JJ Lehdon mutkat ovat vasta alkamassa

Siis linnatuomion saanut JJ paistattelee nyt päivää kesäisen auringon alla ihan muina miehinä, vain ja ainoastaan koska suomen hampaaton (Arto ei ole yksin) oikeuslaitos ei tee muuta kuin levittelee käsiään.

KäO siis antoi neljän vuoden (korjatkaa jos olen väärässä) ehdottoman vankeuden mutta suomen laki on sellainen, että kun tuomiosta valittaa, niin se ei ole lainvoimainen. Näinollen JJ tekee mitä lystää - kuten muuten teki ja lystäsi kesälläkin veneen ratissa!

saatana että alkaa pistellä pikkuhiljaa vihaksi koko systeemi. Aivottomia tolloja piisaa kaikissa mahdottomissakin lokeroissa muka virkaa tekemässä mutta luulen vahvasti, ettei täällä kukaan tee mitään jossei se itseään auta millään tavalla.
Varasta nakit kioskista, niin saat kymmenen vuotta linnaa. Tapa ihminen, saat kuolemantuottamuksesta ensikertalaisena neljä vuotta (JJ) linnaa ja istut siitä ensikertalaisena puolet ja loput saat anteeksi kunhan lupaat että oLET kännykällä tavoitettavissa.
Kirjoitin "sinä"-muodossa, jotta JJ:kin ymmärtäisi. "Sä et oikeesti muista mitään jos sä oot juonut pari päivää. Ainoastaan sä muistat että ootsä ajanut vai et, kaikki muu on sulle ihan ufoa".
13320
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Mutta onneksi kansa ei koskaan unohda! Tappaja mikä tappaja!!!

Millään tiedotus välineellä ei ole enää varaa palkata tuota äijää minkäänlaiseksi kommentaattoriksi tai muuksikaan mikäli haluaa säilyä uskottavana rehellisten ihmisten silmissä!

JJ maine on iäksi mennyttä!!!! Tukka pois ja linnaan vaan!!!!!

Äänestä

Sitä vain ihmettelen, että miksi mies sai pitää passinsa?

Äänestä
  • Niin ihmettelen minäkin ja moni muu.
    Ilmeisesti sama peruste, kuin jättäminen vastaamaan vapaalta jalalta...
    Murtomies olisi jo lusimassa.

    Äänestä

eikö enää koskaan palaa F1 radalle? jay jay on mun idoli

Äänestä
  • Tappaja on idolisi siis? Piti vielä uhrin omaisten korvauspyyntöjä LIIAN SUURINA?????

    Moi, mä olen JJ Suomesta, mä ajelin F1 -sarjassa mut tuuli huuhtoo nyt persettä enkä pysty maksamaan tappamani miehen lapsille heidän vaatimiaan korvauksia.
    Tättärää ja Töttöröö JJ!

    Äänestä

  • Ettei olis koko JJ lähipiirikin rosmoporukkaa ja piripäitä lakimiehiä mukana suojelemassa.

    Äänestä

Ei JJ asiantuntemus F1 mihinkään ole kadonnut, heti vaan takaisin kommentaattoriksi. Unohtakaa jo pikku "spinni"

Äänestä
  • Mikä asiantuntemus? Ajoiko se urallaan jopa kerran palkintokorokkeelle...
    Nyt fakta on se, että JJ:ta odottaa vajaa kahden vuoden vankeus ihan oikeassa vankilassa. Asianajaja saattaa päätyä viereiseen selliin. Mutta kyllä tuntuu ymmärtäjiäkin riittävän.

    Äänestä

Suomalaiset ovat kateellista ja vahingonilosta kansaa. Mies ajanut F1 kisoissa= Elävä legenda.

Äänestä
  • Ai "Elävä legenda"? :) Hmmm... Miten olisi elävä toisen ihmisen kuoleman aiheuttaja?

    Äänestä

Pikkuherrat JJ lehto ja tämä laki pelle riukupaska ovat suomen kovan luokan TALOUSRIKOLLISIA . pyörittävät harmaata taloutta. eli suomeksi EIVÄT MAKSA veroja kaikista €

Äänestä

Eihän JJ mikään rikollinen sentään ole,vaikka ehkä syyllinen onnettomuuteen. Ehdollinen tuomio ja sakko riittävä rangaistus.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


piruharakka kirjoitti:

Siis linnatuomion saanut JJ paistattelee nyt päivää kesäisen auringon alla ihan muina miehinä, vain ja ainoastaan koska suomen hampaaton (Arto ei ole yksin) oikeuslaitos ei tee muuta kuin levittelee käsiään.

KäO siis antoi neljän vuoden (korjatkaa jos olen väärässä) ehdottoman vankeuden mutta suomen laki on sellainen, että kun tuomiosta valittaa, niin se ei ole lainvoimainen. Näinollen JJ tekee mitä lystää - kuten muuten teki ja lystäsi kesälläkin veneen ratissa!

saatana että alkaa pistellä pikkuhiljaa vihaksi koko systeemi. Aivottomia tolloja piisaa kaikissa mahdottomissakin lokeroissa muka virkaa tekemässä mutta luulen vahvasti, ettei täällä kukaan tee mitään jossei se itseään auta millään tavalla.
Varasta nakit kioskista, niin saat kymmenen vuotta linnaa. Tapa ihminen, saat kuolemantuottamuksesta ensikertalaisena neljä vuotta (JJ) linnaa ja istut siitä ensikertalaisena puolet ja loput saat anteeksi kunhan lupaat että oLET kännykällä tavoitettavissa.
Kirjoitin "sinä"-muodossa, jotta JJ:kin ymmärtäisi. "Sä et oikeesti muista mitään jos sä oot juonut pari päivää. Ainoastaan sä muistat että ootsä ajanut vai et, kaikki muu on sulle ihan ufoa".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu