Suomen perustuslaki 1-2-3-4

OSA 1/2

Iltalehden keskustelufoorumi > Uutiset > Politiikka > Kirjoita 3 perustetta miksi kannatat Perussuomalaisia

SIVU [12]

Suomen perustuslaki
Suomen sekä Suomen perustuslain olemassaolon, ovat vanhempamme, isovanhempamme sekä esi-vanhempamme mahdollistaneet. Se on kirjoitettu "suomalaisten verellä" ihmiskunnan historiassa, ja suojelee etnisen Suomen Kansan ihmisarvoa, kunniaa, omatuntoa, itsetuntoa, vakautta, vakaumusta, ihmisoikeuksia, sekä oikeuksia yleensä.

Itsestäänselvä asia on, että Suomen perustuslakia on luettava ja noudatettava johdonmukaisessa (kronologisessa) järjestyksessä, mikä merkitsee esimerkiksi sitä, että 11 § (Uskonnon ja omantunnon vapaus) ei saa viitata suoraan, vaan on otettava huomioon 1 § - 10 § jotka ovat ennen 11 §.

Koskien esimerkiski Natoon liittymisen arvioinnista, perustiedot etnisen Suomen Kansan historiasta ovat tärkeitä tietää. Kysymys ei ole "Liitytäänkö Natoon: Kyllä tai Ei?", vaan kysymys on "Saammeko liittyä Natoon - viitaten tunnettuun etnisen Suomen Kansan historiaan sekä Suomen perustuslakiin - : Kyllä tai Ei?".

Suomen perustuslain lähdeteksti: http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731


1§.1.2012 Valtiosääntö
Suomi on täysivaltainen tasavalta. Suomen valtiosääntö on vahvistettu tässä perustuslaissa. Valtiosääntö turvaa ihmisarvon loukkaamattomuuden ja yksilön vapauden ja oikeudet sekä edistää oikeudenmukaisuutta yhteiskunnassa.

Suomi osallistuu kansainväliseen yhteistyöhön rauhan ja ihmisoikeuksien turvaamiseksi sekä yhteiskunnan kehittämiseksi. Suomi on Euroopan unionin jäsen. (4.11.2011/1112)

L:lla 1112/2011 muutettu 3 momentti tulee voimaan 1.3.2012. Aiempi sanamuoto kuuluu: Suomi osallistuu kansainväliseen yhteistyöhön rauhan ja ihmisoikeuksien turvaamiseksi sekä yhteiskunnan kehittämiseksi.

2 § Kansanvaltaisuus ja oikeusvaltioperiaate
Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta. Kansanvaltaan sisältyy yksilön oikeus osallistua ja vaikuttaa yhteiskunnan ja elinympäristönsä kehittämiseen. Julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin. Kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia.

3 § Valtiollisten tehtävien jako ja parlamentarismi
Lainsäädäntövaltaa käyttää eduskunta, joka päättää myös valtiontaloudesta. Hallitusvaltaa käyttävät tasavallan presidentti sekä valtioneuvosto, jonka jäsenten tulee nauttia eduskunnan luottamusta. Tuomiovaltaa käyttävät riippumattomat tuomioistuimet, ylimpinä tuomioistuimina korkein oikeus ja korkein hallinto-oikeus.

4 § Valtakunnan alue
Suomen alue on jakamaton. Valtakunnan rajoja ei voida muuttaa ilman eduskunnan suostumusta.

10

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • OSA 2/2

      Kommetti koskien 1 §
      Venäläisvihan ja venäläispelon ("ryssävihan" ja "ryssäpelon") lietsominen ja niillä etnisen Suomen Kansan mielipiteen muokkaaminen Nato -ystävällisemmäksi, ei ole Suomalaisen ihmisarvon loukkaamattomuuden, vapauksien, oikeuksien sekä oikeudenmukaisuuden edistämistä. Se ei myöskään ole kansainvälisen yhteistyön, rauhan ja ihmisoikeuksien turvaamista eikä myöskään yhteiskunnan kehittämistä.

      Kommetti koskien 2 §
      Valtiovalta Suomessa kuuluu etniselle Suomen Kansalle. Näin ollen jokainen viranhaltija (virkamies), on Suomen Valtiovallan (kansan/veronmaksajien) palveluksessa oleva työntekijä, jonka kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin Suomen Valtiovallan (kansan/veronmaksajien) perustuslakia.

