutelma, että johtaja aina helposti tutustuu johonkin ihmiseen, on kiinnostunut jonkun aikaa, sitten kun kiinnostus ja auttamisenhalu loppuu (on keräillyt soluun aika "ongelmaisiakin") niin sitten kun ongelmaiset tarvitsisivat erittäin suuria määriä apuja, niin johtaja onkin jo väsynyt ja kyllästyneenoloinen näitä ongelmaisia kohtaan. Solulaiset elävät johtajan turhautumuksissa jne.mukana tietenkin. Näistä ongelmaisista sitten puhutaan ja nähdään helposti ihmiset joko hyvinä tai pahoina.

Tällä hetkellä paikkani solussa on hyvä, (kamala, että näin pitää edes sanoa) mutta mietin,että muuttuukohan se? Tunnen olevani samalla loukussa, kun olen sitoutunut soluun, koska jos lopettaisin solun, tietäisin, että minusta puhuttaisiin (ja solunjohtaja on karismaattinen) saatettaisiin mustamaalata, jolloin ei viittisi käydä enää seurakunnassakaan. Minulla on jopa ajatus, että minun tulisi muuttaa pois paikkakunnalta, se olisi tarpeeksi vahva syy lopettaa solu.

Tässä solussa halutaan täyttä sitoutumusta.

Mitä mieltä olette? Onkohan johtaja narsistinen? Onko samankaltaisia kokemuksia?

20

745

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • DoctorT

      Kuvauksesi sopii mainiosti itseään täynnä olevaan naiseen! Narsistinen tai ei, tapa on kaukana oikeasta hengellisestä johtajasta. Sana ei oikein naiselle johtajuutta suosita, joten tauti on varsin selväoireinen.

      Kuvailemasi nainen kuuluu siihen lahkoon, joka aliarvioi Sanaa ja alkuseurakunnan ohjeistusta. Olisiko itse liberaaliteologi noin vapaasti määritellen.

      Kavahtaisin moista solua ja välttäisin kuin ruttoa! Ihmettelen minkä seurakunnan alaisuudessa hän saa toimia, vai toimiiko yksityisyrittäjänä. Kavahda vielä suuremmalla syyllä.

      "Moninaisten opintuulten heittelemiä naisparkoja", lainaus UT.:sta

      • pihlajainen3

        Tuosta naiseudesta vielä, ei kai se synti ole...
        Jos ajatellaan Etelä-Korean herätystä, se perustuu pitkälti solutoimintaan
        ja siellä solunjohtajat ovat hyvin usein naisia.
        Taitaa vain korealainen nainen olla vähän taipuisampi kuin skandinaavit...
        Malttaa vaikka antaa Herrankin ohjata. Ei silti, itse en ole tavannut isottelevia
        solunjohtajia. Isoja seurakunnnan johtajia joskus, mutta he nyt ovatkin olleet miehiä
        ja se on sitten ihan toinen juttu taas.
        Suurin osa tapaamistani johtajista on ollut ok, ovat sitten olleet
        solunjohtajanaisia tai muuten vain johtajamiehiä


    • ap

      No en minä ehkä tuolleenkaan sitä näkisi. Itsekin olen nainen, ja naisjohtaja naissolussa on aika looginen. On todellakin asioita, mitä kokisin vaivaannuttavana kertoa miehelle. Naiset ja miehet käsitteleekin joitakin asioita eri tavalla. On helpompi puhua naisena naiselle joistakin asioista.

      En lähtisi tekemään tästä nais/mies asiaa, vaan kysyn, että onkohan tässä ihmisessä narsismia.

    • DoctorT

      Etpä tietenkään, mutta kuten ao kertoi, hlö ei ole paikallaan.

      Tällä kokemuksella, joka minulla on sekä leipätyöstä että hengellisestä kentästä, on valitettava tosiasia, että siellä missä johtamisongelmia yleensä on, on nainen johdossa.

      Eräs lut.pappi totesi keskustelussamme, että lähes poikkeuksetta ne srkt, joissa naiskirkkoherra, siellä ongelmat.

      UT ei suosita naista srkn johtoon. Solu on srk pienoiskoossa. Kyllä tuo kuvaus vastasi kokemaani.

      • Kokemus

        Epäpätevin esimies, joka minulla on ollut, oli paitsi mies myös miniseurakunnan pastori ja entinen ammattiupseeri. Henkilökunta sai hoitaa työt miten pystyi ja huvitti, hän vain soitteli heille mihin vuorokaudenaikaan sattui ja valitteli tuntikausia ettei vaimo, ja moni muukaan, pidä hänestä.


    • ei Jeesuksen mukaist

      Jeesus ei sitonut väkisin ympärilleen opetuslapsia. (Joh.6:66-67)

      "...monet hänen opetuslapsistaan vetäytyivät pois eivätkä enää vaeltaneet hänen kanssansa.

      Niin Jeesus sanoi niille kahdelletoista: "Tahdotteko tekin mennä pois?"

      On paha merkki tuollainen väkisin joukkoon sitouttaminen. Jos tilanteesi huononee, niin lähde viimeistään silloin pois ja johonkin raittiimpaan joukkoon.

    • pohdittavak.si
      • pohdittavak.si

        Erityisesti kohtaa "lahko" kannattaa tutkailla ja sitä alempana kerrotut vahingollisten lahkojen tunnuspiirteet.


    • Kolossal. luku 2

      16. Älköön siis kukaan teitä tuomitko syömisestä tai juomisesta, älköön myös minkään juhlan tai uudenkuun tai sapatin johdosta,
      17. jotka vain ovat tulevaisten varjo, mutta ruumis on Kristuksen.
      18. Älköön teiltä riistäkö voittopalkintoanne kukaan, joka on mieltynyt nöyryyteen ja enkelien palvelemiseen ja pöyhkeilee näyistään ja on lihallisen mielensä turhaan paisuttama
      19. eikä pitäydy häneen, joka on pää ja josta koko ruumis, nivelten ja jänteiden avulla koossa pysyen, kasvaa Jumalan antamaa kasvua.
      20. Jos te olette Kristuksen kanssa kuolleet pois maailman alkeisvoimista, miksi te, ikäänkuin eläisitte maailmassa, sallitte määrätä itsellenne säädöksiä:
      21. "Älä tartu, älä maista, älä koske!"
      22. - sehän on kaikki tarkoitettu katoamaan käyttämisen kautta - ihmisten käskyjen ja oppien mukaan?
      23. Tällä kaikella tosin on viisauden maine itsevalitun jumalanpalveluksen ja nöyryyden vuoksi ja sentähden, ettei se ruumista säästä; mutta se on ilman mitään arvoa, ja se tapahtuu lihan tyydyttämiseksi.

      • kop. kop.

        Joo, kristittynä syön rautaa ja paskinnan kettinkiä, kaikki käy.
        Aloitushan helluntaissa koski juuri syömistä.
        Oliko sulla muuta tekstiä, kuin tuo ainaninen saman leikkeen lainaaminen?


      • avaa oven
        kop. kop. kirjoitti:

        Joo, kristittynä syön rautaa ja paskinnan kettinkiä, kaikki käy.
        Aloitushan helluntaissa koski juuri syömistä.
        Oliko sulla muuta tekstiä, kuin tuo ainaninen saman leikkeen lainaaminen?

        Sinua tuntuu kiusaavan tuo kohta, joka on suoraa lainausta Raamatusta. Osuuko Paavalin teksti arkaan kohtaan?


      • Anonyymi
        kop. kop. kirjoitti:

        Joo, kristittynä syön rautaa ja paskinnan kettinkiä, kaikki käy.
        Aloitushan helluntaissa koski juuri syömistä.
        Oliko sulla muuta tekstiä, kuin tuo ainaninen saman leikkeen lainaaminen?

        ????


    • ap

      Kiitos vastauksista..

    • 777totuus7

      Narsistit hakeutuu seurakunnissa tehtäviin, joissa voi toteuttaa häiriöistä käytöstä.Kuoron johtajana narsistit ovat valtansa huipulla.Pelkkä rivinarsisti on niinsanottujen juorujen levittäjä.Rivinarsisti voi saada vaikka pastorin eroamaan ja muuttamaan terveellisimmille maille .Niin kävi Lahden vapaakirkossa aikanaan, ja poislähtenyt pastori teki hienon Sity seurakunnan Joensuuhun.Että kyllä nämä valheita juoruavat seurakuntalaiset tunnetaan.

    • carocca

      Oma vika, jos palvotte mammoja ja riiputte heissä kuin iilimadot.

    • Martzu80

      Minun mielestä sun kannatta avoimesti keskutella muitten kanssa solun ulkopuolella.Kysellä heidän näkemyksiä kyseisestä solun vetäjästä.Kannattaa ennen kaikkea rukoilla tämän ihmisen puolesta.Mutta voithan akikesta huolimatta vaihtaa soluakin jos siellä on sellainen mahdollisuus että on joku toinen solu johon voisit mennä.Tiedän ettei narsistin kanssa pitemmän päälle jaksa,eikä sellaisella ihmisellä(joka on oikeasti narsisti) ole edes halua muuttua.Kulutat vaan omia voimavaroja sen ihmisen kanssa.Minusta tuollainen hengellisesti"eteenpäin" meno ei ole solun tarkoitus,vaan yhdessä olo keskustelu,raamatun tutkiminen ja rukous...Kannattaa miettiä onko tämä solu sen kaiken arvonen,vaan onko sinulla paikka jossain muussa solussa.Inhimillisiä me uskovatkin olemme vikoinemme ja puuteinemmekin!

    • Narsismivainotärsytt

      Kirjoitat asioista hyvin omasta näkökulmastasi, enkä suoraan sanoen näe minkäänlaisia perusteita että solunjohtaja olisi narsisti. Narsismilla lyöminen on suunnatonta väkivaltaa, mitä toiselle ihmiselle voi tehdä. Olisin TODELLA varovainen tuollaisten syytösten kanssa!!
      Halu varjella solun ilmapiiriä, kannustaa kasvuun uskossa ja auttaa ihmisiä ottamalla heitä lähelleen ovat kaikki hyviä asioita. Monilla ihmisillä on vajavuutta näiden asioiden toteuttamisessa, mutta se ei tee heistä narsisteja.

      • Anonyymi

        Kyllä tekee höpö höpö.


    • Pihlajainen3

      Taidat liioitella,
      ihan niin kuin yksi yksityinen solu koko seurakuntaa kiinnostaisi.
      Puhumalla asiat selviävät. Jos ei selviä, vaihda solua tai perusta oma
      ihan täydellisen vapaa.
      Kyllä avoliitto on yleensä esteenä helluntaiseurakuinnan jäsenyydelle,
      koska jo käskyissä kielletään avioliiton ulkopuoliset suhteet. Jumala
      haluaa suojella mahdollisia lapsia ja perhettä.

      Voi hyvin olla, että vetäjä on narsu ja silloin kyllä parannuksen tekoa riittää, jos ihminen joskus tajuaa, että hänessäkin on vikaa. Väkisin kun sitäkään ei kenenkään päähän saa. Helpompi monesti etsiä toinen ryhmä. Karismaattisuutta nyt ei haitaksi Raamatussa lasketa. Päinvastoin Paavali ainakin taisi toivoa, että kaikki profetoisivat..
      Monessa solussa olen itse ollut eri paikkakunnilla ja yleensä ne ovat toimineet ihan ok. Hyvä paikka kasvaa uskossa ja käydä mielenkiintoisia keskusteluja, sanoisin. Siunausta sinulle!

    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      59
      3727
    2. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      87
      3118
    3. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      69
      2326
    4. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      14
      1530
    5. Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä

      Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m
      Ikävä
      65
      1319
    6. Mikä tekee naisesta

      Seksikkään ja viehättävän? Entä miehestä?
      Ikävä
      87
      1169
    7. Varusmiehen kuolema

      Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä
      Kajaani
      29
      1039
    8. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      1
      991
    9. Huippu, kaupunki ostaa hotellin

      Hyvä juttu meillä on oma hotelli iloitsi Pirtihirmukin. Nyt vaan rekryt päälle ja uusi henkilökunta. Tarvitaan tekijöitä
      Ähtäri
      55
      965
    10. Mitä ajattelet rakkaastasi tällähetkellä?

      Itse haluaisin jo hänen viereen..
      Ikävä
      47
      952
    Aihe