In Finland we have this thing called "perseily"

In english

Joka tuskin suomennusta enää kaipaa.

3

<50

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • persviha

      Perussuomalaiset tosissaan?

      Ennen viime kevään eduskuntavaaleja perussuomalaiset tekivät vaaliohjelman. Niin toki tekivät muutkin puolueet. Mutta vaalien jälkeen perussuomalaisten puheenjohtaja kertoi, että heidän ohjelmansa kulttuuripoliittista osiota ei ollut tarkoitettu tosissaan otettavaksi.

      Joulukuussa, kun Pohjois-Korean diktaattori kuoli, esittivät perussuomalaiset kansanedustajat hiljaista hetkeä diktaattorin muistoksi. Tämä tehtiin eduskunnan täysistunnossa. Ja taas jälkeenpäin kerrottiin, että kysymys oli vitsistä. Onhan eduskunnan täysistunto se sopivin paikka vitsinkerrontaan?

      Nyt viimeaikoina monet tahot ovat epäilleet sitä, ettei Timo Soini ole tosissaan haluamassa presidentiksi. Tätä asiaa Timo Soinilta kysyttäessä hän vastasi, että työssä olevan on vaikea taistella eläkeläisiä vastaan. Hän sanoi tekevänsä eduskunnan lomalla ollessa isänmaallisen kampanjan. Nyt eduskunta on ollut lomalla jo toista viikkoa, ja Timo soini vaan lomailee tämänkin viikon!

      Mitähän meille vaalien jälkeen kerrotaan?

      Mistä äänestäjä voi milloinkin tietää, milloin perussuomalaiset ovat tosissaan ja milloin eivät?

      Ei mistään! Siinä teillä on johtaja!!!

      • Vitsipuolue

        Myös valtuutettu Okkonen ja kansanedustaja Eerolan avustaja vetosivat vitsailuun jäätyään kiinni uusnatsiyhteyksistään. Samoin kansanedustaja Halla-aho on vedonnut huumoriin, sarkasmiin ja ironiaan lähes jokaisessa kohussa joka rasististen kommenttiensa ympärillä on vuosien saatossa käyty. Eräs persuvaltuutettu järjesti taannoin joulun alla "arbeit macht frei" alttarin josta kohun noustessa vetosi vitsiluun. Hakkaraisen kohupuheet olivat kuulemma pelkkää vitsailua. Samoin erään valtuutetun bordelli- ja holokaustin kieltämislausunnot.

        Esimerkkejä samasta vitsi-kortin käytöstä on persuissa satoja ellei jo tuhansia. Erityisen arveluttavaa asiassa on, että samaa korttia käyttävät kaikki äärioikeisto- ja uusnatsijärjestöt kaikissa länsimaissa puolustuksekseen. Suomi on ainoa valtio jossa kortti menee mediassa läpi täysin kyseenalaistamatta.


    • ääripersut

      Ryhmässä on suuri joukko vastuullisesti työtään tekeviä ihmisiä, mutta osa perussuomalaisista katsoo oikeudekseen käydä roisia keskustelua maahanmuuttajista, homoista, kehitysavusta, suomenruotsalaisista ja feministeistä istuvaa presidenttiä myöten. Kun perussuomalaisista käytetään väärää lyhennettä tai heitä kuvataan pilapiirroksessa, kantelu Julkisen sanan neuvostoon lähtee heti. Normaali kritiikki ja asioiden kyseenalaistaminen koetaan kiusaamiseksi.
      Osa ryhmän kansanedustajista näyttää keskittyvän yhä pelkästään siihen, mitä heistä kirjoitetaan valtiopäivätoimien jäädessä sivuseikaksi. Esimerkkinä tästä ovat James Hirvisaaren blogikirjoitukset ja hänen uudenvuoden lupauksensa: yhtäkään paperilehteä en alkavana vuonna tilaa ja valehtelijoiden kanssa en ole missään tekemisissä.
      Hän kirjoittaa, ettei perussuomalaisilla ole ainuttakaan syytä tilata Hesaria tai ESS:ia tai mitään muutakaan poliittisen vastaleirin paperisaastetta. Tekisi ylimielisille linttatakengille erittäin hyvää, jos kaikki perussuomalaiset kieltäytyisivät moisia propagandalehdykkäisiä tilaamasta... Sama voisi tehdä gutaa myös uusisuomi.fi:lle.
      Jokainen arvioikoon, onko tämä yhteistyökykyisen ja vastuullisen kansanedustajan käytöstä. Tällä asenteellako vaalipiirin kehitystä edistetään ja äänestäjien etuja ajetaan?
      Nyt jos koskaan vanha uudenvuoden lupaus on paikallaan: arvostakaamme toisiamme ja toistemme mielipiteitä.
      Arvostakaamme toisiamme ja toistemme mielipiteitä

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      124
      2100
    2. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      2009
    3. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      210
      1817
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      258
      1491
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1397
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      541
      1142
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      992
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      936
    9. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      348
      921
    Aihe