MIKÄÄN EI

OLE MUUTTUNUT

Raamatun sisältö on muuttumaton. Siitä ovat pitäneet huolen lukemattomat kopioijat, jotka alusta alkoivat kopioida Raamattua. Evankeliumien kopiointi oli niin tärkeää, että jos kopiointiin tuli virhe, piti koko sivu uusia. Ei riittänyt virheen korjaaminen, vaan koko sivu piti kirjoittaa uudelleen!

Kirjassaan The Bible and Archaeology entinen the British Museumin johtaja Sir Frederic G. Kenyon totesi Uudesta testamentista: "Väliaika alkuperäisen teoksen ja varhaisimman jäljelläolevan kopion välillä on niin pieni, että se on itse asiassa merkityksetön. Siksi viimeisetkin epäilyt siitä, etteikö nykyinen Raamattu olisi samanlainen kuin millaiseksi se kirjoitettiin on poistettu. Uudentestamentin autenttisuutta ja yleistä yhtenäisyyttä voidaan pitää lopulta kumoamattomana." (8)

Jotta voi olla skeptinen Uuden testamentin 27 dokumentin suhteen ja sanoa niitä epäluotettaviksi, täytyy myös antaa kaiken tiedon klassisesta antiikista luisua hämärään, sillä mitään muinaisia ajanjaksoja ei ole yhtä hyvin kirjallisesti todistettu kuin Uudessa testamentissa olevia.

The New Testament in Original Greek:n luojat B. F. Westcott ja F.J.A. Hort totesivat myös: "Jos suhteellisen merkityksettömät asiat kuten järjestyksen muutokset, nimiartikkelien lisäykset tai poistot ja senkaltaiset laitetaan sivuun, mielestämme epäilyksenalaiset kohdat tuskin voivat nousta yli tuhannesosaan koko Uudesta testamentista." (9) Toisin sanoen pienet muutokset käsikirjoituksissa eivät muuta mitään suuria opetuksia: ne eivät vaikuta kristinuskoon vähimmässäkään määrin. Sanoma on sama muutoksilla tai ilman. Meillä on Jumalan Sana.

31

73

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • .

      Voi lapsi parkaa, eipä tuohon voi muuta sanoa.

    • Tulensana

      Suurin turva onkin Jumalan Sanassa. Olisi kauheaa, jos siihenkään ei voisi luottaa. Mitenhän nuo, jotka väittävät nikeain kokouksen muuttaaneen Raamattua, voivat tänään? Eivät hyvin, sillä hehän ovat menettäneet Jumalan Sanan puhtauden.

      • jfhnvm

        Ei Raamattuun sellaisenaan, niinkuin se tänä päivänä luettavissamme on, voikkaan luottaa. Jumalaan voi silti luottaa vaikka itse Jumalan sanaa, Raamattua , onkin muutettu ja vääristelty. Jumalan Sanan puhtaus on menetetty, se on selvä asia.

      • *
        jfhnvm kirjoitti:

        Jumala on niin puhdas että sitä ei ole olemassakaan.
        Puhtaampaa ei voi olla, kuin olematon.

    • Kyllä kiinnostunut

      Mitään ei ole kuulemma koskaan kopioitu siinä määrin mitä evankeliumeja. Niitä on kopioitu monilla kielillä. Kiinnostaisi tietää missä alkuperäiset ovat piilossa. Jotku meinaa, että Jerusalemissa.

      • tänä päivänä

        >> Mitään ei ole kuulemma koskaan kopioitu siinä määrin mitä evankeliumeja. Niitä on kopioitu monilla kielillä. Kiinnostaisi tietää missä alkuperäiset ovat piilossa. Jotku meinaa, että Jerusalemissa.

    • Surulla todeten

      Tässä lopunajan eksytyksessä väitetetään just päinvastoin. Väitetään Raamatun muuttuneen. On surullista seurata miten moni uskoo nykyään Raamatun muuttuneen.
      Pidän kylläkin heitä kehityskelvottomina. He uskovat mielummin valhetta, kuin Raamattua.

    • body

      Ihminen joka " istuu menneisyyden oksalla," ihailee vain menneisyyttä ja pitää sitä ainoana oikeana elämänmallina, eikä voi hyväksyä muutosta, saa puolestani siellä istua, mutta eteenpäin on elävän mieli ja luo uutta.

      "lopunajan eksytyksessä..."

      sanoisin primitiivisessä menneisyydessä eläviä museotavaraksi.

      • mennyttäkö

        Tarkoittaako body raamatun olevan menneisyyttä?

    • Paljonkin muuttunut

      Paljonkin on muuttunut. Olkoon Raamattu muuttumaton tai ei niin se on kuitenkin itsestään selvää, että tulkinnat ovat vaihdelleet eri aikakausina. Raamatun mahdolisella autenttisuudella ei siis ole merkitystä jos se muuttuu alati tulkintojen kautta kuten tekeekin. Jatkuvasti.

    • 17

      Yep, vai muuttumaton. Varhaisemmissa Septuagintan käännöksissä oli Jumalan nimi JHWH / Tetragrammi paikallaan.

      Sittemmin sen paikalle laitettiin Herra ym ja UT:n puolella asiasta on puolstaan saatu kääntäjien ja kirkonisien toimesta oikein kunnon sillisalaatti aikaiseksi ja varsinkin jos koetetaan saada VT ja UT tässä asiassa harmoniaan.

      Siellä on Herrat oiken perusteellisesti sekaisin keskenään. Siellä Herra istuu mm. itsensä oikealla puolella ja samoin kasteessaan Isänsä tahdon tehdäkseen Herra vastasi itselleen sanoen, "olet rakas poikani johon olen mielistynyt".

      * http://fi.wikipedia.org/wiki/Jahve

      Ymmäettävästi Nikean kirkolliskokouksen kirjoituksien väärenämäjulistukseen uskoville ja alistuville se on varsin kiusallista.

      Jännä yhdistelmä. Juutalaiset ovat yksijumalaisia joilla oli JHWH, mutta Kristuksen kieläjiä. Kristityt tunnustavat Kristuksen, mutta kieltävä alkuperäisen yksijumaluuden JHWH:n.

      • Julki tuodaan

        17 on yksi niistä, jotka eivät ole päässeet totuuden tuntemiseen. Ei ole olemassakaan niin luotettavaa sanaa, mitta uusi testamentti on. On ihmisiä, jotka ovat uhranneet jopa henkensä tuon totuuden edestä. He ovat tienneet uuden testamentin olevan täysin harmoninen, paikkansa pitävä. Yksikään, joka ei usko, ei voi uskoa raamattuun.

        Olisi jopa hyvä, jos näiden nimet tuotaisiin julki, jotka väittävät nikeain kokouksen muuttaneen Jumalan pyhää sanaa. He ovat eksyneet sielulliseen viidakkoon, josta eivät voi löytää ulos.

      • 17
        Julki tuodaan kirjoitti:

        "Jahve eli Jehova (hepreaksi ‏יְהֹוָה,‎ ilmaistaan joskus kreikankielisellä termillä Tetragrammi, "nelikirjaiminen") on Jumalan nimi heprealaisessa Raamatussa eli Vanhassa testamentissa, ja se muodostaa pohjan juutalaisuuden ja muiden vanhaa seemiläistä kulttuuriperimää olevien yksijumalisten uskontojen, kuten kristittyjen ja islaminuskoisten, jumala-käsitykselle."

        "Kristittyjen käsitys Jahve-jumalasta poikkeaa huomattavasti juutalaisten ja muslimien käsityksestä kolminaisuusopin takia."

