Miksi Jumala antoi yliluonnollisia kykyjä joillekin ensimmäisen vuosisadan kristityille? Monet tietävät, että kun Israel oli Jumalan valittu kansa, Jumala osoitti usein ihmeiden välityksellä olevansa sen kanssa. Jumala käytti kunnioittavaa pelkoa herättävää voimaansa Mooseksen kautta vapauttaessaan israelilaiset Egyptistä ja opastaessaan heidät erämaan halki Luvattuun maahan.
Valitettavasti israelilaiset yhä uudelleen kieltäytyivät osoittamasta uskoa. Kun Jumala viimein hylkäsi Israelin ja perusti kristillisen seurakunnan, hän antoi apostoleilleen ja joillekuille muille yliluonnollisia kykyjä. Esimerkiksi apostolit Pietari ja Johannes paransivat miehen, joka oli ollut rampa syntymästään saakka, ja Paavali herätti erään miehen kuolleista. Heidän suorittamansa ihmeet auttoivat vakiinnuttamaan kristillisyyden moniin maihin. Miksi sitten ihmeet lakkasivat?
Apostoli Paavali selitti tämän asian vertauksen avulla sanoessaan: " Kun olin lapsi, ajattelin kuin lapsi, järkeilin kuin lapsi, mutta nyt kun olen tullut mieheksi, olen pannut pois lapsen ominaispiirteet."
Aivan kuten vanhemmat kohtelevat pikkulasta eri tavoin kuin aikuista poikaa, Jumalakin muutti menettelyään kristillisen seurakunnan suhteen, kun se ei enään ollut "lapsi". Apostoli Paavali sanoi, että sellaiset ihmelahjat kuin kyky puhua vierailla kielillä tai profetoida "tulisivat poistumaan".
Miksi ihmeet lakkasivat
21
66
Vastaukset
- Tieto lisääntyy
Tänä päivänä "parantajat" ja ihmeiden tekijät ovat David Copperfield, Chris Angel ja Derren Brown.
Ennen vanhaan ihmiset kuulivat Jumalan puhuvan. Tänä päivänä sitä kutsutaan nimellä Paranoidinen skitsofrenia. - yksin armosta
Ei se kyllä näin mene. Olen sitä mieltä, että suurin syy ihmeitten ja merkkien ja elinvoimaisen uskon puuttumiseen on "opetuslapsien" epäpuhtaus. Kuvittelemme, että kaikki on hyvin, vaikka meihin sopii paremmin UT:n kuvaukset fariseuksista tai VT:n kuvaukset langenneesta Israelin kansasta.
- Rapanhapakko
Ihan alunperinhän Raamatun Jumala puuttui näkyvästi asioihin. Oli tulvaa, kaupunkien hävitystä, meren halkaisemista, kansanmurhia ja ruttoa omallekin kansalle. Lisäksi Jumala kuulemma sanoikin nuo.
Uudessa testamentissakin on vielä varsin epäselvästi kuvattuja ihmeitä. Jos vaivautuisitte lukemaan kuvaukset Jeesuksen ylösnousemisesta, näkisitte, että niistä ei valehtelamatta saa läheskään yhtänäistä tarinaa edes kauanko Jeesus viipyilu maan päällä, missä ilmestyi ja missä nousi taivaisiin.. Ja nyt aiotte valehdella, kuten kunnon uskovaisen pitää.
Sittemminon ollut kummasti vähemmän ihmeitä, sattumoisin vähenneet samaan aikaan kun ihmisiltä ja heidän jutuiltaan on alettu vaatia rehellisyyttä ja kertomuksiinkin soveltaa lähdekritiikkiä.
Tietysti onhan vielä katolisten paahtoleipäjeesukset ja helluntailaisten parantumisihmeet, joita ei kumma kyllä helluntailaisten omissa tutkimuksisaan voi todentaa. Ja hei, minäkin osaan puhua kielillä ja minunkin jalkani on "pidennetty". Jokainen osaa ja jalkojakin osaan pidentää Aku Ankan nimiin. - Hellari humalassa
Minulle riittäisi yksi ihme. Se että saisin veden muutettua viiniksi.
Kolmen viikon odottelu kun tekee kotiviiniä on turhan pitkä aika kun janottaa.- mmmm ... pontikkaa
Tippuu, tippuu, viina se tippuu,
- yksin armosta
Se on ihme, kun Jumala muuttaa ihmisen mielen ja sydämen (oli ennestään uskossa tai ei)!
- Hyvin sanottu
Filosofi David Hume sanoi, että ihmettä ei pidä pitää tapahtuneena paitsi silloin, jos olisi suurempi ihme, että ihmeestä kertova on erehtynyt tai ei valehtele.
- Maallistuminen syynä
1. Kor. 13:8-12
"Rakkaus ei koskaan häviä; mutta profetoiminen, se katoaa, ja kielillä puhuminen lakkaa, ja tieto katoaa.
Sillä tietomme on vajavaista, ja profetoimisemme on vajavaista.
Mutta kun tulee se, mikä täydellistä on, katoaa se, mikä on vajavaista.
Kun minä olin lapsi, niin minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli, ja minä ajattelin kuin lapsi; kun tulin mieheksi, hylkäsin minä sen, mikä lapsen on.
Sillä nyt me näemme kuin kuvastimessa, arvoituksen tavoin, mutta silloin kasvoista kasvoihin; nyt minä tunnen vajavaisesti, mutta silloin minä olen tunteva täydellisesti, niinkuin minut itsenikin täydellisesti tunnetaan."
Tässä raamatunkohdassa puhutaan käsittääkseni siitä, miten maan päällä olemme vajavaisia, mutta taivaassa kaikki on täydellistä. Ihmisten tiedot asioista sekä profetointi ovat vajavaisia täällä maan päällä. Nyt me näemme taivaalliset "arvoituksen tavoin", mutta sitten perille päästyä "kasvoista kasvoihin".
Profetointi on vain ajallista elämää varten ja se katoaa taivaassa koska siellä sitä ei enää tarvita. Mutta rakkaus ei katoa.
Kielilläpuhuminen ja profetointi eivät ole hävinneet.
Parantumisiakin tapahtuu vaikkakin paljon vähemmän kuin joskus aikojen alussa.
Varmaan johtuu uskovien maallistumisesta.- Töttöröööö
Parantumisista saamme kiittää lääketiedettä.
- Usko Toivonen
Ei Jumalan ihmeet ole mihinkään kadonneet.
Paavali toteaa tuossa 1. Korinttolaiskirjeen kohdassa armolahjojen, profetoimisen
katoavan ja kielilläpuhumisen lakkaavan, .... sitten kun kaikki täydelliseksi tulee ..
8. Rakkaus ei koskaan häviä; mutta profetoiminen, se katoaa, ja kielillä puhuminen lakkaa, ja tieto katoaa.
9. Sillä tietomme on vajavaista, ja profetoimisemme on vajavaista.
10. Mutta kun tulee se, mikä täydellistä on, katoaa se, mikä on vajavaista.
Jumalan armosta ihmeitä tapahtuu yhä, ihmisiä tulee uskoon, ihmeet ja merkit
seuraavat pelastuksen evankeliumin julistusta.- *
"Jumalan armosta ihmeitä tapahtuu yhä, ihmisiä tulee uskoon, ihmeet ja merkit
seuraavat pelastuksen evankeliumin julistusta."
http://fi.wikipedia.org/wiki/Vahvistusilluusio - Usko Toivonen
* kirjoitti:
"Jumalan armosta ihmeitä tapahtuu yhä, ihmisiä tulee uskoon, ihmeet ja merkit
seuraavat pelastuksen evankeliumin julistusta."
http://fi.wikipedia.org/wiki/VahvistusilluusioLähetyskentällä esim. Afrikassa ihmisiä tulee uskoon, niin nopata tahtia, että juuri
rakennetut kokoontumistilat osoittautuvat liian pieniksi jo heti kättelyssä.
Uskon armolahja on ihme Jumalan armosta. - *
Usko Toivonen kirjoitti:
Lähetyskentällä esim. Afrikassa ihmisiä tulee uskoon, niin nopata tahtia, että juuri
rakennetut kokoontumistilat osoittautuvat liian pieniksi jo heti kättelyssä.
Uskon armolahja on ihme Jumalan armosta.Onko se niin ihmeellistä että köyhät, nälkää näkevät ihmiset tarttuvat mihin vaan mikä antaa heille toivoa?
Jos minä menisin Afrikkaan jakamaan ruokaa Saaatanan nimissä, veikkaan että jono olisi melko pitkä sinnekin.