      Että yksilö/kansa voi vaikuttaa yhteiskunnan ja elinympäristönsä kehittämiseen - esimerkiksi kun äänestetään jonkin asian puolesta tai vastaan - on yksilöllä/kansalla oltava reaalitieteeseen (todellisuus) ja käsitteelliseen tieteeseen (ymmärtäminen, taju) perustuvat tiedot asiasta mistä hän äänestää. Vastuu siitä että yksilöllä/kansalla on tarvittavat perustiedot asiasta, on valtiovallan paleveluksessa olevilla viranhaltiojoilla.

      Kommentti koskien 4 § - viitaten 1 §, 2 §, 3 §
      Ottaen huomioon 1 §, 2 §, 3 §, jos Suomen rajoja - tai mitä tahansa Suomen rajojen sisäpuolella muutetaan -, eduskunta saa esittää ehdotuksen koskien perustuslain muuttamista valtiovallalle (§ 2), mutta toteutetaanko muutos tai ei, siitä päättää valtiovalta joka äänestää asiassa.

      Koskien Naton olemassaoloa Suomessa tai ei, § 4 mukaan "Suomen alue on jakamaton". Suomen (valtiovallan/kansan) perustuslain mukaan, Suomi ei saa puolustaa Amerikkaa Suomessa. Suomen hallituksessa ei saa olla vieraan valtion edustusta, ja valtiovallan palveluksessa oleva viran haltija (työntekijä), ei saa edustaa vierasta valtiota.

      Perustietoa tunetusta historiasta
      Etnisen Suomen Kansan historiasta tiedämme, että Natsien läsnäolo Suomen rajojen sisäpuolella johti sotaan, jossa suomalaiset olivat Natsien tykinruokaa. Sota ei ollut "Suomen ja Venäjän välillä" niin kuin propagandassa esitetään, vaan "Venäjän ja Suomessa olevien Natsien välillä".

      Lähihistoriasta tiedämme, että Georgia halusi liittyä Natoon sillä seuraamuksella, että Venäjän armeija ylitti Georgian ja Venäjän välisen rajan: Georgia antoi syyn Venäjälle - sellaista syytä ei Suomen saa antaa, viitaten § 1, § 2, § 3 tietoihin ja Suomen perustuslakiin.

      Naton/Amerikan läsnäolo Suomessa, johdonmukaisesti voi johtaa samaan kuin Natsien läsnäolo Suomessa; Suhteeet Venäjän kanssa kiristyvät ja että Venäjä kääntää osan ydinkärkiohjuksiaan Suomeen, ja suomalaisista tulee tällä kertaa Amerikan/Naton tykinruokaa.

      Näennäistieteeseen ja rasismiin perustuvan venäläispelon ja venäläisvihan ("ryssävihan" ja "ryssäpelon") lietsominen, ja sillä tavalla etnisen Suomen kansan mielipiteeseen vaikuttaminen koskien naapurikansaa, on Suomen perustuslaissa, Suomen kansan laissa, Suomen valtiovallan laissa ehdottomasti kielletty; "Julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin. Kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia."

      Päinvastoin, jos Euroopan Unioni ja/tai sen talous romahtaa, ja/tai jos Maailmantalous romahtaa -esimerkiksi jonkin luonnonlakeihin perustuvan ilmentymän johdosta-, hyvät välit Venäjän kanssa takaa m m kaasun ja öljyn saannin Suomeen. Karjalaan voi perustaa yhteisen Fin-Rus vapaakauppa-alueen, sotilaallisen rintamalinjan sijasta.

      • OSA(PS)

        ""Tuo yhteistyö antaa Suomelle valtavia etuja joita Ruotsi vastustaa. Siksi ne haluaa laittomin suomen perustuslain vastaisin menetelmin [ryssävihaa ja ryssäpelkoa lietsomalla] liittää Suomen Natoon. " , "80vuotta sitten sama juttu mutta silloin naton tilalla oli natsit "


    • sepphantam

      "Tieto on voimaa, epätietous on heikkoutta."

      =)

    • Asdertson

      "suojelee etnisen Suomen Kansan ihmisarvoa, kunniaa, omatuntoa, itsetuntoa, vakautta, vakaumusta, ihmisoikeuksia, sekä oikeuksia yleensä."

      -ei pidä paikkaansa. Laki ei ota kantaa etnisyyteen. Perustuslaki suojelee Suomen kansalaisia esim. ihonväriin katsomatta.


      "perustiedot etnisen Suomen Kansan historiasta ovat tärkeitä tietää"

      - ei pidä paikkaansa. Jälleen etnisyydellä ja lailla ei ole tekemistä keskenään.

      • jyvkirj

        "Jälleen etnisyydellä ja lailla ei ole tekemistä keskenään."

        "Etninen Kansa koostuu tänään ihmisistä, jotka muodostavat erillisen ryhmän omassa Isänmaassaan Maailmassa, kuten myös fyysisen ja psyykkisen perimän alkuperän perusteella. Geneettisen perimätiedon lisäksi, etnisyyteen kuuluu läpi ihmiskunnan historian vanhemmilta lapsille sukupolvelta toiselle periytyneestä etnisen Kansan Äidin kielestä, kieleen yhdistetystä Kansan mielestä ja Kansan sielusta. Etninen Kansa tiedostaa laissa vaaditun ja lain suojeleman totuuden perusteella - sanat ja näyttö siitä että sanat ovat totta- muodostavansa erillisen etnisen ryhmän, joka osallistuu yhteiseen kulttuuriinsa alkuperään perustuviin toimintoihin."

        Etnisyyden määritelmä on luonnon lakeihin sidottu, eli reaaliteide [todellisuus] ja käsittellinen tiede [tajuaminen], ja sitä kautta lakiin.


      • Asdertson
        jyvkirj kirjoitti:

        "Jälleen etnisyydellä ja lailla ei ole tekemistä keskenään."

        "Etninen Kansa koostuu tänään ihmisistä, jotka muodostavat erillisen ryhmän omassa Isänmaassaan Maailmassa, kuten myös fyysisen ja psyykkisen perimän alkuperän perusteella. Geneettisen perimätiedon lisäksi, etnisyyteen kuuluu läpi ihmiskunnan historian vanhemmilta lapsille sukupolvelta toiselle periytyneestä etnisen Kansan Äidin kielestä, kieleen yhdistetystä Kansan mielestä ja Kansan sielusta. Etninen Kansa tiedostaa laissa vaaditun ja lain suojeleman totuuden perusteella - sanat ja näyttö siitä että sanat ovat totta- muodostavansa erillisen etnisen ryhmän, joka osallistuu yhteiseen kulttuuriinsa alkuperään perustuviin toimintoihin."

        Etnisyyden määritelmä on luonnon lakeihin sidottu, eli reaaliteide [todellisuus] ja käsittellinen tiede [tajuaminen], ja sitä kautta lakiin.

        ""Etninen Kansa koostuu tänään ihmisistä, jotka muodostavat erillisen ryhmän omassa Isänmaassaan ..."

        Joo, joo.

        Ja edelleenkään: etnisyydellä ja valtion perustuslailla ei ole tekemistä keskenään.

        Perustuslaki takaa samat oikeudet niin valko- kuin mustaihoisellekin Suomen kansalaiselle.

        Vai lukeeko jokaisessa pykälässä: (tämä ei koske ei-valkoisia Suomen kansalaisia)?


    • jyvkirj

      onha sillä,

      suomalaiset ovat etninen kansa

      ruotsalaiset ovat omien sanojensa mukaan rotu

      • porkkanapirkanmaalta

        ero etnisen kansan ja rodun välil on, että erilaiset etniset kansat maailmassa koostuu ihmisistä ............... kun taas eri rodut maailmassa koostuvat erilaisista eläimistä


        =)


      • jyvkirj
        porkkanapirkanmaalta kirjoitti:

        ero etnisen kansan ja rodun välil on, että erilaiset etniset kansat maailmassa koostuu ihmisistä ............... kun taas eri rodut maailmassa koostuvat erilaisista eläimistä


        =)

        oltais nyt herkuteltu vähän ........


    • LOL(PS)

      "kuninkaallinen puhdas herrarotu" :D :D :D

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4168
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      28
      3137
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1348
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      911
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe