Minulle selvisi lopullisesti sunnuntain TV1:n ohjelmasta "Kruununjalokivien säihkyvä historia" RKP:n ja Ruotsin monarkian revanssistinen salajuoni ja hanke Suomen valloittamiseksi takaisin.
Kun Ruotsi valitsi aikanaan kuninkaakseen Bernadotte-suvun Napoleonin armeijan upseerin, se ei ollut sattumaa vaan tarkkaan harkittu päätös. Tällä teolla Ruotsi muuttui Napoleonin vihollisista sen ystäviksi ja Ruotsilla olikin vain päällimmäisenä tavoitteena valloittaa juuri Venäjälle menettämänsä Suomi takaisin itselleen! Näin ohjelmassa todettiin ja vielä Silviakin tiesi, miten oli ollut suuri katastrofi menettää Suomi.
RKP käy nykyään revanssihenkistä valloitustaistelua Suomen ruotsittamiseksi. Ja RKP on ollut viime aikoina kovasti aktiivinen kieliasioissa lainsäädäntöasioissa. Rahaa on palanut ja aikaa on käytetty niin, ettei hitaampi suomalainen oikein tahdo pysyä vauhdissa mukana. Siksi 2004 kielilain valmisteluun haettiin Ruotsista vieraan maan edustaja kielilakia valmistelemaan suomalaisille! Ja nyt Kataisen on tarkoitus vetää "Ahtisaaren- ryhmäksi" nimettyä pakkoruotsitus porukkaa ja tehdä Suomelle pidempiaikainen kielipoliittinen linjaus ruotsin kielen turvaamiseksi suomen kielen kustannuksella. Ja siihenkin tarvittiin Ruotsin kansalaisen mukanaoloa. Ruotsi on siten vahvistamassa kielellistä suurvalta-asemaansa Suomessa aivan omista lähtökohdistaan ja intresseistään.
RKP:n ja Ruotsin kuningaskunnan salajuoni Suomen valtaamiseksi
17
135
Vastaukset
- Tapio Rautalapio
Mielenkiintoisin kohta kirjoituksessa oli se kuin kirjoittaja oli hämmästynyt tajutessaan, että Bernadotte valittiin Ruotsin kuninkaaksi myös ulkopoliittisista syistä.
- tt
Tuostahan puhutaan jo peruskoulussa. Tosin B:n ulkopolitiikka suuntautui lähinnä Norjan valloittamiseen, puoliksi onnistuneesti. Miten se liittyy RKP:n on mysteeri.
- tervettä itsetuntoa
Sorry vain, muuta väärin tulkittu!
Pitäisi olla: Mielenkiintoisin kohta kirjoituksessa oli se kuin kirjoittaja tajusi, että Bernadotte valittiin Ruotsin kuninkaaksi Suomen valloittamiseksi takaisin.
Ehkä eteväksi sotijaksi ja taitavaksi muutenkin tunnettu Bernadotte olisi onnistunut tehtävässään, ellei Venäjän tsaari olisi ollut vielä etevämpi ja sai Suomen kansan puolelleen kehittäessään maatamme sen omaksi parhaakseen antamalla autonomian, edistäen suomen kielen asemaa jne jne.
Bernadotte sen sijaan epäonnistui myös kotirintamalla surkeasti kuuluisa huoripukki, kun oli ja sai kuningattarensakin lähtemään takaisin Ranskaan!
- Psykologia!
Eräs ruosututkija esitti, että ruotsalaisten suomalaisinho johtuu nimenomaan Suomen menettämisen aiheuttamasta traumasta.
Mikä tuskin tarkoittaa sitä, että ruotsalaiset olisivat paljoa suomalaisuutta rakastaneet, jos olisimme jääneet Ruotsin alaisuuteen. ;)
Eli mieluummin ruotsalaisten inho, kuin heidän omistava rakkaus. Jälkimmäinen olisi ollut tunnetusti suomalaisuuden tuho. - kakskielinen
Vai tervettä itsetuntoa. Kyllä tuo käsitys RKP:n ja Ruotsin salasuunnitelmasta ja valloitustaistelusta, jonka tarkoituksena on muuttaa Suomi ruotsalaiseksi ja vallata maa takaisin, vaikuttaa pikemminkin epäterveeltä vainoharhaisuudelta, kuin terveeltä.
Se tuntuu jotekin samalta kuin Saksan-Aatun teoria "juutalaisten ja bolsjeviikkien maailmanlaajuisesta salaliitosta". Huhhuh.- tervettä itsetuntoa
No ei tarvitse nyt ihan inho-realistisen konkreettisesti näitä asioita rinnastaakaan.
Se miten Ruotsi silloin suurvaltakautenaan totalitäärisesti alisti Suomea typerien kuninkaidensa ansiosta konkretisoituu nykyään RKP:n ansiosta siinä mitä on jäljellä eli suomenkielisten suomalaisten henkisenä alistamisena mm. pakkoruotsituksena.
