"totuus on toinen"- kirjoitti alla olevan 30.12.2011 11:19
”Maahan muuttaneet saavat valtavasti lapsia
Esimerkiksi somalialaiset naiset saivat Suomessa vuosia 2006 - 2009 keskimäärin 4,2 lasta. Se on kuitenkin huomattavasti vähemmän kuin 15 vuotta aiemmin, jolloin he saivat keskimäärin 6,6 lasta. Maahan muuttaneiden ryhmien lapsiluku alkaakin aikaa myöten muistuttaa uuden asuinmaan perheiden tavanomaista lapsimäärää."
SYY:
Tätä tilastollista seikkaa haluaisin Somalien osalta tarkentaa. Syy pienempään lapsimäärään on yksinkertainen. Asuntojen koot Suomessa. Pääosa Somali perheistä asuu maan suurimmissa kaupungeissa kaupungin omistamissa kerrostaloissa joissa huoneluku on suurimmillaan 5 h k sauna. (joitakin 6h asuntoja rakennettu aikaisemmin, ei enää)
Jos tarjolla olisi 7-10 huoneen asuntoja olisi tuo keskiarvo varmasti eri kuin nyt.
Pitää muistaa että suurin osa somaliperheistä elää kokonaan tai suurimmilta osaltaan avustusten varassa kaupungin vuoka-asunnoissa.
Maahan muuttaneet saavat valtavasti lapsia TOTUUS
2
66
Vastaukset
- Tuo on tietysti
yksi mahdollinen syy, ja toinen on se, että somalitkin suomalaistuvat. Tuskin ainoa syy siihen että venäläiset puolestaan saavat täällä enemmän lapsia kuin Venäjällä on se, että täällä on isompia asuntoja?
- uusma55
Venäjällä on pienet asunnot ja olematon sosiaaliturva, esim Pietarissa moni alle 30-vuotias asuu pakosta vanhempien kanssa samassa taloudessa. Ns. uusrikkaita on ainoastaan murto-osa väestöstä.
Venäläisperheiden lapsimäärä Suomessa vs, Venäjällä
-Uskon että Suomen hyvällä sosiaaliturvalla on osuutta asiaan, sekä myös halu saada isompi perhe sekä enemmän jälkeläisiä "uudessa" kotimaassa jossa ovat vähemmistönä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1171869Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101768Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1141766Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2561439Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341383Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii4861016Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50962Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115908Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai237902Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347864