http://www.facebook.com/Arhinmakipresidentiksi
http://www.paavoarhinmaki.fi/
Sinunkin presidenttisi!
5
75
Vastaukset
- Luokkakantainen
Joka kannattaa revaria, kannattaa viime kädessä porvaria.
- Omaa etua ajavat
Arhinmäki on takin kääntäjä. Koko vasemmisto on takin kääntäjä. Hallituksessa istuvat ja leikkaavat taviksilta. Nähdään kohta kuukauden päästä kun tulevat orrelle istuun hallitus ja tekeen leikkauksia. Ovat ollet kahden kuukauden lomalla. Siellä Arhinmäki punasena yrittää saada suustaan selitystä..Miksi leikataan? Arhinmäkikin olisi kahden kuukauden lomalla jos ei olisi pressan ehdokkaana. Kesällä 3 kuukautta lomaa ja talvella kaksi..Näin lamaa uhaten voisivat ruveta leikkaan itseltään. Kukahan aloittaisi??
- Kauno Kasvo
Kapitalistimedian mukaan edelleen on todennäköistä, että toisella kierroksella ovat Niinistö ja Haavisto. Mikä on meidän vaihtoehto silloin?
Mielestäni sitä ei siinä vaiheessa enää ole! Eikö olisi parasta äänestää Paavo Väyrystä ensimmäisellä kierroksella? Hän on ehdokkaista osaavin, koulutetuin ja kokenein. - tarja halonen
eipä tullut
punikit kuuluu tuhota kuten syöpäläiset - Bodysetti
Halonen on syöjäläinen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1242053Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1331957Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101811Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2561479Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341395Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii5321113Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50980Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115927Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse349899