Kysymys profetioista ja raamatun lopunajan ennustuksista

afro tyrä

Eli onko kukaan ajatellut että jos jumala onkin muuttanut suunnitlemia tästä vuodesta 2012? Kun kaikki tuntuu tietävän mitä tapahtuu tänä vuonna.Ja miksi esim. antikristus olisi niin tyhmä että noudattaa raamatun lopunajan ennustuksia?Totta sekin on sen verran fiksu ettei noudata raamatun ennustuksia?Silloinhan raamattu on kuin kääsikrjoitus tai kirja, kuten tuntematon sotilas, ym kirjat. Niin tohon jos vastaatte, miten voitte olla varmoja ettei tule muutoksia käsikrjoitukseen?

3

131

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kepok

      Raamatun ennustukset toteutuvat kaikki.

    • KTS (Ei kirj.)

      Hyvä kysymys. esimerkiksi jos ilmetyskirja olisi otettava kirjaimellisesti kaikkine taivaasta tulta iskevistä vääristä profeetoista alkaen, niin varas yllätettäisiin jo kynnyksellä.

      Siksi lähdenkin siitä, että Ilmestyskirja on historiallisessa mielessä jo toteutunut Rooman valtakunnan aikoina keisari Neroineen ja vainoineen. Nykyihmiselle se kertoo sen sijaan sielun kehityksestä ja kristillisestä vaelluksesta kohti taivaallista Jerusalemia ja siinä ovat nähtävissä samat vaiheet kuin vaikkapa kuuluisassa John Bunyanin kirjassa "Kristityn Vaellus".

      • Näinhän se on

        Kyllä Raamatun profetiat täyttyvät täysin, mutta niinkuin itämaisessa kulttuurissa vanhastaan, on kaikki todella tärkeät asiat esitetty vertauskuvin ja vertauksilla. Samoin on Raamatun Ilmestyskirja suurimmalta osin kerrottu vertauksin, koska on kyse erittäin tärkeästä asiasta. Lisäksi, se on kerrottu vertauksin myös siksi, ettei ne avautuisi jumalattomille eli uskosta osattomille. Vaan ne avautuvat Kristuksen omille yhä sitä enemmän, kuin mitä enemmän niitä tapahtumia kohti käydään.

        Ilmestyskirja on ns. moniulotteinen kirja. Se annettiin ensisijaisesti vahvistukseksi sen ajan kovien vainojen alla oleville Kristityille. Pääsanoma ja viesti oli nuille vainotuille, "vaikka tuntuisi miltä tuntuu ja vaikka vihollinen ja sen orjuuttamat ihmiset olisivat kuinka rajoittamattomia pahuudessaan ja vallassaan. Niin tuo kaikki on ja oli vain väliaikaista. Koska sillä hetkellä kaikki oli ja on Kristuksen Erehtymättömässä hallinnassa viimeistä piirtoa myöten. Tällöin vainojen alla olevat Kristityt ymmärsivät Ilmestyskirjan sanoman kautta, että he ovat Kristuksen aarteita ja heille käy ja tapahtuu vain samalla tavalla kuin heidän opettajalleen kävi ja tapahtui." Taas toisaalta ilmestyskirjassa on kirjoituksia jotka eivät ole vielä tapahtuneet.

        Itseäni huolestuttaa se vallalla oleva käsitys, ettei Kristittyjä kohtaisi mikään ns. lopunajan ahdistus tahi vaino, että ylöstempaus korjaisi iloon ja kirkkauteen ilman ikäviä kokemuksia. Kyllä ahdistusten tulet ovat tulossa ja ,jos niitä ei osata ottaa vastaan ja hyväksyä niin tulee loukkaantuminen Kristusta kohtaan ja
        kavalletaan muita veljiä ja sisaria sekä katkeroidutaan heitä kohtaan.
        Miksi me nykyiset Kristityt tai lopunajan aikoja elävät Kristityt olisivat erityisemmässä asemassa kuin alkuseurakunnan Kristityt, jotka kärsivät Kristuksen tähden sen kaiken. Niin mikä erityisasema meidät siitä vapauttaa.

        Näyttää siltä, että ns. halvan armon aikakautta elävä Kristityt pitävät yllä toiveajattelua siitä, että kaikki menisi mahdollisimman helposti ilman kipuja ja uhrauksia. Tarkoitan halvalla armolla sitä, että ei pidetä syntiä tarpeeksi vakavana, vaan on vallalla Ilmestyskirjan Nikolaittain tyyppinen asenne, "ei haittaa vaikka syntiä tekee senhän saa kuitenkin anteeksi". Eli tehdään syntiä tieten tahtoen ja jos aiheutetaan lähimmäiselle vahinkoa, niin ei olla valmiita korvaamaan seuraamuksia. Vaan ajatellaan oman henkilökohtaisen parannuksen teonkin riittävän niin, että se vapauttaa esim. korvausvelvollisuudesta lähimmäistä kohtaan. Vaikka Lasarus otti Jeesuksen kotiinsa vastaan, eli otti vastaan Jeesuksen opettajana niin vasta sitten, kun Lasarus sanoi korvaavansa kaiken petollisuudella ottamansa, niin siinä vaiheessa vasta Jeesus sanoi Lasaruksesta, "Pelastus on tullut tälle huonekunnalle". Eli siinä vaiheessa Jeesus julisti Lasarusta kohtaan tämän, kun hän oli osoittanut todellista parannuksen tekoa ja oli heti valmis tekemään parannuksen teon mukaista hedelmää. Eli Lasarus sai Armosta anteeksi synnit Jumalan Edessä, mutta oli velvollinen tekemään hyvityksen heitä kohtaan, joita vastaan oli rikkonut.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kela tukee virallisesti Pride-liikettä

      Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k
      Maailman menoa
      32
      3738
    2. Jorma Lind kuollut

      Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet
      Maailman menoa
      50
      1652
    3. Mikä on kaunein

      Ja hellyttävin hetki irl kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      73
      1359
    4. Mahdatko ymmärtää sitä

      Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen
      Ikävä
      75
      1191
    5. Hitaille omat kassat

      Kassoilla hidastelevat ärsyttävät. Menee heti loppupäivä pilalle, kun kauppareissu kestää hidastelijoiden takia. Näille
      Maailman menoa
      172
      1047
    6. Ensimmäisenä Helluntaina ei uudelleen kastettu KETÄÄN!

      Raamattu kertoo, että Helluntaina kastettiin. Mutta vaikka Raamattu ei erikseen kerro tiedän VARMASTI Ettei
      Kaste
      691
      1041
    7. Kävisikö tällainen sopimus?

      Olisitko valmis juttelemaan jo ensi viikolla kahden kesken?
      Ikävä
      84
      915
    8. Olisit ollut niin

      Minunlaiseni. Ehkä se on helmpompi kun emme kohtaa. Kipeältä se tuntui ettet valinnut minua
      Ikävä
      39
      807
    9. Mitä yhteistä sinulla

      on kaivattusi kanssa? Sama musiikkimaku, tai huumorintaju, tai ehkä työpaikka? Vai ettekö tunne vielä niin hyvin?
      Ikävä
      49
      761
    10. Mikä tekee kuuman

      Kaivatustasi?
      Ikävä
      39
      740
    Aihe