        Alkuperä

        "Jahve on Jumalan nimi hepreankielisessä Tanakhissa, joka on pääpiirteittäin sama kuin kristittyjen Vanha testamentti. Heprea on alkuperältään konsonanttikirjoitusta, ja Jumalan nimen muodostaa tetragrammi JHWH (יהוה). Hepreankielinen Vanha Testamentti on säilynyt parhaiten niin sanotussa masoreettisessa tekstissä, jonka pohjalta useimmat tekstikriittiset laitokset on tehty. Masoreettisessa tekstissä konsonanttiteksti on vokalisoitu apumerkeillä, jotta oikea ääntäminen olisi säilynyt. Esimerkiksi Ginsburgin laitoksessa 1. Mo 3:14 alaviite vokalisoi Jumalan nimen muotoon Jeho-wah'."

        "Tetragrammin JHWH alkuperäisestä ääntämisestä ja vokalisoinnista ei kuitenkaan olla varmoja. Kymmenessä käskyssä on muun muassa kielto käyttää arvottomalla tavalla Jumalan nimeä. Tämä kielto alettiin jossain vaiheessa ymmärtää niin, ettei nimeä saisi lausua. Tämän vuoksi juutalaisessa perinteessä nimeä lakattiin käyttämästä, eikä ole varmaa tietoa sen lausumistavasta."

        "Tetragrammi JHWH esiintyy kuitenkin pelkästään Raamatun heprealaisissa kirjotuksissa 6 973 kertaa, mikä osoittaa sen, että alun perin sitä käytettiin paljonkin."

        >> Olisi jopa hyvä, jos näiden nimet tuotaisiin julki, jotka väittävät nikeain kokouksen muuttaneen Jumalan pyhää sanaa.

        Kyseinen julkilausuma kielsi Tetragrammin / JHWH:n sellaisena yksijumalaisena kuin se varhaisissa kirjoituksissa on esintynyt.

        Oma arvioni on, että kristityt halusivat sillä erottua juutalaisista jotka olivat kieltäneet Kristuksen.

        Vai, että oikein nimilista. Mitä sillä haluaist tehdä? Laittaa liikkeelle uudet noitavainot ja / tai ristiretkien julman tapamisen ja sorron? Kaikki tämä josta kristikunta voi olla oikein ylpeä.

        * http://fi.wikipedia.org/wiki/Noitavainot

        * http://fi.wikipedia.org/wiki/Ristiretket

        * http://fi.wikipedia.org/wiki/Kolmikymmenvuotinen_sota

        Listastasi tulisi varsin pitkä, mm. n. 70% maailman populaatiosta jotka eivät edes ole kristittyjä.

      • visitori
        17 kirjoitti:

        17, Kirjoittelehan lisää kun kerran näyt ymmärtävän Raamatun totuudesta ainakin tämän asian. Nämä helluntailaiset tarvitsevat kipeästi apua Jumalan tuntemuksessa.

    • teol. tri

      Ongelma vain on se, että Westcott ja Hort kirjoittivat ajatuksensa aikana, jolloin nykyisin tunnettuja vanhimpia käsikirjoituksia ei oltu edes löydetty. Nyt tiedetään, että kirkko muutti siellä täällä tekstejä, jotka onneksi voidaan nyt ennallistaa alkuperäiseen muotoonsa. Sitten ne kirjurit, ne kirjurit. Nykyisin tiedetään, että ne tekivät jos jonkinlaisia mokia koko ajan. Mutta ei silti. UT on silti luotettava, koska se voidaan ennallistaa tunnetuista käsikirjoituksista.

      • Inhottava realisti

        Vai että teol. tri...

        VT: n ja UT:n "luotettavuus". Suhteellinen käsite.

        VT on KOOTTU pitkän aikavälin kuluessa. Lainauksista monet ovat ilmiselviä.

        UT taas perustuu kuulopuheisiin, suureen tarpeeseen osoittaa Jeesuksen olleen Messias ja suureen joukkoon valintoja sen suhteen, mitkä tekstit sopivat kokonaisuuteen.

        Tokihan "tohtori" tämän tietenkin tietää.

      • Raamattu ON

        Kuolleen meren käärö. Todistettavasti esim. Jesajan kirja on yhtäläinen nykyään kuolleenmeren kääröjen kanssa. Jesajan kirja on siis muuttumaton.

