Kävimme konsertissa uudessa musiikkitalossa.
Hieno talo ja varmaan ihan hyvää musiikkia vaikka en kovin paljoa ymmärtänyt siitä, barokkia oli.
Mutta suosittelen että käytte tutustumassa uuteen musiikkitaloon, vielä kun on mahdollista.
Kun Suomi islamisoituu niin musiikki kuten kaikki muukin taide kielletään koraanin ja islamin uskon vastaisena että ei loukattaisi jotain porukkaa.
Muslimeillahan ei ole taidetta, ainoaa musiikkia on mullahien huuto viisi kertaa päivässä minareetista. Myös se on tulevaisuutta suomessa.
Barokkia musiikkitalossa
13
<50
Vastaukset
- Mover
Ehkä sinun kannattaisi tutustua länsimaiseen musiikkiin paremmin. Se on osa länsimaista kulttuuriperintöä - jonka avulla sinun olisi ymmärtää arvojamme, joiden kulmakivi on myös islaminuskossa apua tarvitsevien tukeminen ja uskollisuus esivallalle - Suomeen tulleiden muslimien suhteen siis Suomelle.
Jo tämä selittää sen, että länsimaissa ei muslimien toimesta ole paukkunut roskapönttöjä lukuunottamatta yhtäkään paukkua moneen vuoteen: Länsimaiset arvot toisaalta ovat liian houkuttelevia, toisaalta, kaikesta huolimatta samankaltaisia kuin idän. Sen vuoksi terrorismi ei kerta kaikkiaan täällä innosta.
Omasta mielestäni saat tästä syystä johtuen nukkua yösi rauhassa ja lisätä kulttuuritietämystäsi konserteissa!- mover älä ota
enää susta alkaa jo huomata ?
- masd09
Moverin logiikka menee jotenkin siten että kun Maldiiveilta saapuu pakolainen Suomeen niin hän muuttuu länsimaalaiseksi
Tämähän ei pidä paikkaansa vaan Malediiveilta ja muista muslimimaista tulevat säilyttävät oman uskonnon ja omat asenteensa ja kun niitä on tarpeeksi nii alkaa kiristys - Mover
masd09 kirjoitti:
Moverin logiikka menee jotenkin siten että kun Maldiiveilta saapuu pakolainen Suomeen niin hän muuttuu länsimaalaiseksi
Tämähän ei pidä paikkaansa vaan Malediiveilta ja muista muslimimaista tulevat säilyttävät oman uskonnon ja omat asenteensa ja kun niitä on tarpeeksi nii alkaa kiristysMihin perustat tuon väitteesi - kun todellisuus, niin kuin kuvasin, sitä oikein ei tue?
- Sharia-lakia
Mover kirjoitti:
Mihin perustat tuon väitteesi - kun todellisuus, niin kuin kuvasin, sitä oikein ei tue?
vaaditaan aivan vakavasti rinnakkaiseksi lainsäädännöksi jo useissa euroopan maissa.
- Mover
Sharia-lakia kirjoitti:
vaaditaan aivan vakavasti rinnakkaiseksi lainsäädännöksi jo useissa euroopan maissa.
Korjaan - jokaisessa maassa.
Mutta vaatijat eivät edusta merkittävää osaa muslimeista.
Sitä kuvastaa islampuolueen, joka ajaa mm. sharia-lakia, aivan marginaalinen kannatus. Edes muslimit eivät äänestä sitä. - Kyllä jotain
Mover kirjoitti:
Korjaan - jokaisessa maassa.
Mutta vaatijat eivät edusta merkittävää osaa muslimeista.
Sitä kuvastaa islampuolueen, joka ajaa mm. sharia-lakia, aivan marginaalinen kannatus. Edes muslimit eivät äänestä sitä.kuvaa myös se, että nämä vaatimukset ylittävät uutiskynnyksen. Mitkään marginaalihörhöjen vaatimukset sitä eivät tee. Nähtävissä on että ennen pitkää jossain aletaan toimia vaatimusten mukaan tai aletaan katsoa läpi sormien epävirallisten tuomio- ja toimeenpanomekanismien toimintaa. Ellei jo katsotakin.
- Esimerkin vuoksi
Mover kirjoitti:
Mihin perustat tuon väitteesi - kun todellisuus, niin kuin kuvasin, sitä oikein ei tue?
http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194713542294/artikkeli/kulttuurierot muslimit eivat haluaisi nayttaytya alasti uimahallin suihkussa.html
Eikö todellisuus nimenomaan tue esitettyä väitettä? - Mover
Kyllä jotain kirjoitti:
kuvaa myös se, että nämä vaatimukset ylittävät uutiskynnyksen. Mitkään marginaalihörhöjen vaatimukset sitä eivät tee. Nähtävissä on että ennen pitkää jossain aletaan toimia vaatimusten mukaan tai aletaan katsoa läpi sormien epävirallisten tuomio- ja toimeenpanomekanismien toimintaa. Ellei jo katsotakin.
Se on juuri länsimaisen vapauskäsityksen merkki: Pienikin vaatimus demokratian rinnalle tai sitä korvaamaan tulee päivänvaloon.
Perustuslaki on ainoa laki Suomessa ja pilkunkin muuttaminen siitä vaatii 5/6 -osan enemmistön eduskunnasta. Musitamme tämän hyvin siitä, kun pressan valtaoikeuksia muutettiin kymmenisen vuotta sitten.
Paninkoinnilla on asian suhteen kyllä vaikutukset - mutta aina kielteiset. - Mover
Esimerkin vuoksi kirjoitti:
http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194713542294/artikkeli/kulttuurierot muslimit eivat haluaisi nayttaytya alasti uimahallin suihkussa.html
Eikö todellisuus nimenomaan tue esitettyä väitettä?On selvää, että kulttuurien välillä on eroa ja niitä tulee sovitella.
Miten se tapahtuu on aina tapauskohtainen oma kysymyksensä.
- :|:
maanpettureiden ainoa tavoite on tuhota Suomi.
- Mover
Niin että Muuveri haluaa tuhota maan jalkojensa alta?
- islam dancer
islamilaista naistentassimusiikkia;
http://www.youtube.com/watch?v=zdhCILkKvkY&feature=related
http://www.youtube.com/watch?v=MggOSDx8_64&feature=related
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1242100Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1332009Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101817Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2581491Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341397Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii5411142Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50992Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115936Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse348921