Halonen Valkoiseen taloon!

Eipä päässyt kuin unissaan. Eikä taida boyfrend Tuomiojallakaan olla asiaa kyseiseen taloon.
Mutta veikkaanpa että Niinistö sinne menee jos ja kun pressaksi tulee.
972
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Ainakaan Paavo Lipposta pääsy Valkoiseen taloon vierailulle ei avittanut kovin hyvin.

Käydessään siellä 2002 joulukuussa Lipponen vielä oli vahva pääministeri. Mutta huhtikuussa 2003 Lipponen oli häväisty, ja vetäytyi häpeissään Eduskunnan puhemieheksi.

Noitakin on käyntejä eri tasoisina. Pääseekö antamaan vierailun julkilausumansa Bushin kanssa yhdessä vaiko yksinään. Lipponen joutui antamaan julkilausumansa yksikseen, Valkoisen talon ulkopuolella ja ilman Bushia.

Vielä pelkkä pääseminen Valkoisen talon reissulle ei takaa mitään.

Siellä joutuu nykyään lupaamaan erilaisia asioita ja vastapalveluksia vähintään saman arvon edestä kuin sieltä on mukamas saavinaan.

Kokoomus on jo myynyt Suomen Bilderberg-järjestölle. Ei ole paljoa Niinistöllä enää lisää myytävää eikä luvattavaa Obamalle.

Voi olla että kutsua White Houseen ei niinkään nopeasti tällaiselle valtaa omaamattomalle Suomen presidentillemme irtoa. Tuon vierailun varaan en laskisi yhtään mitään.

Äänestä

Toivottavasti ei mene, Suomen maineelle ei ole hyväksi seurustella terroristivaltion kanssa. Ensin olisi saatava sotarikoksia tehtaillut bush joukkoineen haagiin tuomittavaksi, sitten asiaa voitaisin harkita.

Äänestä

Halonen kuittasi porttikiellon valkoiseen taloon jo aiemmin ja teki itsensä talon väestön silmissä naurunalaiseksi. Samalla tavalla on tehnyt itsestään pellen ja valtiosta naurunalaisen kaikkialla missä liittyy. Mutta onneksi lopettaa ensi kuussa ja saadaan vihdoin oikea henkilö tilalle

Äänestä

Oli pakko palata vuosien tauon jälkeen palstalle nauramaan Halos-mummon surkeudelle. Tämä uutinen todistaa minun jo vuosia sitten tekemäni päätelmän oikeaksi. Halosta ei haluta Valkoiseen Taloon. Ei nyt eikä tulevaisuudessakaan. Palstahäirikkö Jäbä-EgoNisti yritti vuosikaudet todistella muuta.

http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Wikileaks USA tyrmäsi Halosen haaveet Bushin tapaamisesta/1135263749802


"Tuokio löytyi, sillä lehtikuvien mukaan Bush kätteli kokouksessa Vanhasta. Haloselta Bush kysyi, että onko hänen kravattinsa tällä kertaa suorassa. Edellisenä vuonna Nato-huippukokouksessa Halonen oli päässyt lehtikuviin suoristamalla Bushin kravatin."

Heh heh, "Rampa Ankka" kelpasi pelkäksi solmion viikkaajaksi, Yhdysvaltain presidentille. Varmaan Bush luulikin rumiin rääsyihin yleensä pukeutuvaa homssuista mammaa joksikin palveluskuntaan kuuluvaksi.

Halonen on surkea mitättömyys, jota kukaan ei enää muista. Ulko- ja sisäpoliittinen ruumis, joka ajelehtii Mäntyniemessä vielä vuoden verran. Sen jälkeen paikan ottaa energinen ja kansassa luottamusta herättävä mies, Sauli Niinistö. Mahtaa Jäbää potuttaa tämäkin?

Äänestä

Halosen valkoisen talon visiitti oli ja hyvällä omallatunnolla voi sanoa että ei enää koskaan tule uusiutumaan kun vaalit on jo näin lähellä

Äänestä
  • Ei enää koskaan Halosta EI EI EI EI EI EI EI EI E EI

    missään tapauskessa

    Äänestä

12 vuotta on kuunneltu tuota samaa lotkotusta tuosta globasaatiosta.
Se on varmaan Halosen mielestä niin suuri sana, että hänen päähänsä ei juuri muuta ole sopinutkaan. Hän on ollut suomalaisille melkein kuin elinkautinen, olisi pitänyt anoa armahdusta.
Jos valitaan toiselta äärilaidalta, Niinistö, voi kurimus jatkua, joskin toisen värisenä.
Kulkekaamme siis keskellä ja valitkaamme viisain mies presidentiksi, Paavo Väyrynen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


miesoikealta kirjoitti:

Eipä päässyt kuin unissaan. Eikä taida boyfrend Tuomiojallakaan olla asiaa kyseiseen taloon.
Mutta veikkaanpa että Niinistö sinne menee jos ja kun pressaksi tulee.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu