Käyttäjäkokemuksia Roomsterista?

Onko vakiovikoja? Miten huolto toimii? Renkaanpotkijoiden vastauksia en kaipaa.Harkitsen bensamyllyllä kulkevaa.Kiitos etukäteen.
3110
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Itsellä kokemusta reilun neljän vuoden ajalta 2007-mallisesta autosta. Tuona aikana kilometrejä tuli n.75000. Ja kone oli 1.6 bensa.
Varsinaiset viat olivat tuona aikana aika vähissä. Ainoastaan toinen etupään koiranluu vaihdettiin 60000 km jälkeen kun oli alkanut kuulumaan kolinaa. Voi olla että nopeahko kuluminen on jonkinlainen tyyppivika. Toinen puoli ei kuitenkaan äännellyt loppuaikanakaan.
Toinen jo heti alussa takuuna korjattu vika oli takapenkin turvavöiden huono sisäänkelautuminen. Eli jäivät helposti "lötköttämään". Tuo siis korjattii takuuna ja toimivat sen jälkeen moitteetta.
Huollossa auto kävi kaksi kertaa, ensin. noin 30000 km:n kohdalla ja sitten lähellä 60000 km:ia (huoltonäytön mukaan). Huollot olivat minusta merkkiliikkessä (MetroAuto) teetettynä aika suolaisen hintaisia vaikka niitä ei siis usein joutunutkaan tekemään.
Muuten auto oli hyvin huoleton, edes. moottoriöljyä ei tarvinnut huoltoväleissä lisätä vaikka purkki kyllä annettiin jo luovutettaessa varmuuden vuoksi mukaan. Polttimoita meni vain yhdet uudet molempiin etuvaloihin.
Sisustus kyllä lapsiperheen kovassa käytössä sai jonkun verran naarmuja yms. jälkiä joten mitenkään poikkeuksellisen kestäviä eivät sisämuovit ole, varmaan kuitenkin ihan hintaa vastaavaa laatua. Maalipinta oli ok kunnossa mutta ei varmaan mitään ihan kovinta laatua sillä kaikenlaisia naarmuja ja kiveniskemiä löytyi aika monesta kohtaa.

Kaikenkaikkiaan siis varsin huoleton perusauto pehekäyttöön. Parasta minusta autossa ovat kompaktit ja kaupunkiin sopivat ulkomitat yhdistettynä hyvään kuljetuskykyyn ja muunneltavuuteen. Mukavuus matka-ajossa ei ole ihan parasta lajia ajomelun takia mutta moottori kyllä jaksaa vetää suurempaakin kuormaa ihan kiltisti.

Äänestä
  • Niin ja vielä lisäyksenä... takapenkkien mekanismeilla oli joskus tapana mystisesti juuttua hetkeksi. Eli penkki ei lähtenytkään äkkiä kippaamaan. Sitten pienen ajan jälkeen taas äkkiä toimi. Voi olla että pelkkä öljy olisi riittänyt mutta tuo nyt jäi mieleen. Esiintyä kuitenkin vasta ihan loppupuolella käyttöäni. Mutta kannattanee kokeilla että ostettavassa autossa toimivat moitteetta. Ovat kuitenkin iso osa auton monikäyttöisyyttä.

    Äänestä

Kohta on neljä vuotta ja 57000 km takana, tosin ei kaipaamasi ottomoottorin kanssa. Kerran kolaroitu, muita vikoja; ajovalonpoltin palanut, kauko-ohjaimen paristo hiipunut ja kuskin turvavyön kelaus väsynyt.

Uuden osto vaiheessa (rahat menivät ylläriremppaan mökillä).

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tsekki wv kirjoitti:

Onko vakiovikoja? Miten huolto toimii? Renkaanpotkijoiden vastauksia en kaipaa.Harkitsen bensamyllyllä kulkevaa.Kiitos etukäteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu