"Huoltamolle saapunut perhe haki turvapaikkaa
Luotomäen Essolle Tornioon saapui keskiviikkoiltana kello 21:n aikaan makedonialainen perhe, joka haki turvapaikkaa. Romaniperheeseen kuuluu vanhempien lisäksi viisi lasta, joista vanhin on noin kymmenvuotias ja nuorin sylivauva.
Perhe pyysi huoltamon henkilökuntaa soittamaan poliisille, joka nouti heidät ja otti vastaan turvapaikkapyynnön.
Tornion poliisin mukaan perhe oli ilmeisesti tuotu autolla huoltoasemalle Ruotsin puolelta Haaparannan kautta. Perhe oli aiemmin majaillut Ruotsissa.
Perhe vietti yön Torniossa ja iltapäivällä, poliisin tekemien haastattelujen jälkeen, he matkasivat junalla Ouluun. Perhe toimitettiin Ouluun vastaanottokeskukseen odottamaan jatkotoimia.
Edellisen kerran Tornioon saapui turvapaikanhakijoita muutama viikko sitten. Sitä ennen turvapaikanhakijoita tuli Ruotsin puolelta parin kolmen ryhmän viikkotahdilla noin kuukauden ajan. "
Minun mielestäni poliisi tekee virkavirheen kun ei palauta näitä tummia ulkomaalaisia siipeilijöitä takaisin rajan taakse Ruotsiin mistä he tänne ryömivätkin meidän piikkiin lomailemaan ja rötöstelemään!
Ruotsi ei tietääkseni ole vaarallinen maa edes Kosovon albaaneille tai Romanian mustalaisille, joten mikään laki tai sopimus ei velvoita Suomalaisia elättämään näitä ulkomaalaisia siipeilijöitä !

Vastaukset 2
Vanhimmat
Älä sinä Late kehtaa puututella poliisien tekemisiin,jos ne eivät näytä rikoksilta tai vähänkin siihen suuntaan.Tuliko mieleesi,että rajalta ei käännytetä kuin ravintolan ovelta.....mietippäs sitä ja ole edelleenkin tarkkana....
Niitä tekee ja vähän sille vaikuttaa että muunlaisia ei olekaan.