Potkut on sopiva bonus noin huonosti johdetun yhtiön johdolle.
Fortumin toimitusjohtaja ei osaa työtään
Potkut heti
14115
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
vaikka sinne Jyllinkosken Sähköön,
Se nyt vaan on tässä suomalaisessa johtamiskulttuurissa ihan sama aiheuttaako johtaja massiivisia tuhoja vaiko jotakin kannattavaa, sillä aina kolahtavat isot bonukset tilille. Jos iso pomo tai johtoporukka ajaa älyttömillä ja täysin väärillä ratkaisuilla elinvoimaisenkin yrityksen suuriin talousvaikeuksiin, niin työntekijöitä potkitaan pelolle ja heidän eduistaan rokotetaan aina sen verran enemmän, että tuhon aiheuttajat saavat omat bonuksensa. Tämä on sitä Kokoomuslaista oikeudenmukaisutta joka pätee myös valtionjohdossa.
Ei tyhmä osaisi eikä uskaltaisi kahmia itselleen noin paljon firman rahoja.
Hienosti hän on ollut yhteyksissä Antti Pelttariin ja pitänyt hänen bisneksiään uhkaavat toisinajattelijat sensuurin kourissa.
Miksi Suomessa ei aloiteta tutkimaan Wardenclyffe mastoja sähkönsiirtoon? Eikö sähkö siirtäminen ilmaa pitkin olisi paljon järkevämpää, kuin kuparilankoja pitkin?
Tässä maassa kukaan osaa työtään kunnolla tehdä, niin väliäkö tuolla.
Koska johto korvaa henkilökohtaisesti mokansa yhtiölle.
jossain päin suomea oli sähkö pylväät.liian vanhoja.ei vaihdettu vuosi kymmeniin.lahoja.Mutta johto on ottanut miljoonansa.työ tekemättä.syyntakeetonta toimintaa.vaarallisia työ väelle.jotka roikkuu niissä lahoissa pylväissä.työ turvallisuus.
Sähkön siirrosta peritty kansalaisilta miljardeja ja perintää perusteltu sillä, että siirtoverkkoa uusitaan. Ja paskat ole uusittu, vaan rahat jaettu johtajille bonuksina ja osinkoina omistajille ja sähköverkko osin peräisin 40-luvulta ja pyväät 40 vuotta vanhoja. Fortumin johtaja vaihtoon heti.
Eikös potkut yleensä ole onnen potku tuollaisille toimitus johtajille. Saa siitäkin muutaman miljoonan ja uusi rahakas duuni yleensä heti näköpiirissä. Teki niin tai näin aina rahaa tulee enemmän kuin ikinä eläessään ehtii tuhlaamaan.
on olleet Kokoomuksen opissa niin miljardienkaan tuhlaaminen lyhyessä ajassa ei tuota ongelmia, Kokoomuksen parhaimmistoa kuten Olli Pekka Heinonen, Iiro Viinanen, Jyri Häkämies ja Jyrki Katainen varmaankin neuvovat miten rahoista pääsee eroon jos on mahdollista tehdä se toisten rahoille. Harri Holkeri ei valitettavasti pysty enään neuvomaan miten isotkin summat saadaan häviämään kuin tuhka tuuleen.
FORTUMILLA OSATAAN OTTAA ITSELLEEN ROPPA KAUPAULLA.kyllä oma etu on etu sialla ja ottavat myös.SYYNTAKEETTOMAT JOHTAJAT.Pakkohoitoon.TUO TAPA Hoitaa yhteis kuntaa,lisää kurjuutta ja kurjuutta ja kurjuutta.KOHTUUS KESKI TIE,suhteellisuuden tajulle olis käyttöä.RUOTSI ANTOI SUURET VERO MÄTKYT FORTUMILLEEN,Ruotsissa.IHAN OIKEIN.ESIM.RUOTSI.oikeassa.
osaa ne ottaa
miten niin huonosti johdettu?
Yhtiö tahkoo voittoa miljardi tolkulla,
on markkinajohtaja Suomessa, ja kaikki taloudelliset
tunnusluvut ovat kunnossa!
Päinvastoin, hyvässä kondiksessa yhtiö on
johtajat .arvo johtajat.ainakin rahassa.