      • Kirjakääröt
        Raamattu ON kirjoitti:

        Kuolleen meren käärö. Todistettavasti esim. Jesajan kirja on yhtäläinen nykyään kuolleenmeren kääröjen kanssa. Jesajan kirja on siis muuttumaton.

        http://www.nic.fi/~shn/tekstit/onkorluo.htm

        >>Kuolleen meren kirjakääröt

        Vuonna 1947 nuori beduiinipaimen löysi merkillisiä saviruukkuja luolista lähellä Kuolleen meren laaksoa. Ruukkujen sisällä oli muutamia nahkakääröjä. Näiden "Kuolleen meren kirjakääröjen" löytymistä Qumranissa on pidetty 1900-luvun merkittävämpänä arkeologisena löytönä. Kääröt ovat paljastaneet, että laaksossa kukoisti munkkiviljelijöiden yhdyskunta vuosina 150 eKr - 70 jKr. Uskotaan, että kun he näkivät roomalaisten tunkeutuvan maahan, he laittoivat arvostamansa kääröt ruukkuihin ja kätkivät ne kallioiden luoliin Kuolleesta merestä luoteeseen. Kuolleen meren kääröt sisältävät kokonaisen Jesajan kirjan, osia Jesajan kirjasta, joka sisältää Jesaja 38-6, sekä fragmentteja lähes jokaisesta Vanhan testamentin kirjasta. Suurin osa fragmenteista on Jesajan kirjasta ja Pentateukista (1-5 Mooseksen kirja). Sieltä löydettiin myös riekaleiset Samuelin kirjat ja kaksi kokonaista kappaletta Habakukin kirjasta. Lisäksi siellä oli lukuisia Raamatun ulkopuolisia kääröjä, jotka liittyvät löydettyyn yhteisöön. Nämä materiaalit sijoittuvat vuoden 100 eKr. paikkeille. Merrill F. Unger tunnusti löydön merkityksellisyyden, erityisesti Jesajan kirjan tärkeyden, kun hän sanoi: "Tämä täydellinen Jesajan käsikirjoitus oli melko ymmärrettävästi sensaatio, koska se oli ensimmäinen mittava Raamatun käsikirjoitus muinaiselta ajalta, jota on koskaan löydetty. Kiinnostus löytöön oli erityisen innokasta siksi, että se oli yli tuhat vuotta vanhempi kuin aikaisimmat heprealaiset kirjoitukset, joita masoreettinen perinne säilytti." (2)

        Qumranin löydöt ovat suurimmassa arvossaan, kun raamatuntutkijat voivat verrata niitä 900-luvun masoreettisiin teksteihin. Jos tutkimuksissa, joissa vertailut ovat mahdollisia, löytyy vain vähän tai ei lainkaan tekstuaalisia muutoksia, voidaan olettaa, että masoreettiset kirjurit ovat olleet yhtä uskollisia, kun he ovat kopioineet muitakin Raamatun tekstejä, joita ei voida verrata Qumranin materiaaliin.

        Mitä tästä opittiin? Kun vertailtiin Qumranista löydetyn Jesajan käsikirjoitusta masoreettiseen tekstiin, paljastui, että ne olivat tarkkuudessaan erittäin lähellä toisiaan: "Jesaja 53:n vertailu osoitti, että vain 17 kirjainta poikkesi masoreettisesta tekstistä. Kymmenen näistä olivat pelkkiä kirjoituseroja (kuten englannin kielen kunnia-sanan amerikkalainen muoto honor ja englantilainen honour), jotka eivät johda merkityksen muuttumiseen ollenkaan. Neljä muuta ovat erittäin pieniä eroja kuten konjunktion esiintyminen (ja), joka on ennemminkin tyyliseikka kuin oleellinen asia. Loput kolme kirjainta muodostavat hepreankielisen sanan "valo". Joku on lisännyt tämän sanan tekstiin jakeeseen 11 sanojen "he tulevat näkemään" jälkeen. Tämän kappaleen 166:sta sanasta tämä on ainoa kyseenalainen sana eikä se muuta katkelman merkitystä lainkaan. Raamatuntutkijat kertovat, että tämä on tyypillistä koko Jesajan käsikirjoitukselle."

      • ...........
        Kirjakääröt kirjoitti:

        Nämä ovat niitä munkkeja joiden luona Jeesuskin oli opissa jonkin aikaa. Tästä asiasta löytyy kalliopiirroksia. Juuri nämä munkit puhuivat lähimmäisen rakastamisesta ja kielsivät sotimisen. Jeesus kertoi sitten näistä asioista "ominaan". Jeesushan oli tuolla samaisella matkallaan myös kalliomunkkien opissa kolmisen vuotta. Kallio ja beduiini munkkien opissa oli joitakin eroavaisuuksia. Jeesus otti molemmista jotakin.

    • tutkijat hutkijat

      Minua on aina kummastuttanut se, että Johanneksen evankeliuminkin väitetään kirjoittaneen jonkun muun kuin opetuslapsi Johanneksen. Mikähän noita tutkijoita vaivaa, kun eivät tätä ole osanneet lukea:

      Johannes 21
      24 Tämä on se opetuslapsi, joka todistaa näistä ja on nämä kirjoittanut; ja me tiedämme, että hänen todistuksensa on tosi.

      • .ei.nimmaria.

        Jos Johanneksen evankeliumin kirjoittajan väitetään olevan joku muu kuin opetuslapsi Johannes, niin kai he väittävät Johanneksen kirjeiden kirjoittajaksikin jonkun muun, kuin tuon saman opetuslapsen, joka itse kertoo kuulleen ja omin silmin nähneen ja vieläpä kosketelleen Elämän Sanaa. Turhaa he väittävät selviä todistuksia vastaan.

        1. Johanneksen kirje 1
        1 Mikä on alusta ollut, minkä olemme kuulleet, minkä omin silmin nähneet, mitä katselimme ja käsin kosketimme, siitä me puhumme: elämän Sanasta-
        2 ja elämä ilmestyi, ja me olemme nähneet sen ja todistamme siitä ja julistamme teille sen iankaikkisen elämän, joka oli Isän tykönä ja ilmestyi meille-
        3 minkä olemme nähneet ja kuulleet, sen me myös teille julistamme, että teilläkin olisi yhteys meidän kanssamme; ja meillä on yhteys Isän ja hänen Poikansa, Jeesuksen Kristuksen, kanssa.

        4 Ja tämän me kirjoitamme, että meidän ilomme olisi täydellinen.
        5 Ja tämä on se sanoma, jonka olemme häneltä kuulleet ja jonka me teille julistamme: että Jumala on valkeus ja ettei hänessä ole mitään pimeyttä.

    • Inhottava realisti

      Vanha Testamentti on mitä on. Se EI ymmärtääkseni kuitenkaan edes ole kristinuskon OLENNAISIN osa. Vai onko? Se, miten "aito" VT on, on oma juttunsa. Lainaukset muilta kansoilta ovat ilmiselvät, kuten jo sanoin.

      UT taas.

      Kerroin jo olennaisen tuossa ylempänä.

    • suopursukka

      "Olisi jopa hyvä, jos näiden nimet tuotaisiin julki, jotka väittävät nikeain kokouksen muuttaneen Jumalan pyhää sanaa."

      Juuri tuota ei palstalla ole väitetty. Sellaista on väitetty, että Nikeassa päätettiin tehdä Jeesuksesta Jumala tai paremminkin ihmisen ja jumala sekasikiö.
      Palstalla on väitetty, että UT:ssa ei ole mainintaa kolmiyhteisestä eikä kaksiyhteyksisestä Jumalasta, jossa Jeesus olisi yhtenä osapuolena.

      Taivaasta tullutta valmista UT:ta ei koskaan ole ollut. Sen näkee jo kirjojen kirjoitustyylistä, lähinnä niiden vastakkaisista väitteistä.
      UT syntyi Jeesusaatteen kiivaassa kilpataistelussa. Pelkästään evankeliumeja on löydetty kolmisenkymmentä. (Nag Hammad) Satoja muita kirjoituksia on ollut liikkeellä.

      Lopulta jäljelle jäi 4 hyväksyttyä Jeesuksen elöämäntarinaa ja häen nimiinsä laitettua oppia. Miksi neljä? Yhden miehen elämäntarina ja oppi neljällä eri tavalla. Selviä poikkemia löytyy opista sekä tarinasta.
      Neljä kilpailevaa suuntaa ei päässyt yksimielisyyteen ja yhtenäisyyden vuoksi hyväksyttiin neljä oppia.

      UT:n kirjojen varoitukset harhaopeista todistavat kilpailevien näkemysten olemassaolosta.

      Lopulta 300 luvulla hyväksyttävät kirjat olivat pääpiirteissään olemassa. Muutoksia on tehty sen jälkeenkin.
      Sitä ennen mitä roomalaiset eivät saaneet tuhottua, kristityt tuhosivat itse. Kirjat vahvistettiin, vanhat kirjat sekä "väärien suuntien" kirjat käskettiin polttaa.
      Samalla poltettiin äärimmäisellä vimmalla "pakauskontojen" tarinoita sekä myös orastavan filosofian tuotteet tuhottiin. Onneksi Islamin kautta on saatu mm. Platon ja Aristoteles ja muita antiikin aikaisia ajattelijoita esille.
      Kristittyjen piikkiin voidaan laittaa maailmanhistorian ensimmäiset kulttuurivainot.

      UT on sitä mitä on nyt. Mutta ei aivan. Evl kirkko väänsi juttuja 1992 käännöksessä. Monia kohtia poikkeaa 1933-37 käännöksestä.

      VT:n puolella oli sama linja. Vanhoja lähdeteoksia hävitettiin uudemman teorian alta pois. VT:ssa mainitaan niitä useita viitteellisinä.
      Varsinainen Toora kirjattiin 500 luvulta lähtien lakijuutalaisuuden muotoon. Korjattiin vanhoja tekstejä ja uusia luotiin.
      Muun muassa Jesaja olisi elänyt 750-100 eaa. eli 600 vuotta kirjan vihjeiden perusteella. Se tarkoittaa, että Jesajan kirjaa on korjailtu viimeksi 100- 200 eaa.
      Lähde: Ruotsal. Akateemikon Henrik Schykin "Yleinen kirjallisuuden historia osat 1-2)

      Olipa raamattu mitä tahansa nykyään, se on alusta lähtien ollut kilpailevien uskonsuuntien voittajan tahdon ilmaus ja sisältää sisässään kompromisseja ja se näkyy toisistaan poikkeavina kannanottoina.

      Palstan väittely uskovien kesken heijastaa raamatun ristiriitaisuuksia.

    • .ei.nimmaria.

      "Kirjassaan The Bible and Archaeology entinen the British Museumin johtaja Sir Frederic G. Kenyon totesi Uudesta testamentista: "Väliaika alkuperäisen teoksen ja varhaisimman jäljelläolevan kopion välillä on niin pieni, että se on itse asiassa merkityksetön. Siksi viimeisetkin epäilyt siitä, etteikö nykyinen Raamattu olisi samanlainen kuin millaiseksi se kirjoitettiin on poistettu. Uudentestamentin autenttisuutta ja yleistä yhtenäisyyttä voidaan pitää lopulta kumoamattomana."

