Kreationismipalsta?

Tämä osio näköjään on muuttunut lähes pelkäksi kreationismikeskusteluksi. Ei se minua haittaa, mikäpä siinä. Omituinen juttu tosin on se, että Suomi24:ssä ON jo olemassa ihan oma osionsa kreationismista keskustelua varten. LUULISI sen osion kiinnostavan aiheesta innostuneita?

Tosin olen vetänyt sen johtopäätöksen, että täällä mellastanee yksi kirjoittaja, joka eri nimimerkeillä laukoo samat totuudet tulemaan. Kirjoitustyylin tunnistaa kyllä. Olen esim. kysynyt sitä, onko kirjoittaja ns. Nuoren Maan kreationisti, mutta se oli liian vaikea (?) kysymys. Samoin eräs toinen (?) nimimerkki jaksoi jaaritella pitkään kanssani samoista donosauruksen soluista, mutta hyytyi sitten, kun tosiasioita alkoi eteen tulla.

No, tätähän tämä nettikeskustelu on. Suosittelen kreationisti-intoilijoille aiheen omaa osiota. Siellä aiheeseen syvästi perehtyneet kirjoittajat jaksavat jankata kanssanne jokaisesta yksityiskohdasta.

Ja kyllä - kreationismi on oikeasti varsin säälittävää räpellystä. Kreationistien omista sivuista on faktatieto kaukana. Multinikkeily on säälittävää.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Inhottava realisti kirjoitti:

Tämä osio näköjään on muuttunut lähes pelkäksi kreationismikeskusteluksi. Ei se minua haittaa, mikäpä siinä. Omituinen juttu tosin on se, että Suomi24:ssä ON jo olemassa ihan oma osionsa kreationismista keskustelua varten. LUULISI sen osion kiinnostavan aiheesta innostuneita?

Tosin olen vetänyt sen johtopäätöksen, että täällä mellastanee yksi kirjoittaja, joka eri nimimerkeillä laukoo samat totuudet tulemaan. Kirjoitustyylin tunnistaa kyllä. Olen esim. kysynyt sitä, onko kirjoittaja ns. Nuoren Maan kreationisti, mutta se oli liian vaikea (?) kysymys. Samoin eräs toinen (?) nimimerkki jaksoi jaaritella pitkään kanssani samoista donosauruksen soluista, mutta hyytyi sitten, kun tosiasioita alkoi eteen tulla.

No, tätähän tämä nettikeskustelu on. Suosittelen kreationisti-intoilijoille aiheen omaa osiota. Siellä aiheeseen syvästi perehtyneet kirjoittajat jaksavat jankata kanssanne jokaisesta yksityiskohdasta.

Ja kyllä - kreationismi on oikeasti varsin säälittävää räpellystä. Kreationistien omista sivuista on faktatieto kaukana. Multinikkeily on säälittävää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu