Seuraavassa yksi episodi järjestön historiasta, jossa on nähtävissä jopa jotakin positiivista; siinä Vt-seura nimittäin myöntää kirjoittaneensa Vartiotorniin paikkansapitämättömiä tietoja, joissa todistajat esitettiin huomattavasti jalompina kuin he todellisuudessa olivat:
"Maaliskuussa 1963 Gbarngassa Liberiassa Jehovan todistajien piirikonventissa olleet noin 400 henkeä saarrettiin ja heidät pantiin neljäksi päiväksi sotilasleiriin ilman ruokaa. Todistajia yritettiin pakottaa sovittelemaan uskonnollisissa vakaumuksissaan ja tervehtimään Liberian lippua, ja siksi heitä pahoinpideltiin ja heidän omaisuutensa ryöstettiin. Vaikka tässä tapauksessa enemmistö sovitteli, niin silti melko suuri joukko säilytti nuhteettomuutensa. Englanninkielinen vuoden 1977 Jehovan todistajain vuosikirja sanoo sivulla 176: ”He kuuluivat kaikkiin luokkiin, lukutaidottomiin ja hyvin koulutettuihin. Uskollisten ryhmässä olleet olivat käyneet säännöllisesti kokouksissa.”" (Vartiotorni 15. heinäkuuta 1982; engl. huhtikuu 1982)
Tässä lähteeksi mainittiin vuosikirja, joten Vt-seuran harmiksi monet julistajat tarkistivat vuosikirjasta tapahtumien kulun. Tämä oli harmillista nimenomaan sen takia, että tuon Vartiotornin artikkelin teksti ei pitänyt yhtä vuosikirjan tekstin kanssa; vuosikirja nimittäin toteaa lopputuloksen olleen juuri päinvastainen, suurin osa hylkäsi puolueettomuutensa. Näiden joukossa seitsemän seurakunnanpalvelijaa, yhdeksän erikoistienraivaajaa ja yksi Gilead-koulun suorittanut. Tämä johti jopa seurakuntien lakkauttamiseen.
Ilmeisesti asian tiimoilta tuli järjestölle siinä määrin palautetta, että oli ryhdyttävä toimiin vahingon rajoittamiseksi. Niinpä Vartiotorniin (w82 July 15 p. 31; suomenkielistä vahingonrajoitusta ei katsottu tarvittavan) laitettiin korjaus:
"In The Watchtower of April 15, 1982, page 26, paragraph 19, it states that in the persecution of Jehovah’s Witnesses at Gbarnga, Liberia, in March 1963, a few compromised but the majority maintained their integrity. However, the Yearbook for 1977 states that the majority compromised their faith. Why this discrepancy?
The statement in The Watchtower for April 15, 1982, is in error. Actually, according to the Yearbook of 1977, pages 176 and 178, there were about 100 Liberian Witnesses who went through the Gbarnga persecution maintaining integrity, while approximately 200 compromised their faith."
Toki kuitenkin lopuksi oli vielä yritettävä minimoida tämän virheen myöntämisen aiheuttamaa epävarmuutta lukijakunnassa kääntämällä mahdollisimman pian heidän huomionsa muualle:
"Of course, if we were to take the combined, worldwide picture of the persecution of Jehovah’s Witnesses, it will certainly be established beyond doubt that by far the great majority have proved faithful under persecution, and only a relatively small minority have compromised their faith." (w82 July 15 p. 3)
Vainon kestäminen Liberiassa
14
72
Vastaukset
- myös pessimisti
On se hyvä kun exät terrierin sitkeydellä asioita kaivelevat,
etsien kaiken negatiivisen esiin ;D- rfyhfhhfh
"On se hyvä kun exät terrierin sitkeydellä asioita kaivelevat,
etsien kaiken negatiivisen esiin ;D"
Mietipä asiaa uudelleen. Jos sinä olisit ostamassa vaikka taloa, niin varmasti toivoisit että jokin ihminen osaisi etsiä kaikki viat ja puutteet talosta ennen ostopäätöstäsi?
Hyvä kuitenkin että myönnät että vt-seuraan liittyy kaikkea negatiivistä ja ongelmia. Miksi et toivoisi että ne tuodaan esille päivänvaloon?
Minusta positiivista on se, että ongelmia ei lakaista maton alle ja tuudittauduta kuplaan vaan ollaan objektiivisia. Otsikostasi voi päätellä että oletat asioiden sillen tuomisen olevan pessimismiä. Eihän se liity mitenkään pessimismiin.
Pessimisti näkee kaiken negatiivisena, siis positiivisetkin asiat. Diov tuossa tuo esille seuraan liittyviä epäkohtia ja seuran epärehellisyyttä. Se ei ole pessimismiä koska esitetyt asiat ovat tosia.
