Halosen uudenvuoden puhe

ei päätä ei häntää

Halonen muistutti vielä kuinka halvalla on saatu velkaa, korot ovat olleet alhaiset.

Tämähän juuri on ollut nykyisen velkakriisin syy, josta ei nyt kannattaisi elämöidä.
Rahaa on työnnetty puoliväkisin lainaksi ja halvalla. Ole sitä sitten ottamati.

6

80

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Onnetonta menoa

      Halonen teki epäviisaasti kun asettui toiselle kaudelle 6 vuotta sitten.Nämä viimeiset vuodet ovat vain vahvistaneet kansalaisten käsitystä ettei presidentti pysty tai halua puuttua mihinkään epäkohtiin joita nimenomaan alkuperäisiä suomalaisia ja yhteiskuntaa vaivaa.Ollaan kyllä huolissaan maailmalla rehottavasta epäkohdista ,muttei oman maan repeäminen huono-osaisiin ja vieläkin huonommin meneviin kiinnosta kuin puheissa jos niissäkään.Hymyillään joka käänteessä.vaikkei aihetta juurikaan löydy.Politikot vain haluavat julkisuuskuvan kohdalleen,viis muusta.Epäolennaisista asioista tehdään olennaisia ja päinvastoin.Näillä opeilla kun mennään ei tuloskaan voi olla kaksinen.Ns.arvojohtajalla jos ei ole tämän enemmän annettavaa,niin olkoon sitten hiljaa mielummin.

    • Eläkeläispersu
    • x.x.x.onneksi .x.

      yhtä tyhjän kanssa.tyhjän saa pyytämätäkin.tyhjiä sanoja.tyhjä katse.sydän kylmä.

    • en vaivautunut

      Edes kuuntelemaan.

    • arvostelukyky hoi!

      Vanhaa ja täysin kelvotonta demupaskaa taas jauhoi. Ihmisen ja kansan tarvitsee olla järkevä ja sopivasti isänmaallinen. Ei meidän tarvitse kaiken maailman hulluja ja homottajia suvaita nurkissamme. Halosen käsitys suvaitsemisesta on sairas, suorastaan Suomen edun vastainen. Halonen heitti miljardeja suomalsiten rahaa kehitsymaiden sotahulluiulle eliiteille, pelkille roskajoukkioille, ylisti heitä ja samalla syyllisti suomalaisia todella rajusti. Oli muka arvojohtaja. Arvoiltaan puhdas oman edun tavoittelija, omaan pesään ulostaja ja suomenkielisen väestön solvaaja. Muuta haloskasta ei ole jäänyt mieleen. Kammottava kausi kaikkinensa Suomen historiassa. Onneksi Suomi on heräämässä ja demuvalhe ja fuula ei enää mene kritiikittä läpi.

      • viikon kännit

        Kun päästään lopulta eroon!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä

      "Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan
      Maailman menoa
      20
      18184
    2. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      56
      5072
    3. 4,5 promillee

      Aika rajut lukemat joku eilen puhaltanut.
      Suomussalmi
      24
      4717
    4. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      27
      4620
    5. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      36
      4440
    6. Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"

      "– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h
      Maailman menoa
      67
      4332
    7. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      62
      3903
    8. Voiku saisi sen sun

      Rakkauden kokea. Tykkään susta niin paljon edelleen.
      Ikävä
      42
      3565
    9. Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?

      Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on
      Suomalaiset julkkikset
      40
      2844
    10. Olitpa ikävän

      Kylmä eilen. Miksi ihmeessä?
      Ikävä
      45
      2559
    Aihe