Moi, pieni varoituksen sana ainakin allergisille ja yliherkille.
Meillä on himassa pikkuväkeä ja paidat sotkeutuu milloin ruuasta, milloin leikeistä. Ostin siis purkin Vanish Oxi Actionia pesujauheena, jotta voisin sitä silloin tällöin annostella pyykkiaineen sekaan. Se on allergia- ja astmaliiton suosittelema, joten pitkällisen pämpylöinnin jälkeen päädyin siihen.
Muuten meillä on käytössä Miniriskiä tai muita hajusteettomia, mahd. luontoystävällisiä pesuaineita. En pidä ylimääräisistä hajuista ja yritän muutenkin välttää kaikkia ylimääräisiä kemikaaleja kodinhoidossa.
No - se Vanish taisi olla virhe.
Noin 1 vko käytön aloituksen jälkeen alkoi pyykkikierto olla siinä vaiheessa, että "vanish-vaatteita" alkoi jo olla päällä ja pidettynäkin pyykkikorissa, odottamassa uutta pesukierrosta. Lapsia ja itseäni oli alkanut vaivata kumma syyhy, jonka syytä jäljitin tutkien kaikkia mahdollisia syitä päätäistä lähtien.
2 viikon kohdalla "syyhyn" alkamisesta heitin Vanishin roskin. Itselläni ja nuorimmaisella oli jo alkanut lehahdella pyöreitä punaisia näppylöitä, laakeissa eri kokoisissa laikuissa ympäri kehoa. Pesin kaikki mahdolliset "vanish rytkyt" uudelleen vanhoilla ja tavallisilla pesuaineilla. Kutka alkoi hiljalleen helpottaa.
Pötin hävittämisestä on noin kuukausi. Pari viikkoa sitten olin lähdössä aamulla töihin akryylinen neule päälläni. Yhtäkkiä toisen silmän luomet alkoivat turvota ja pian minulla oli toispuoleinen nakit silmillä-meininki. Mietin olisiko syypää luomiväri, mutta duuniin oli mentävä. Tilanne rauhoittui itsestään kunnes..
Kolme päivää sitten kaivoin saman neuleen kaapista ja lähdin jälleen tekemään pitkää päivää kirjoitustyön parissa. Kesken päivää huomasin, että niskaa kutittaa silmittömästi ja ranteisiin on ilmaantunut jotain röhelmää. Koska aika oli kortilla, jatkoin kuitenkin n.7 tuntia piittaamatta oireista. En muuten myöskään ehtinyt syödä mitään koko päivänä. Kun pääsin kotiin, menin suuren peilin eteen ja riisuin neuleen ja sen alla olleen pitkähihaisen t-paidan.
Valehtelematta koko emäntä oli mattomaisen punaisen pimpulan peitossa, silmät muurautumassa umpeen ja leuka turvoksissa - kunnes viimein tajusin sen. Päälläni oli sama neule kuin aiemmassa silmäreaktiossa ja paita oli viimeksi pyykätty lyhyeksi jääneellä vanish-kaudella. Heitin kaikki rytkyt pyykkiin, otin lääkekaapista Heinixiä ja toivoin parasta!
Paitaa olen pitänyt normaalisti Miniriskillä pesun jälkeen - ilman oireita. Minulla ei ole allergioita enkä ole aiemmin kärsinyt iho-oireista. Nuoruuden peruja on rasituksessa ilmenevä astma, joka on pysynyt hyvässä hoitotasapainossa 17-vuotta. Heinixikin on mieheni peruja viime vuoden siitepölyajoilta.
Uskon että syy syyhyyn ja aika raflaaviin iho-oireisiin oli Vanish Oxi Action. Pidä nämä kokemukset mielessä kun ostat tahranpoistajaa, ainakin jos perheessäsi on yliherkkyyttä, allergioita tai hyvin pieniä lapsia! Postitin nämä kokemukseni myös tuotetta suosittelevalle Allergia- ja Astmaliitolle.
VANISH Oxi-Action on MYRKKYÄ!!! HUOM allergikot & yliherkät.
2
4820
Vastaukset
- MariaP
Sain jo vastauksenkin Allergia- ja Astmaliitosta: kyse ei ole Suomen Allergia- ja Astmaliiton suosittelema tuote ollenkaan. Siteeraan viestintäjohtajaa (poistin hänen nimensä, koska en kysynyt erikseen lupaa tämän sähköpostin julkaisemiseen):
"Hei Maria,
Kiitos palautteestasi,
Tiedoksesi, että Vanish Oxi Action on Ruotsin Allergia- ja Astmaliiton suosittelema. Televisiossa pyörivä mainos pitää siis sisällään Ruotsin Allergia- ja astmaliiton merkin ja suomalainen ääni sanoo sen olevan Allergia- ja Astmaliiton suosittelema. Tästä harhaanjohtavasta markkinoinnista on ilmoitettu Vanish -tuotteen edustajia sakkouhalla kuluneena loppuvuotena.
Ystävällisin terveisin,
N.A.
viestintäpalvelujen johtaja
Allergiatunnuksen käyttöoikeus
Allergia- ja Astmaliitto ry Vittu daa??? Purkissa lukee: "Happea sisältävää valkaisuainetta", sun vastaus: ööö mun mielest tää on myrkyllistä. Ei sua kyllä älykkyydellä ole pilattu. Oletko sä käynyt mitään kemian tai biologian tunteja?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois
Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait233133Hei! Halusin vain kertoa.
En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso3753Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän
Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 68750Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?
Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani3690Mistä tietää, onko hän se oikea?
Siitä, kun sitä ei tarvitse miettiä. Siitä, kun hänen olemassa oleminen ja ajatteleminen saa hymyilemään. Siitä, kun ha35597Miten voitkin olla aina niin fiksu
...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä32591Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen
Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es19530- 38523
- 40521
Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."
Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve3519