Ja siinä sopivana apuna ovat tyhmät suomalaiset, kuten Paavo Lipposen kaltaiset hyvin voidellut ja hyväntahtoiset tomppelit, jotka kuvittelevat toimivansa maansa parhaaksi, vaikka tekevätkin sille karhun vain parveluksen.
Paha esimerkki ruotsittamisen tuloksista on Ahvenanmaan syrjintäjärjestelmän apartheid-politiikka - suomenkielisillä ei mitään oikeuksia!
Muuten Ikean verohuijariomistajan Ingvar Kampratin (entinen innokas Saksan Aatun natsi) erottaa yhdestä asiasta menneisyyttä koskevissa kysymyksissä verrattuna Ruotsin nykyiseen kunkkuun: hän ei anna haastatteluja!! - Tapio Rautalapio
tervettä itsetuntoa kirjoitti:
No ei tarvitse nyt ihan inho-realistisen konkreettisesti näitä asioita rinnastaakaan.
Se miten Ruotsi silloin suurvaltakautenaan totalitäärisesti alisti Suomea typerien kuninkaidensa ansiosta konkretisoituu nykyään RKP:n ansiosta siinä mitä on jäljellä eli suomenkielisten suomalaisten henkisenä alistamisena mm. pakkoruotsituksena.
Ja siinä sopivana apuna ovat tyhmät suomalaiset, kuten Paavo Lipposen kaltaiset hyvin voidellut ja hyväntahtoiset tomppelit, jotka kuvittelevat toimivansa maansa parhaaksi, vaikka tekevätkin sille karhun vain parveluksen.
Paha esimerkki ruotsittamisen tuloksista on Ahvenanmaan syrjintäjärjestelmän apartheid-politiikka - suomenkielisillä ei mitään oikeuksia!
Muuten Ikean verohuijariomistajan Ingvar Kampratin (entinen innokas Saksan Aatun natsi) erottaa yhdestä asiasta menneisyyttä koskevissa kysymyksissä verrattuna Ruotsin nykyiseen kunkkuun: hän ei anna haastatteluja!!"Se miten Ruotsi silloin suurvaltakautenaan totalitäärisesti alisti Suomea typerien kuninkaidensa ansiosta "
Semmoista se oli entisaikaan, kuninkaat alistivat alamaisiaan kaikkialla. Ei ruotsalaisten elämä yleensä ollut sen helpompaa kuin suomalaistenkaan. Yhtälailla alistettua oli rahvas. - tervettä itsetuntoa
Tapio Rautalapio kirjoitti:
"Se miten Ruotsi silloin suurvaltakautenaan totalitäärisesti alisti Suomea typerien kuninkaidensa ansiosta "
Semmoista se oli entisaikaan, kuninkaat alistivat alamaisiaan kaikkialla. Ei ruotsalaisten elämä yleensä ollut sen helpompaa kuin suomalaistenkaan. Yhtälailla alistettua oli rahvas.Niinpä niin, sellaista se oli. Ainoa vain, että kyllä Suomea kohdeltiin paljon kaltoimmin kuin riikinruotsalaisia.
Jopa niin, että Suomen väkiluku tuolloin runsain sotien väenotoin ja nälähädän aikana laski! Samaa ei voi sanoa ainakaan riikin ruotsalaisista - eikä muistakaan. - Tapio Rautalapio
tervettä itsetuntoa kirjoitti:
Niinpä niin, sellaista se oli. Ainoa vain, että kyllä Suomea kohdeltiin paljon kaltoimmin kuin riikinruotsalaisia.
Jopa niin, että Suomen väkiluku tuolloin runsain sotien väenotoin ja nälähädän aikana laski! Samaa ei voi sanoa ainakaan riikin ruotsalaisista - eikä muistakaan."Niinpä niin, sellaista se oli. Ainoa vain, että kyllä Suomea kohdeltiin paljon kaltoimmin kuin riikinruotsalaisia"
Eipä juurikaan. Suomalaisten huono tuuri oli (on?) se, että naapurissa oli laajenemishaluinen Venäjä.
"Jopa niin, että Suomen väkiluku tuolloin runsain sotien väenotoin ja nälähädän aikana laski"
Suomen väestökehitys ei sanottavasti poikkea muista Euroopan periferioista. Väkiluvun kasvu alkoi Euroopan ydinalueilla aikaisemmin, Ruotsissa myöhemmin ja esimerkiksi Norjassa ja Suomessa vasta 1700-luvun loppupuolella.
1600-luku oli ilmastollisesti maanviljelykselle epätavallisen huonoa aikaa. Jopa kolmasosan vuosista on arvioitu olleen katovuosia. Tottakai sotaväenotot veivät veronsa, mutta se kosketti myös valtakunnan länsiosaa kuten katovuodetkin.
Suomen väkiluvun hitaampaa kasvua selittää myös muuttoliike pois Suomesta. Väkeä vei miltei jatkuva muuttoliike Ruotsiin, Baltiaan, Inkeriin ja Karjalaan, joista viimeksimainituista ortodoksiset inkerikot ja karjalaiset muuttivat itärajan taakse omanuskoisten seuraan.
Ja venäläisten hyökätessä Suomeen, väestöä siirtyi Ruotsin puolelle varsinkin ison ja pikku viha aikana.
- tervettä itsetuntoa
Niin eli väenotot olivat lopulta rankemmat suomalaisten kuin ruotsalaisten kohdalla.
Eivät ruotsalaiset välittäneet oikein tulla tänne maataan puolustamaan.
Huonoa tuuria oli siinä, että Suomen aikanaan valloittanut Ruotsi oli niin laajenemishaluinen kuin oli. Esimerkiksi mitä tekemistä Suomella / suomalaisilla olisi ollut kolmikymmenvuotisessa sodassa keskellä Eurooppaa ja Saksaa, ellei meitä olisi sinne suuruudenhullu Kustaa II Adolf ollut vaatimassa sotimaan. Ruotsalaisista sotilaista en oikein paljon tiedä, mutta ainakin suomalaisia hakkapeliittoja saksalaiset tuntuvat historiankirjoituksissaan noteeranneen.- Tapio Rautalapio
Tuskinpa niillä ruotsalaisillakaan sotilailla olisi siellä ollut sen kummemmin tekemistä kuin suomalaisillakaan. Kurjiahan ne oli sotaretket, joskin varsinaista sotaahan niissä oli aika vähän, enemmän sitä toimeentulon hankkimista eli paikallisen väestön ryöstämistä ja rappaamista. Siitähän ne ruotsalaiset ja suomalaiset siellä keskiauroopassa muistetaan.
- historiaa....
Suomalaisilta on yleensä jäänyt huomaamatta se, että Ruotsin valtakunnan perivihollinen oli 1600-luvun lopulle saakka Tanska, ei Venäjä. Venäjän suunta oli sodankäynnin sivunäyttämö, ja ne sodat tosiaan sodittiin pääasiassa Suomesta riviin otetuilla.
Tanskaa vastaan sodittiin jatkuvasti, sillä siinä oli suoraan kyse Itämeren herruudesta. Ne sodat sodittiin pääasiassa Ruotsista pakko-otetuilla mehillä. Vasta kun Ruotsi oli vallannut Tanskalta Skoonen, suuntautui Ruotsin huomio enemmän nitään, ja Venäjästä tuli uusi "arkkivihollinen".
- skevola
Kun historiaa tarkastellaan Itämeren ympärillä, niin kyllä Ruotsin kuningaskunta on ollut laajentumishaluinen, toisten kansojen alistaja. Ehkä pahin saksalaisen ritarikunnan jälkeen. Kristinuskon varjolla molemmat valoittivat maita ja mantuja jakaen ne läänityksinä omille pomoilleen. Se sivistyksestä
- Tapio Rautalapio
"Kun historiaa tarkastellaan Itämeren ympärillä, niin kyllä Ruotsin kuningaskunta on ollut laajentumishaluinen, toisten kansojen alistaja"
Kyllä. Ja samoin Venäjä, Puola-Liettua, Tanska ja Saksa. - Funtsitaan vähä
Niin olihan noissa asioisssa muitakin ihmeellisiä eroja. Kukaan muu valloitushaluinen porukka kuin ruotsalaiset ,eivät pakko-ottaneet ihmisiä , omiin sotiinsa..? Tätä maata ei pakkoruotsitettu omalle maalle niinkuin ruotsalaiset teki..? Suomnalaiset maksoi rankemman mukaan , toisten suuruuden hullutuksista..! Se on tosiasiaa..!
- custody steel
Ainahan Ruotsin kuninkaalliset on mielistelleet Suomea koska sisimmässään tietävät ettei lempeä suomalainen koskaan aiheuttaisi heille Kustaa III:n tai Nikolai II:n kohtaloa. Ruotsin kuninkaalliset on yksinkertaisesti pelkureita joista Kustaa Adolf taisi olla ainoa joka meni taistelukentälle alaistensa sekaan ja maksoi siitä hengellään. Esimerkiksi tietääkseni nyky-kunkun isä halusi vapaaehtoiseksi talvi- ja jatkosotaan mutta Kustaa V kielsi.
- tervettä itsetuntoa
Kyllä suomalaiset muistetaan jo tuon ajan sodista hyvinä sotilainakin, ei suomalaisia muuten olisi laitettu pahimpiin paikkoihin. Tai olisiko ollutkin ajatuksena uhrata enemmän suomalaisia. Enpä tiedä...
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1241984Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1331910Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101804Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2561470Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341394Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii5231091Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50978Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115920Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347889