Uskoon tuleminen - valtava kokemus.

Basker

Meillä luterilaisilla on usein tapana halveksia helluntailaisten äkillistä uskoon tulemista "kokemuskristillisyytenä". Meidän mielestämme uskoon ei pidä erikseen tulla, vaan uskoon kasvetaan pikkuhiljaa lapsikasteen jälkeen luterilaisen kirkon helmoissa, jos kasvetaan. Tosin tästäkin "uskoon tulemisesta" tai "uskoon kasvamisesta" on kirkon sisällä olemassa useita eri näkemyksiä.

Minun vaimoni on evankelisen herätysliikkeen kasvatti. Hän on umpiSLEYläisestä kodista lähtöisin, eikä hän osaa kertoa sitä minuutintarkkaa hetkeä, jolloin hän tuli uskoon. Hän sanoo olleensa uskossa niin pienestä pitäen kuin jaksaa muistaa. No ei siinä mitään. Hän pitää Raamattua ylimpänä auktoriteettinaan ja myöntää Jeesuksen Kristuksen kuolleen hänen syntiensä tähden Golgatalla. Sehän riittää.

Minä itse puolestani osaan kertoa minuutintarkan hetken, jolloin tulin uskoon, mutta ei se minulle mikään meriitti ole. Jumalahan sen sai aikaan, en minä. Kasvoin nimellisesti luterilaisessa perheessä, jossa vanhempani kuitenkin olivat käytännössä ateisteja. Eivät he koskaan kirkossa käyneet eivätkä uskonasioista olleet kiinnostuneita.

Sitten teini-ikäisenä minä halusin selvittää sen maailmankatsomuksen, jonka myöhemmin tulisin lopullisesti omaksumaan. Olin sitä mieltä, että jos se tulee olemaan kommunismi, ateismi, buddhalaisuus, hindulaisuus, kristinusko tai mikä tahansa muu, niin jos se minulle kunnolla ja järkevällä tavalla aukenee, sen minä hyväksyn. Huusin tyhjyyteen mille tahansa instanssille, joka olisi valmis tajuamaan minua.

Otin huolella selvää erilaisista vaihtoehdoista, mutta kristinuskon Jumala oli sitten ilmeisesti se instanssi, joka oli päättänyt, että nyt valitaan kristillinen usko.

Kiinnostuin kristinuskosta erään adventistien kirjan (Henkimaailman salaisuudet) kautta, ja aloin tutkia erilaisia maailmankatsomuksia, ideologioita ja oppeja. Etsikkoaikaani kesti noin kolme vuotta. Se päättyi lopulta yhtenä keväänä, kun makasin kotona omassa Hetekassani ja luin Olav Valen-Sendstadin kirjaa nimeltä "Pistin lihassa"":
http://www.sro.fi/radio/radioluennot/2002/tj_pistin_lihassa.htm

Silloin nappasi. Eikä vähän. Tulin uskoon. Muistan sen hetkenkin selvästi. Oli kuin jokin aivan uusi maailma olisi auennut minulle. Suomukset putosivat silmiltäni, kuten Paavali sanoisi, ja näin kirkkaasti. Psykologiassa sitä kutsuttaisiin Ahaa-elämykseksi. Ylistin ja palvoin Jumalaa pitkään ja hartaasti. Olin hurmiossa. Sen hetken jälkeen en enää ollut entiseni. Olin tullut uskoon, enkä aio siitä uskosta ikinä luopua.

2

403

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Olettaisin että joskus aiemmin kertomasi huumeiden käyttösi on tuon kirjoituksen valossa tapahtunut uskoontulosi jälkeen.

      Onko naisia syrjivään Kansanlähetykseen kuulumisesi sitten Raamatun mukaista ja johtuuko vaimosikin valinta siitä syystä, että hän olisi valmiiksi oppinut alamaisen asemansa rinnallasi?

      • Basker

        Palataan asiaan sitten, kun opit kohtelemaan muita kirjoittajia, kuten minua tai ketä tahansa muuta, asiallisesti, etkä vain etsi koko ajan epäkohtia. Okei?

        Tosin, sinut tuntien, sinulla ei koskaan ole ollut mitään positiivista sanottavaa yhtään kenestäkään ihmisestä. Olet ilmeisesti sen luonteinen ihminen, jolla ei kovinkaan monta ystävää ole. Juttujesi perusteella. Sinähän vihaat kaikkea, mikä liikkuu, ja kaikkea, mikä ei liiku.

        Onko sinulla muuten mitään sanottavaa itse aiheesta? Pieni vinkki: Itse aihe käsitteli uskoon tulemista kokemuksena. Ei minun vanhaa pilvenpolttamiskauttani. Ihan noin niin kuin vain pieneneä vihjeenä, että voisit kirjoittaa vastauksia itse aiheestakin.

        Tähän mennessä sinä et vielä ole osannut itse aiheesta kirjoittaa yhtään vastausta. Vastauksesi ovat aina henkilöön käypiä, ne ovat aina muiden aliarvioimista ja muiden halveksimista, mikä on hyvin ala-arvoinen tapa vastata.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      112
      1814
    2. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      210
      1754
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      112
      1728
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1434
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1380
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      483
      998
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      955
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      903
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      237
      894
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      858
    Aihe