Tuskin sinäkään sanoisit pessimistiksi sitä joka kertoisi sinulle sen talon puutteet ennen kauppaa, jos ne viat olisivat todellisia. Tuskin ostaisit sitä taloa todeten että ei talossa ole mitään vikaa, tuo on vain pessimismiä, samalla kun kosteusmittarit näyttäisivät punaista ja katto repsottaisi.
Tuo vaikuttaa taas kerran sille ettei todistaja kykene katsomaan kritiikkiä ja todellisia asioita liittyen seuraan, vaan aina pitää olla jokin "työkalu" jolla sivuuttaa koko asia. Nyt se oli pessimismiin vetoaminen. Se muuten ei ole argumentti. - Kiitos WT ja diov ;)
rfyhfhhfh kirjoitti:
"On se hyvä kun exät terrierin sitkeydellä asioita kaivelevat,
etsien kaiken negatiivisen esiin ;D"
Mietipä asiaa uudelleen. Jos sinä olisit ostamassa vaikka taloa, niin varmasti toivoisit että jokin ihminen osaisi etsiä kaikki viat ja puutteet talosta ennen ostopäätöstäsi?
Hyvä kuitenkin että myönnät että vt-seuraan liittyy kaikkea negatiivistä ja ongelmia. Miksi et toivoisi että ne tuodaan esille päivänvaloon?
Minusta positiivista on se, että ongelmia ei lakaista maton alle ja tuudittauduta kuplaan vaan ollaan objektiivisia. Otsikostasi voi päätellä että oletat asioiden sillen tuomisen olevan pessimismiä. Eihän se liity mitenkään pessimismiin.
Pessimisti näkee kaiken negatiivisena, siis positiivisetkin asiat. Diov tuossa tuo esille seuraan liittyviä epäkohtia ja seuran epärehellisyyttä. Se ei ole pessimismiä koska esitetyt asiat ovat tosia.
Tuskin sinäkään sanoisit pessimistiksi sitä joka kertoisi sinulle sen talon puutteet ennen kauppaa, jos ne viat olisivat todellisia. Tuskin ostaisit sitä taloa todeten että ei talossa ole mitään vikaa, tuo on vain pessimismiä, samalla kun kosteusmittarit näyttäisivät punaista ja katto repsottaisi.
Tuo vaikuttaa taas kerran sille ettei todistaja kykene katsomaan kritiikkiä ja todellisia asioita liittyen seuraan, vaan aina pitää olla jokin "työkalu" jolla sivuuttaa koko asia. Nyt se oli pessimismiin vetoaminen. Se muuten ei ole argumentti.Minusta positiivista on se, että ongelmia ei lakaista maton alle ja tuudittauduta kuplaan vaan ollaan objektiivisia.-----
-sanailee diovmorf ja kiittää engl.kielistä Vartsikkaa,kun kor-jasi virheen.
Suomalainen ei sitä tehnyt, WHY ?
Kuitenkin siis Wartsikassa oli englanninkielisessä KORJAUS, hyvä WT-seura.
Seura oli rehellinen kun toi asian esiin,
ja diovmorf kaluaa nyt aikas "vanhaa luuta",innokkaasti toi sen näytille... ;)
Taputamme dioa päähä;
kiitos diov,olet hyvä terrieri , kiltti hauva ;D
Löytäisitkö jotain uudempaa? - diovmorf
Kiitos WT ja diov ;) kirjoitti:
Minusta positiivista on se, että ongelmia ei lakaista maton alle ja tuudittauduta kuplaan vaan ollaan objektiivisia.-----
-sanailee diovmorf ja kiittää engl.kielistä Vartsikkaa,kun kor-jasi virheen.
Suomalainen ei sitä tehnyt, WHY ?
Kuitenkin siis Wartsikassa oli englanninkielisessä KORJAUS, hyvä WT-seura.
Seura oli rehellinen kun toi asian esiin,
ja diovmorf kaluaa nyt aikas "vanhaa luuta",innokkaasti toi sen näytille... ;)
Taputamme dioa päähä;
kiitos diov,olet hyvä terrieri , kiltti hauva ;D
Löytäisitkö jotain uudempaa?*Kiitos WT ja diov ;)*
>>sanailee diovmorf>>
Miksi väität minun kirjoittaneen jotain, mitä en ole kirjoittanut?
>>kiittää engl.kielistä Vartsikkaa,kun kor-jasi virheen.>>
Enkö juuri aloituksessa tuonutkin tämän esiin: "Vt-seura nimittäin myöntää kirjoittaneensa Vartiotorniin paikkansapitämättömiä tietoja"
>>Suomalainen ei sitä tehnyt, WHY ?>>
Miksi sinä sitä minulta kysyt? Enhän minä ole vastuussa siitä, mitä Vt-seura kirjoittaa.
>>Kuitenkin siis Wartsikassa oli englanninkielisessä KORJAUS, hyvä WT-seura>>
Juurikin näin. Pointit tästä Vt-seuralle, vaikka pakon edessä korjaus tehtiinkin.
>>ja diovmorf kaluaa nyt aikas "vanhaa luuta",innokkaasti toi sen näytille>>
Tätä asiaa en ole vielä koskaan aiemmin tuonutkaan näytille. Jostakin syystä kalikka silti näyttää kalahtavan aina johonkin Vt-seuran koiraan, joka älähtää kriittisestä kirjoittamisesta. Oletko sinä koskaan miettinyt, mikä sinua henkilökohtaisesti vaivaa Vt-seura kritisoimisessa?
>>Taputamme dioa päähä; kiitos diov,olet hyvä terrieri , kiltti hauva>>
Oletko sinä koskaan miettinyt, mikä sinua henkilökohtaisesti vaivaa Vt-seura kritisoimisessa? Onko Vt-seura jotenkin kritiikin yläpuolella, vai mistä nuo henkilöönkäyvät sapenkatkuiset kommenttisi mahtavat johtua?
>>Löytäisitkö jotain uudempaa?>>
Oletan sinun olevan selvillä, että olen tuonut myös uusia asioita melko runsaasti esiin. Mutta AINA on oltava jokin tekosyy, jolla kammeta kritiikki pois. Tämä ei meitä toki yllätä, sellaista teettää valheellisen lahkon mielenhallinnassa vaeltaminen.
- w82 15/10 s.31
Ponttihan on se uskollisuus...?????
quote
----
Roomalaisten vallanpitäjien käsiin joutuneitten varhaiskristittyjen historia on sopusoinnussa tämän kanssa ja valaisee sitä, ettei meidän tule ajatella voivamme rikkoa Jumalan lakia, kun on kysymys ’elämästä tai kuolemasta’.
Joskus heidän piti valita joko verimakkaran syöminen tai kuolema areenalla.
Rikkoivatko kristityt verta koskevaa Jumalan lakia ja luopuivat asemastaan hänen edessään?
Tai kun heitä painostettiin polttamaan hyppysellinen suitsutusta keisari-jumalalle, rikkoivatko he epäjumalanpalveluksen kieltävää Jumalan käskyä?
Historia todistaa uskollisten kristittyjen kieltäytyneen rikkomasta Jumalan käskyjä silloinkin, kun heidän nykyinen elämänsä oli vaakalaudalla.
Vaikka he menettivät elämänsä totellessaan Jehovan lakia, he olivat varmoja ikuisen elämän saamisesta. – Matteus 16:25, 26.
Raamattu ei siis hyväksy sitä näkemystä, että Jumalan käskyjä voidaan rikkoa vaikeassa tilanteessa.
Sen sijaan meille sanotaan: ”Siitä me tiedämme, että rakastamme Jumalan lapsia, kun rakastamme Jumalaa ja teemme hänen käskyjensä mukaan.” – 1. Johannes 5:2.
Maailmallinen naureskelee uskollisuudelle.....- 6868667
"Maailmallinen naureskelee uskollisuudelle....."
"Maailmalliset" ovat ihan yhtä uskollisia kuin toisetkin maailmalliset, eli jehovan todistajat. Kerro minulle millä tapaa he eivät ole "maailmallisia"?
Vt-seura ei ole myöskään kovin uskollinen, ei ainkaan rehellisyydelle. Sen valheet on hyvin tunnettuja ja kieroilu. Sokeudeltaan todistajat eivät tätä näe.
Toivottavaa on ettei kukaan olisi uskollinen valheelle ja valehtelijoille uskoen kaiken mitä ne syöttävät. - Tapola itte
6868667 kirjoitti:
"Maailmallinen naureskelee uskollisuudelle....."
"Maailmalliset" ovat ihan yhtä uskollisia kuin toisetkin maailmalliset, eli jehovan todistajat. Kerro minulle millä tapaa he eivät ole "maailmallisia"?
Vt-seura ei ole myöskään kovin uskollinen, ei ainkaan rehellisyydelle. Sen valheet on hyvin tunnettuja ja kieroilu. Sokeudeltaan todistajat eivät tätä näe.
Toivottavaa on ettei kukaan olisi uskollinen valheelle ja valehtelijoille uskoen kaiken mitä ne syöttävät.Maailmalliset syö verimakkaraa ja sanoo itseään uskollisiksi.
- opt.uskollinen
6868667 kirjoitti:
"Maailmallinen naureskelee uskollisuudelle....."
"Maailmalliset" ovat ihan yhtä uskollisia kuin toisetkin maailmalliset, eli jehovan todistajat. Kerro minulle millä tapaa he eivät ole "maailmallisia"?
Vt-seura ei ole myöskään kovin uskollinen, ei ainkaan rehellisyydelle. Sen valheet on hyvin tunnettuja ja kieroilu. Sokeudeltaan todistajat eivät tätä näe.
Toivottavaa on ettei kukaan olisi uskollinen valheelle ja valehtelijoille uskoen kaiken mitä ne syöttävät."Joskus heidän piti valita joko verimakkaran syöminen tai kuolema areenalla. "
"Maailmallinen naureskelee uskollisuudelle....."
"Maailmalliset" ovat ihan yhtä uskollisia kuin toisetkin maailmalliset, eli jehovan todistajat. Kerro minulle millä tapaa he eivät ole "maailmallisia"?
UT;ssa käsketään karttaa verta.
Kuka syö verimakkaraa? - 5657ty
Tapola itte kirjoitti:
Maailmalliset syö verimakkaraa ja sanoo itseään uskollisiksi.
"Maailmalliset syö verimakkaraa ja sanoo itseään uskollisiksi."
mitä tekemistä verimakkaran syömisellä on uskollisuuden kanssa? minun maailmankuvani ei perustu uskonnoille, joten syön tai olen syömättä verimakkaraa ei tee minusta yhtään vähemmän uskollista
- onko oikein?
;)? ;D
Onko oikein rikkoa Jumalan lakia elämän pelastamiseksi, kuten on päätelty Matteuksen 12:1–8:n perusteella?
Is it all right to break God’s law in order to save a life, as has been reasoned from Matthew 12:1-8? - helel
""Maaliskuussa 1963 Gbarngassa Liberiassa Jehovan todistajien piirikonventissa olleet noin 400 henkeä saarrettiin ja heidät pantiin neljäksi päiväksi sotilasleiriin ilman ruokaa. Todistajia yritettiin pakottaa sovittelemaan uskonnollisissa vakaumuksissaan ja tervehtimään Liberian lippua, ja siksi heitä pahoinpideltiin ja heidän omaisuutensa ryöstettiin. "
On ikävää, että toisia kohdellaan väkivaltaisesti "väärän uskonnon" vuoksi.
Marttyyritarinat alkukristityistä ovat vahvasti liioiteltuja, ja samaa liioittekumetodia käyttävät muutkin uskonnot. SIllä pyritään vahvistamaan uskovia vainoja vastaan ja estämään jäsenkato.
Ei silti, kristinusko on itse kohdellut aikoinaan raa'alla kädellä "vääräuskoisia", tosin todistajat eivät ole tietääkseni tällaista tehneet ainakaan vielä. Tosin heillä ei ole ollut siihen mahdollisuuttakaan, kuten ei Rooman kirkollakaan ennen Konstantinuksen käännettä. - 29
Miksi Vartiotorniseuran kulloistenkin tarpeiden mukaista tosiasioiden kääntelyä koskeva keskustelu kääntyi yht'äkkiä makkaraan?
- Apt. 15:28,29
Verimakkaran syöminenhän ei kristitylle sovi.
Kristittyjä käsketään ’karttamaan verta’.
Apt. 15:28, 29:
”Pyhä henki ja me [kristillisen seurakunnan hallintoelin] olemme nähneet hyväksi olla lisäämättä teille enempää taakkaa kuin
nämä
välttämättömät:
että kartatte epäjumalille uhrattua ja verta ja sitä,
mikä on kuristettua [tai: tapettu laskematta sen verta], sekä haureutta.
Jos te pysytte huolellisesti erossa näistä, niin tulette menestymään.
Hyvää vointia teille!”
-Veren syöminen rinnastetaan tässä epäjumalanpalvelukseen ja haureuteen, joihin kristityn ei tulisi haluta osallistua.
- Ilm.2:10
there were about 100 Liberian Witnesses who went through the Gbarnga persecution maintaining integrity, while approximately 200 compromised their faith."
Ilahduttava tieto että pahoinpitelyistä huolimatta
noinkin paljon pysyi silloin uskollisena Jehovalle.
Tosi palvojia vastaan käytettyjä aseitahan ovat olleet muun muassa kiellot, joukkoväkivalta, vankilat ja ”vaikeudet säädöksen nojalla”
(Psalmit 94:20).
Parhaillaankin kristittyjen Jehovan todistajien nuhteettomuus Jumalaa kohtaan pannaan joissakin maissa koetukselle ,koko ajan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1171869Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101768Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1141766Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2561439Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341383Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii4861016Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50962Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115908Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai237902Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347864