mutta sillä on ollut tärkeä merkitys. Soini haluaa ilmaista sanattomasti, ettei hänestä todellakaan ole presidentin virkaa hoitamaan. Hän on huonokuntoinen, eikä hän yksinkertaisesti jaksa.
Itse asiassa Soinin luopumista on kaikessa hiljaisuudessa jo valmisteltu, miten muuten olisikaan ollut mahdollista, että kansanedustaja Hakkarainen on tukenut niin voimakkaasti Pekka Haaviston vaalikampanjan aloitusta Viitasaarella.
Voidaankin sanoa, että Soinin äänet on jo testamentattu Pekka Haavistolle, joka onkin hyvin suosittu presidenttiehdokas myös perussuomalaisten keskuudessa.
Me voimme äänestää Pekka Haavistoa hyvillä mielin, sillä myös puheenjohtajamma Soini hyvin todennäköisesti antaa oman äänensä Pekka Haavistolle.
Soinin lomailua kampanjan aikana on
6
<50
Vastaukset
- persujen valinta
Hakkarainen, ihan oikeitakin töitä tehneenä tietää, että Pekka Haavistosta tulee hyvä presidentti. Haavisto on tietysti myös soinin mieleen, koska se pariskunta ei käytä ehkäisyä eikä teetä aborttia jatkossakaan. Soini voi nukkua yönsä rauhassa.
- Juschefinns
Pahat kielet laulavat ettei Soini saa enää edustajiaan kuriin yrittämälläkään. Entäpä jos kyse onkin siitä, että Soini kaavailee ansaittua eläkkeelle vetäytymistä Azoreille ja puolueessaan pedataan parhaillaan puheenjohtajan paikkaa Haavistolle. Haavistohan sai Hakkaraisenkin aisoihin muutamassa päivässä, siinä missä Soini "muka" epäonnistui kuukausien yrittämisenkin jälkeen. Poliittista teatteria Pohjois-Korea malliin sanoisin, veikkaan että Haaviston puheenjohtajuus on jo aika päivää sitten päätetty ja Soinikin esiintyy enää vain muodon vuoksi näytelmässä. Ilmoitus vaihdoksesta tullee melko varmasti pian vaalien jälkeen jolloin päästään puhtaalta pöydältä valmistautumaan kuntavaaleihin.
- Aisat oikeaan järjes
Mikä lienetkin sekopää? Haavistohan on Vihreiden persutaja ja aivan kansainvälisen tason poliitikko.
Perussuomalainen puolue taas on Soinin oma luomus, jonka toiminta lopahtaa siihen paikkaan, kun aika jättää elinikäisestä puheenjohtajasta. Toki persupuolue voi näivettyä muutenkin jo sitä ennen. - rohkeutta peliin
Aisat oikeaan järjes kirjoitti:
Mikä lienetkin sekopää? Haavistohan on Vihreiden persutaja ja aivan kansainvälisen tason poliitikko.
Perussuomalainen puolue taas on Soinin oma luomus, jonka toiminta lopahtaa siihen paikkaan, kun aika jättää elinikäisestä puheenjohtajasta. Toki persupuolue voi näivettyä muutenkin jo sitä ennen.Tyypillistä demlalaista tunteenpaloa, aina ollaan ampumassa sanansaattajat ja naulaamassa ristille totuudenpuhujat. Ehkä se sinäkin alat ymmärtää näitä kuvioita kun aikasi seuraat poltiikkaa.
Mikään ei tapahdu suomalaisessa politiikassa sattumalta. Ilmeisesti kuvittelit että suurimman puolueen presidenttiehdokas ihan noin vaan katoaa jonnekin Karibianmerellle kesken kampanjansa, gallupit huutavat yhteen ääneen Haaviston nousua samaan aikaan kun perussuomalaisten kansanedustajat vetävät Pekan kanssa yhteisiä kampanjoita Viitasaaren kaltaisissa pikkukunnissa.
Kuulostaako loogiselta: pahimmat kilpakumppanit ja vihamiehet julistavat ystävyyttään tuopillisella, Halla-aho vetäytyy sosiaalisesta mediasta välittömästi vaalien jälkeen, Soinia ei saa julkisuuteen kirveelläkään presidentin vaalien alla, eduskuntavaalien jälkeen Hommaforumilla on saanut vapaasti arvostella Soinia ja ylistää Haavistoa, Nelosen tentissä Haavisto kohtaa Soinin hyvässä hengessä jne..?
Toistan, mikään ei tapahdu suomalaisessa politiikassa sattumalta. Kaikki langat näyttävät johtavan vain yhteen, nyt jo itsestään selvään johtopäätökseen: Pekka Haavisto, kokenut ulkopoliittinen taituri, maailmalla rakastettu suunnannäyttäjä ja rauhanrakentaja on tuleva perussuomalaisten puheenjohtaja. Tutki rationaalisesti perussuomalaisten vaalien jälkeistä toimintaa ja uskaltaudu tekemään se ainoa looginen johtopäätös joka vyyhdistä on tehtävissä.
- Mestari Pekasta
Halla-ahokin kannattaa Pekka Haavistoa presidentiksi ja perussuomalaisten uudeksi puheenjohtajaksi:
"Pekka Haavisto on useista vääristä mielipiteistään huolimatta miellyttävä, edustava ja asioista perillä. Hän suhtautuu useimmiten kohteliaasti myös toista mieltä oleviin, mitä ei voi sanoa muista kukkahattuleiriä edustavista ehdokkaista. Uskon, että hänestä tulisi erittäin sovitteleva ja sopua rakentava presidentti, johon useimmat olisivat vielä kuuden vuoden päästä tyytyväisiä." (Halla-aho blogissaan 4.1.2012) - hurjanjuoppopersu
Hakkarainen ja Hallis tukevat Haavistoa?! Tottakai me muutkin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1242053Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1331957Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101811Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2561479Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341395Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii5321113Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50980Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115927Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse349899