Pienen eron olen huomannut Väyrysen ja Soinin linjoissa. Väyrynen ei mielistele, Soini sen sijaan pyrkii hieman mielistelemään. Ylen tentissä kysyttiin Väyryseltä, että lähtisikö Stubbin kanssa ulkomaanmatkalle. Väyrynen vastasi, että tuskinpa, kun piti suunnitella viikon pressan ohjelma. Sen sijaan Soini homokysymyksiin vastasi, että pitää tutustua ihmisiin, kuten Hakkarainen ja Haavistokin ovat ystävystyneet. Ikään kuin yrittää hälventää homot vs. heterot linja-asetelmaa.
Väyrynen vs. Soini
7
59
Vastaukset
- kotouskontotsänmaa
Paavo on myös kuuluu luterilaiseen seurakuntaan, eikös pressalla ole joku asema luterilaisessa kirkossa, eikös nykyinen rouva presidentti asemansa vuoksi mennyt oikein virallisesti miehen kanssa naimisiin.
- Väyrynen vs. EVM
Eihän Soinista näämmä todellisuudessa ole vastustajaksi ja estäjäksi oikein millekään asioille. Ainoatakaan EU-asiaa eivät ole saaneet estettyä, eikä edes minkään päätösten sisältöihinkään ole pystytty Perussuomalaisten toimesta vaikuttamaan.
Ainoa joka on riittävän itsepäinen pitämään pintaansa Kokoomuksen ja SDP:n typeryyksiä vastaan on Väyrynen.
Katainen ja Urpilainen haluavat ensi kesällä sitoa Suomen lopullisesti kiinni velkavankeuteen uuteen EVM-velkahel-vettiin mukaan. Meille sälytetään 50 miljardin suuruiset muiden maiden velat kannettavaksemme. Tuota kuormaa eivät pienenevät ikäpolvet, eli omat lapsemme jaksa kantaa.
Ainoa presidenttiehdokkaista jolla on *mitään* mahdollisuutta presidentin asemastaan käsin tähän vaikuttaa, ja tämä Kataisen typeryys estää, niin se äijä on kyllä Väyrynen.
Soini on tässä mielessä aivan liian helposti periksiantava, ei kuitenkaan jaksa ja kestä pitää omaa päätään.
Väyrys-ukossa on ainoa toivo olemassa tässä mielessä. Suomen tekemän karmean EVM-typeryyden estämisessä.- minkätakia?
Niin, mutta minä mietin, että minkä takia Urpilaisen ja Kataisen ylipäänsä pitäisi velkavankeuttaa Suomea? Jos siis ovat taas velkomassa lisää.
- Herännyt Erkki (nim)
minkätakia? kirjoitti:
Niin, mutta minä mietin, että minkä takia Urpilaisen ja Kataisen ylipäänsä pitäisi velkavankeuttaa Suomea? Jos siis ovat taas velkomassa lisää.
Paavo Väyrysen "kuudenvuodenpuhe" oli vakuuttava. Hän haluaa Suomen presidentiksi, ja kertoo: miksi. Kannatus nousee! Katso itsekin, ja arvioi!
- Euroopan hulluus
>>Niin, mutta minä mietin, että minkä takia Urpilaisen ja Kataisen ylipäänsä pitäisi velkavankeuttaa Suomea? >>
Tuossa ei tietenkään ole minkäänlaista järkeä, ei mitään. Työväen ja vähäväkisten edustaja Urpilaisella luulisi olevan edes jotakin maalaisjärkeä.
Että ei kaikkiin euroeliitin ehdottamiin järjettömyyksiin pidä suostua maksajaksi ja takaajaksi. Ei Ruotsikaan ole sellaiseen menossa.
Mutta niin vain Urpilaista viedään. Joko painostajana on Katainen tai sitten omasta puolueesta SDP:n Lipponen.
Joka tapauksessa niin vaan Urpilainenkin on antamassa sitoumuksensa Suomen velkavankeudelle.
Ainoa toppi tätä hulluutta estämään on enää tasavallan presidentti. Jos sillä paikalla on joku henkilö joka haluaa, ja on ilmoittanut asiaa vastustavansa.- Ei sille
pressa mitään mahda.
- 15+27
"Mutta niin vain Urpilaista viedään. Joko painostajana on Katainen tai sitten omasta puolueesta SDP:n Lipponen." Sinäpä sen sanoit!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455000Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1121570Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481129- 131063
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome17987Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy75950Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella8947Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v2852Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah56751Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27713