Jos tuo on sinun mielestä ihme, niin ei voi muuta kuin IHMEtellä. - Usko Toivonen
* kirjoitti:
Onko se niin ihmeellistä että köyhät, nälkää näkevät ihmiset tarttuvat mihin vaan mikä antaa heille toivoa?
Jos minä menisin Afrikkaan jakamaan ruokaa Saaatanan nimissä, veikkaan että jono olisi melko pitkä sinnekin.
Jos tuo on sinun mielestä ihme, niin ei voi muuta kuin IHMEtellä.Uskoon tulo on aina ihme, sen tietää jokainen, joka on kokenut uskoontulon.
Afrikassa syntyy seurakuntia, jotka toimivat itsenäisesti, ihmiset kokoontuvat
useiksi tunneiksi, jopa koko päiväksi Jumalanpalveluksiin. Sananjulistajat kasvavat
heidän omasta keskuudestaan.
Kyllä heillä nälkää on, nimittäin Sanan nälkä.
- Inhottava realisti
Kristinusko levisi ajanlaskun alun Roomassa juuri siksi, että se antoi suurille kurjuudessa eläville joukoille toivoa paremmasta edes kuoleman jälkeen.
Ihmeiden tapahtuminen lienee ollut tosiasiassa yhtä vähäistä kuin nykyisinkin. Evankeliumit ovat levinneet suusta suuhun ja on TÄYSIN varmaa, että asioita on paisuteltu. Paisuttelu ja tarinoiden "parantaminen" olivat ERITTÄIN yleisiä noihin aikoihin. Kehoitukset ja pelottelut siitä, että tekstejä ei saanut muuttaa, olivat tuikitarpeellisia.
Kenelläkään nykyihmisellä ei ole ainakaan tällä hetkellä lkeinoa todistaa Raamatun ihmeitäkään tapahtuneiksi. Nykypäivän VÄITETYT ihmeet ovat paljastuneet kuvitelmiksi ja valehteluksi. Toki helluntailaiset näyttävät uskovan mihin tahansa. - pasi.fic.
Israelin aseet on suunnattu Iraniin, se ei ole suuri ihme.
- Pyhästä kirjasta
Se mikä on täydellistä / täydellinen, Jeesuksen tuleminen ensimmäisen kerran maan päälle. Jonkun aikaa tarvittiin ihmeitä joita Jeesus ja apostolitkin tekivät. Sitten ne lakkasivat kun "lapsi"/ seurakunta kasvoi kypsään ikään.
- 6+13
Niin, oishan se kivaa jos niitä ihmeitä tapahtuis vieläki.
- Usko Toivonen
Kyllä niitä tapahtuu.
Itsekin sain välittömän rukousvastauksen ja pääsin viikkoja jatkuneista kivuista
eroon välittömästi, ajatuksissani huokaisemalla taivaan Isän puoleen:
"Isä ota nämä kivut pois"
Ja kivut lakkasivat samassa hetkessä, eikä niitä kipuja ole sen koommin enää ollut.
Jumala on elävä ja ihmeellinen. - *
Usko Toivonen kirjoitti:
Kyllä niitä tapahtuu.
Itsekin sain välittömän rukousvastauksen ja pääsin viikkoja jatkuneista kivuista
eroon välittömästi, ajatuksissani huokaisemalla taivaan Isän puoleen:
"Isä ota nämä kivut pois"
Ja kivut lakkasivat samassa hetkessä, eikä niitä kipuja ole sen koommin enää ollut.
Jumala on elävä ja ihmeellinen.Plasebo on ihmeellinen
- Usko Toivonen
* kirjoitti:
Plasebo on ihmeellinen
Jumala on ihmeellinen!
Psalmi 139.
2. Istunpa minä tahi nousen, sinä sen tiedät; sinä ymmärrät minun ajatukseni kaukaa.
3. Käynpä tahi makaan, sinä sen havaitset, ja kaikki minun tieni ovat sinulle tutut.
4. Sillä, katso, ei ole sanaa minun kielelläni, jota sinä, Herra, et täysin tunne.
5. Sinä olet saartanut minut edestä ja takaa ja laskenut kätesi minun päälleni.
6. Senkaltainen tieto on minulle ylen ihmeellinen, ylen korkea käsittääkseni sen.
Ihmeellinen on elävä Jumala, Hän ymmärtää ajatuksemme kaukaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1121814Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101754Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1121728Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541434Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341380Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii483998Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50955Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115903Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai237894Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347858