      Tuon minä uskon. Raamattu on kumoamaton Jumalan Sana. Sana todistaa olevansa ikuinen ja katoamaton elävä Sana, joka muuttaa ihmisen. Sana uudistaa ihmisen ja se tapahtuu juuri niin kuin Uudessa Testamentissa ilmoitetaan. Moni on saanut kokea Sanan muutoksen omassa elämässään. Raamattu on kaikkinensa Jumalan Pyhää Sanaa.
      Kuten edellä mainitussa kirjeessä kerrotaan, on alkuperäisten ja kopioiden väliaika niin lyhyt, että muutoksia ei ole kerinnyt syntymään ja mahdotonta se olisikin. Kopioita tehtiin paljon ja monilla kieilillä ja kopiointi oli niin tarkkaa puuhaa, että virheitä ei saanut syntyä. Jos syntyi, piti tehdä koko sivu uudeksi.
      Jumala pitää Itse Sanastaan huolen. Käännösten huolimattomuuskaan, ei ole Sanomaa himmentänyt.

    • lappix

      Pitää muistaa, että ihmiset kelpuuttivat 66 kirjaa Raamattuun, ja suuri määrä kirjoituksia hylättiin. Eli Raamattu on ihmisten mielipiteillä koottu kirja, johon on otettu mukaan ihmisjärjellä määritellyt kirjoitukset.
      Mistä te tiedätte, että juuri nuo kirjat ovat Jumalan sanaa, kun ihminen on ne valinnut. Tai mistä te tiedätte, että Jumalan sanaa oli niissäkin kirjoituksissa, jotka jätettiin pois Raamatusta?

      • jt

        Turhaan sinä epäuskossasi moitit kirkkoja, katso ensin peiliin ja huolehdi omasta pelastuksestasi.

    • lappix
      • jt

        "Kukaan ei tarkallen tiedä, ketä he olivat"

        Jumala tietää, minä uskon, että Jumala on pitänyt huolen, että Raamattu on Jumalan Sanaa ja nämä ihmiset ovat toimineet Pyhän Hengen johdatuksessa. Ihmisiä olivat Raamatun kirjoittajat, kuten sen kokoajat.

        2.Piet. 1:20-21

        Ja tietäkää ennen kaikkea se, ettei yksikään Raamatun profetia ole kenenkään omin neuvoin selitettävissä;
        21. sillä ei koskaan ole mitään profetiaa tuotu esiin ihmisen tahdosta, vaan Pyhän Hengen johtamina ihmiset ovat puhuneet sen, minkä saivat Jumalalta.

      • jt

        Jos sinä et usko, että Raamattu on Jumalan Sanaa, olet jo hävinnyt paholaiselle.

    • 17

      "jt"

      >> 2.Piet. 1:20-21

      >> Ja tietäkää ennen kaikkea se, ettei yksikään Raamatun profetia ole kenenkään omin neuvoin selitettävissä;
      21. sillä ei koskaan ole mitään profetiaa tuotu esiin ihmisen tahdosta, vaan Pyhän Hengen johtamina ihmiset ovat puhuneet sen, minkä saivat Jumalalta

      Tämän estämättä kristikunta on edeleenin aivan hajallaan vaikka noin 2000 vuoden aikana lukemattomat älykkäät ja vilpittömät Jumalaan uskovat ovat tutukineet kirjoituksia. Lopputuloksen jakaumia, hajaannusta, toistensa tuomarointia, kiistaa, riitelyä, sortoa, alistamista, riistoa, sotia jne. iman edes hamoniaa kirjoituksista. Kitenkin jokainen väitää omavansa sen okean dogmin ja tulkinnan.

      Kristikunnan historian ja nykyisyydenkin valossa aiheellisesti herää kysymys missä on kirjoituksien ymmärrys ja niiden sovellus ja millaista hedelmää kristikunta on tuottanut. Se puhuu pikemminkin sitä vastaan.

      * http://fi.wikipedia.org/wiki/Noitavainot

      * http://fi.wikipedia.org/wiki/Ristiretket

      * http://fi.wikipedia.org/wiki/Kolmikymmenvuotinen_sota

      -

      • jt

        Ei pidä sekoittaa paholaisen tekoja Jumalan tekoihin. Ei pidä syyttää kristittyjä semmoisista teoista, mitä uskomattomat ihmiset ovat tehneet.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1789
    2. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      210
      1749
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1691
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1432
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1378
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      483
      985
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      951
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      901
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      298
      892
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      838
    Aihe