Tipaton kevät

Reippaana alkoholin käyttäjänä olen ottanut tavaksi viettää joulun alta vappuun täysin raitista elämää. Vuosien takainen ensimmäinen kerta tapahtui oikean emätöpeksinnän vuoksi. Myönteinen kokemus juomalakosta sai uusimaan raittiuskuukaudet. Kevät on aikaa jolloin viinakset vähiten kiinnostaa ja helpottaa päätöksessä pysymistä. Kun terassikelit alkaa niin voi hyvällä omallatunnolla sitten ottaa huurteisen nokan alle. Emäntäkään ei silloin paheksu vaikka mielellään raittiusjakson pituutta lisäisikin.
Harkinnassa onkin syksyn päähän lisätä pari raittiuskuukautta.
Toistuvana ilmiönä päätöksessä pysyminen on tullut yllättävän helpoksi itsestään selvyydeksi.
Kesän kajojista ja makkaroista en edes harkitse luopuvani ja yllätys on että emäntäkään ei sitä vaadi. Parannus entiseen on ilmeisen merkittävä

Mutta missä näkyy hyöty ?Perhe on hyvin onnellinen kun suurten perhejuhlien aikaan iskä on esiintymiskunnossa. Kunto on huipussaan kesän alla eikä kaljamahakaan rannoilla pönkötä. Kun ei ole krapulaisia viikonloppuja niin kotityötkin tulee mallikkaasti hoidettua. Lisäksi on se "kovan jätkän" tunne kun kokee hallitsevansa alkoa eikä se minua.

Suosittelen lämpimästi. Sopii meille "puolijuopoille" oikein hyvin. Ei ole pelkoa että täysraittius tylsistyttäisi elämän vaan toistakin puolta pääsee maistelemaan.
154
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Jos on noinkin vakavia ongelmia alwari alkon kanssa, että sitä on pakkokontrolloitava ja asetettava rajoituksia ja ehtoja, kannattaisiko lopettaa kokonaan?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Entinen punanenä kirjoitti:

Reippaana alkoholin käyttäjänä olen ottanut tavaksi viettää joulun alta vappuun täysin raitista elämää. Vuosien takainen ensimmäinen kerta tapahtui oikean emätöpeksinnän vuoksi. Myönteinen kokemus juomalakosta sai uusimaan raittiuskuukaudet. Kevät on aikaa jolloin viinakset vähiten kiinnostaa ja helpottaa päätöksessä pysymistä. Kun terassikelit alkaa niin voi hyvällä omallatunnolla sitten ottaa huurteisen nokan alle. Emäntäkään ei silloin paheksu vaikka mielellään raittiusjakson pituutta lisäisikin.
Harkinnassa onkin syksyn päähän lisätä pari raittiuskuukautta.
Toistuvana ilmiönä päätöksessä pysyminen on tullut yllättävän helpoksi itsestään selvyydeksi.
Kesän kajojista ja makkaroista en edes harkitse luopuvani ja yllätys on että emäntäkään ei sitä vaadi. Parannus entiseen on ilmeisen merkittävä

Mutta missä näkyy hyöty ?Perhe on hyvin onnellinen kun suurten perhejuhlien aikaan iskä on esiintymiskunnossa. Kunto on huipussaan kesän alla eikä kaljamahakaan rannoilla pönkötä. Kun ei ole krapulaisia viikonloppuja niin kotityötkin tulee mallikkaasti hoidettua. Lisäksi on se "kovan jätkän" tunne kun kokee hallitsevansa alkoa eikä se minua.

Suosittelen lämpimästi. Sopii meille "puolijuopoille" oikein hyvin. Ei ole pelkoa että täysraittius tylsistyttäisi elämän vaan toistakin puolta pääsee maistelemaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu