Musliminuoret alkavat toimittaa omaa aikakauslehteä, jonka ensimmäinen numero ilmestyy elokuussa. Ummaksi nimetty lehti on ensimmäinen laatuaan Suomessa.
Päätoimittaja Bilal Sehli luonnehtii julkaisua lifestyle-lehdeksi, joka käsittelee muun muassa arkea, ihmissuhteita, muotia ja urheilua musliminuorten näkökulmasta. Ensimmäisessä numerossa esitellään muun muassa huivimuotia.
- Monet luulevat, että muslimitytöt voivat käyttää vain mustaa ja valkoista, mutta heillä on paljon mahdollisuuksia pukeutua persoonallisesti, Sehli huomauttaa.
Idea lehdestä syntyi reilu vuosi sitten Suomen islamilaisen neuvoston nuorisolautakunnassa. 24-vuotias päätoimittaja toteaa, että musliminuoret tarvitsevat kanavan itsensä ilmaisulle. Lukijoiksi toivotaan myös valtaväestön nuoria.
- Haluamme lehden avulla yhdistää nuorisoa ja rikkoa eritaustaisten nuorten välisiä rajoja, Sehli kuvailee.
Tavoitetta symboloi myös lehden nimi Umma, joka tarkoittaa yhtenäistä kansakuntaa.
Ennen kuin Sehli tuli Tunisiasta Suomeen kolmisen vuotta sitten, hän otti selvää suomalaisista käyttäytymissäännöistä. Hän arvelee, että valtaväestön nuoret eivät saa tarpeeksi tietoa muslimeista.
- Meidän pitää tuntea toisemme paremmin, jotta voimme rakentaa yhteistä historiaa. Haluamme tehdä kulttuuriamme tutuksi nuorten näkökulmasta, hän sanoo.
Suomalaisnuoret kiinnostuneita
Sehlin mukaan myös suomalaisnuoret, jotka eivät ole muslimeja, ovat olleet kiinnostuneita osallistumisesta lehden tekemiseen. Hän kertoo, että tulevaisuudessa heitä mahdollisesti otetaan mukaan myös tekijätiimiin.
Tällä hetkellä ryhmän ainoa uskontokuntaan kuulumaton on ammattivalokuvaaja Anna Autio.
- On ollut hienoa nähdä, kuinka valtavan innoissaan nuoret ovat projektista. Tämä on ollut myös minulle uudenlainen ja haastava kokemus, koska valokuvat on otettava islamin sääntöjen rajoissa, hän toteaa.
Lehden 10-henkisessä toimituksessa on mukana nuoria naisia ja miehiä muun muassa Somaliasta, Algeriasta, Kosovosta ja Suomesta. Heistä suurin osa on alle 27-vuotiaita. Kaikki tekevät lehteä talkootyönä.
STT
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010071212026020_uu.shtml
Lehti pyrkii edistämään maltillista islamia. Kannattaa tutustua, täältä voit ladata ilmaiseksi lehden ensimmäisen numeron:
http://www.ummalehti.sine.fi/
Suomeen islamilainen nuortenlehti
6
<50
Vastaukset
- Tosimies.
Paskaa, täyttä paskaa.
"Hän arvelee, että valtaväestön nuoret eivät saa tarpeeksi tietoa muslimeista."
-Kyllä me saamme ,jokapäivä luemme uutisia.
-"Meidän pitää tuntea toisemme paremmin, jotta voimme rakentaa yhteistä historiaa. "
-Suomalasilla oli OMA historia,siihen ei tarvita islamia,ei millään lailla.
Maltillisuus ei kuulu tuollaiseen mentaliteettiin josta höpöttävät.
Lehtiä saa perustaa ja tilata kuka tahnansa mutta itse en tuota tilaa tai tule koskaan lukemaan, koska se on täyttä paskaa. - Sana...
umma tarkoittaa yhtenäistä ISLAMILAISTA kansakuntaa, missä ei ole muun uskoisia. Toimittaja unohti mainita asian.
- Tosimies.
Niin sekin vielä .
Lehden nimi on siis yhtä rasistinen kuin joku "White Aryan nation", ei mitään eroa!!
- Miksi tuossa
kansikuvassa on hampuusin näköinen tyyppi NYRKIT PYSTYSSÄ ??
Todella outoa, Minulle tuli ainakin heti negatiivinen ja agressiivinen viesti umman suunnasta. - Tosimies.
Hienoa, pitää tilata heti, olenkin kyllästynyt tähän helluntaissontaan.
- STOP!!!
Sairasta menoa. Lehti kielletäköön ja murjaanit helvettiin Suomesta saatanallista islamin propagandaa levittämästä!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1201924Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1251818Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101778Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2561454Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341386Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii4961038Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50969Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai237915Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115912Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347874