Opiskelen tällä hetkellä London School of Economicsissa kauppatieteitä ensimmäistä vuotta. Saan kandin paperit neljän vuoden päästä, koska minulla on toisen ja kolmannen vuoden välillä "placement year" eli hankin työkokemusta sinä vuonna.
Jatkan kandi papereiden jälkeen maisteri tutkinnon, joka kestää kaksi vuotta. Maisteri tutkinnon jälkeen ajattelin opiskella vuoden mandariini kiinaa Pekingissä (opiskelen sitä parhaillaan myös Britanniassa), koska se on tulevaisuuden kieli ja tärkein bisness kieli Englannin kielen jälkeen. Tämän jälkeen ajattelin suorittaa tohtori tutkinnon. Olen 20 vuotias ja näillä näkymin siirryn työelämään 29 vuotiaana.
En näe itseäni sodassa, enkä haluaisi asepalvelukseenkaan, koska se pilaa opikeluani ja tulevaisuuden suunnitelmiani, enkä varsinkaan haluaisi asepalvelukseen 29 vuotiaana. Onko minulla mitään mahdollisuuksia terveenä ateistisena helsinkiläisenä miehenä saada vapautus asevelvollisuudesta.
Olen ajatellut ryhtyä jehovaksi ihan vaan kikkailun vuoksi, mutta Jehovan todistajana minulle tulee varmaankin paljon näitä yhteisön velvollisuuksia joita en pysty myöskään vakavasti suorittamaan koska en tosiaankaan usko jumalaan ja minulla on muutenkin asennevamma uskontoja ja uskonnollisia ihmisiä kohtaan.
Ahvenanmaalaiseksikaan en voi ryhtyä, enkä linnaankaan halua.
Kannatan itse Britannian kaltaista vapaaehtoista palkka-armeijaa pakollisen orja-armeijan sijaan.
Voiko esim. ikä vaikuttaa vapautukseen?
Onko vapautus mahdollista
6
133
Vastaukset
- Katkujarru
Mielestäni selviät helpoimmalla ottamalla sen 180 vrk palveluksen. Saatko sovitettua sen suunnitelmiisi niin, ettei se sotke asioita pahasti?
< joke >
Toinen vaihtoehto on korjata sukupuoltaan naiseksi, kuten se yksi pappi teki. Naiset on suomessa vapautettu asevelvollisuudesta Tasa-arvolain perusteella.
< / joke >
Vakavasti: SUomessa ei voi terve mies saada vapautusta armeijasta muista syistä kuin: terveydellinen, ahvenaanmaalaisuus tai jehova. Lähde: wiki.
Jos olisin sinä, rupeaisin valejehovaksi. Käsittääkseni jehovan todistajuudesta on vaikeampi päästä eroon kuin että sieltä saisi "kenkää". Eihän sinun oikeasti tarvitse uskoa mihinkään jumaliin. Sen kalenterivuoden jälkeen, jona täytyit 30 voit erota jehovista, koska velvollisuus asevelvollisuuden suorittamiseen lakkaa tuolloin.- Viestin aloittaja
Niin mutta eikö jehovana minua pakotettaisi kiertämään kodeissa ja tyrkyttämään uskontoa agressiivisemmin kuin kristityt. Ja sen lisäksi olen kuullut, että minun pitää maksaa heille jotain kun he esim. haluavat rakentaa seurakuntaa ja vielä osallistua seurakunnan rakentamiseenkin.
Eikö minun myös pitäisi osallistua heidän uskonnollisiin tapahtumiin. Olen kuullut, että muut jehovat tulisivat oikein ovelleni kotiin asti opettamaan minulle heidän hörhö juttujaan.
Tämän takia en oikein Jehovaksikaan haluaisi ryhtyä.
- Katkujarru
Niin siellä on jehovissa kai jonkinlainen oppi-isäsysteemi uusille tulokkaille. Voi olla että se on kaiken kaikkiaan rasittavampaa kuin esim kestää lyhin mahdollinen 180 vrk asepalvelus.
Itse en ole jehova enkä ole koskaan ollut. Meidän ovella ne käyvät pareittain suunnilleen kerran vuodessa tarjoamassa jotain esitteitä. Voi olla että se on jotain pakollista toimintaa heidän piireissään. - Sargeannt1
ISÄNMAA tarvitsee sinua!
Oletko sinä PELKURI?????
Venäläiset tulee ja raiskaa ja sinä opiskelet KIINAA hymy perseessä?????!!!
Tee velvollisuutesi ja TAISTELE kuin MIES!- Viestin aloittaja
Taidat aanestaa persuaj eiko? Vahaisesta alyn kaytosta paattelen.
- Tuleva juristi
Hae kaksoiskansalaisuus kun mahdollista ja vetoa siihen. Jos ei riitä niin jätä Suomen kansalaisuus 29:nen ikävuoden ajaksi ja ilmoita itsesi uudelleen kansalaiseksi 30 vuotiaana. Helppo homma jos vaan Iso-Britannian kansalaisuuden saat mikä ei pitäisi olla ongelma noin pitkän ajan jälkeen. Hyvän koulun olet muuten valinnut.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1201924Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1251818Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101778Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2561454Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341386Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii4961038Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50969Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai237915Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115912Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347874