Hyvä sanoma

Ilosanoman ihme

Tälle vuodelle on tulossa ennennäkemätön taloudellinen voitelu. Köyhät saavat rahaa ja heidän ostovoimansa kasvaa. Köyhien ja vähävaraisten määrä putoaa lähelle nollaa. Euro vahvistuu kriisinsä jälkeen eikä Kreikka eivätkä muut maat ajaudu konkurssiin. Lähi-Idässä seuraa ennenkuulumaton rauhan aika. Iran takoo ohjuksensa auroiksi eivätkä naapurimaat enää uhkaa Israelia vaan elävät Israelin kanssa rauhassa. Rakkaus ja huolenpito kasvaa ihmisten välillä. Suomessakin muodustuu lauseeksi "kaveria ei jätetä". Ihmiset avautuvat toisilleen ja kertovat huolensa toisilleen ilman että kukaan pilkkaa ketään. Pikavippiyhtiöt antavat velkansa anteeksi velallisilleen ja lopettavat toimintansa ja käärivät voitot taskuunsa. Suomalaiset avaavat silmänsä heikompiosaisille ja järjestävät vainotuille turvapaikan. Venäjän tilanne normalisoituu Putinin uudelleen valinnan jälkeen niin että se vetää ohjuksensa pois kaikilta rajoilta. Venäjä haluaa olla esimerkkinä rauhan asialla. Pohjois-Korea avaa rajansa ja johtajat syleilevät toisiaan pitkään ja hartaasti. Kaikki sodan ja lopun ajan lietsojat joutuvat häpeään kun heidän ennustuksensa eivät toteudu. Koulukiusaaminen loppuu kouluista uuden väkevän johtajan myötä. Enää ihmiset eivät puhu Jumalan tuomiosta vaan Jumalan rakkaudesta luotujaan kohtaan. Israel ottaa nöyrästi vastaan Messiaan ja kääntyy juutalaisesta kansasta kristityksi kansaksi.

0

56

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

        Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
        Kotimaiset julkkisjuorut
        111
        1789
      2. Martina oli sarjassaan tänään 32.

        Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        210
        1749
      3. Stepuli itkee facessa

        Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
        Kotimaiset julkkisjuorut
        111
        1691
      4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

        Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        254
        1432
      5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

        Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        134
        1378
      6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

        Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
        Maailman menoa
        483
        985
      7. Minä menetän sinut kokonaan

        Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
        Ikävä
        50
        951
      8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

        Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
        Kotimaiset julkkisjuorut
        115
        901
      9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

        Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
        Maailman menoa
        298
        892
      10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

        Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
        Maailman menoa
        347
        838
      Aihe