http://www.oph.fi/etusivu/102/kieltenopiskelun_yksipuolistuminen_monen_tekijan_summa_2
"Tärkeimpiä vieraan kielen opiskelumotivaatioon vaikuttavia tekijöitä ovat opiskelun koettu hyöty, kiinnostus kieltä kohtaan ja myönteiset oppimiskokemukset. Hyötynäkökohdat motivoivat erityisesti poikia, kun taas tyttöjen motivaatioon vaikuttavat poikia useammin lisäksi kieleen liittyvät tunnetekijät"
Niinpä niin, ja eikös juuri pakkoruotsia perustella identiteetillä, pohjoismaalaisuudella (ikään kuin Suomi ei olisi ilman ruosiakin pohjoismaa) ja historialla. Eipä ihme ettei pakkopulla kiinnosta.
Tärkein opiskelumotivaation vaikutin HYÖTY
12
68
Vastaukset
- Niin-
Tutkijat lähtevät oikeistä premisseistä, mutta eivät "jostain syystä" osaa tehdä niistä oikeita johtopäätöksiä!
Eli selkokielellä: Tutkijat eivät uskalla sanoa mistä kenkä puristaa eli arvostella haitallista pakkoruotsia.- Tulpparuotsi
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2010/06/ek_luopuisi_ruotsin_pakollisuudesta_1725349.html
’’Me tarvitsemme entistä enemmän hyviä venäjän kielen osaajia. Tällä hetkellä tietysti tilanne on se, että pakollinen ruotsin kieli on usein tulppana muiden kielten valinnalle."
– Markku Koponen, koulutusjohtaja, Elinkeinoelämän keskusliitto. MTV3 45 minuuttia -ohjelma 27.1.2010, jossa käsiteltiin peruskoulun tuntijakouudistusta
Niistä hyödyistä:
- Puolet ja enemmänkin maamme yksityisistä työnantajista arvostavat ruotsin kielen taitoa rekrytointikriteerinä
EK: "Kuten myös EK:n aiemmissa selvityksissä, ruotsin kieli oli vuonna 2009 toiseksi tärkein kielivaatimus, vaikkakin ruotsin painotus rekrytointikriteerinä on vähentynyt merkittävästi. Ruotsia painotti nyt puolet kyselyyn vastanneista yrityksistä, kun aiemmassa vuoden 2005 tiedustelussa osuus oli 65 prosenttia.
- Eniten ruotsin osaajia kaivattiin palvelualoilla, jossa 55 prosenttia yrityksistä tähdensi sitä uusia osaajia palkatessaan.
- Finanssialan yrityksistä jopa yli 80 prosenttia painotti ruotsin taitoa.
- Teollisuudessa ruotsin osaamista rekrytointikriteerinä painotti 46 prosenttia yrityksistä, rakentamisessa vajaa kolmannes."
http://www.ek.fi/ek/fi/yrityskyselyt/liitteet/Tyoelamassa_tarvitaan_yha_useampia_kielia.pdf
Valtio ja kunta:
- Kielitaitoa koskevat kelpoisuusvaatimukset uudistuvat
"Myös laki valtion virkamiehiltä vaadittavasta kielitaidosta uudistui vuoden 2004 alusta. Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta (ns. kielitaitolaki) koskee sekä valtion että kuntien palveluksessa olevia ja myös määräaikaista ja työsuhteista henkilöstöä.
"Kielellisten oikeuksien toteutumista seurataan
Kukin viranomainen on vastuussa kielilain noudattamista omalla toimialallaan."
http://www.om.fi/Etusivu/Julkaisut/Esitteet/Kielilaki/Virkamiestenkielitaito
Mutta netti fennopa eivät ruotsin kielen taitoa tarvitse!
Väitän kuitenkin että aikamoisen määrän potentiaalisia työpaikkoja nefet raajaavat saataviltaan kun eivät vaivaudu oppimaan "keinotekoista" ruotsia.
Niin makaa kuin petaa.- kielilaki uusiksi
"Väitän kuitenkin että aikamoisen määrän potentiaalisia työpaikkoja nefet raajaavat saataviltaan kun eivät vaivaudu oppimaan "keinotekoista" ruotsia. "
Kielilait muutettava vastamaan todellisuutta. Lipposen ruotsinkielisillä laadituttama kielilaki on kohtuuton. Ei 5% vähemmistökielen osaamista voida vaatia jokaisessa virassa, se on täysin kohtuuton tilanne. - Kielitaitoinen
Täytynee taas tiedustella Ankdamilta, että oletko hieman typerä vai pelkästään yksinkertainen?
http://blogs.helsinki.fi/nykykielet/2011/12/15/monipuolisesta-kielitaidosta-pidettava-kiinni/
"Opiskeltavien aineiden kurssivalikoima on lukiossa laajentunut, ja pakollinen ruotsi syö tilaa muilta kieliltä. Tämä voi vaikuttaa etenkin poikien kiinnostukseen valita ylimääräisiä kieliä, ranskan kielen professori Mervi Helkkula arvioi." kielilaki uusiksi kirjoitti:
"Väitän kuitenkin että aikamoisen määrän potentiaalisia työpaikkoja nefet raajaavat saataviltaan kun eivät vaivaudu oppimaan "keinotekoista" ruotsia. "
Kielilait muutettava vastamaan todellisuutta. Lipposen ruotsinkielisillä laadituttama kielilaki on kohtuuton. Ei 5% vähemmistökielen osaamista voida vaatia jokaisessa virassa, se on täysin kohtuuton tilanne."Kielilait muutettava vastamaan todellisuutta." Sorry, kielilaki ON todellisuutta!
Suomessa ei myöskään ole havaittavissa minkäänlaista virallista liikehdintää siihen suuntaan että ruotsin kielen asemaa oltaisiin heikentämässä, päin vastoin!
Joten älä tuudittaudu uskoon että pätevyyskriteereitä oltaisiin lähitulevaisuudessa rukkaamassa eduksesi.
http://www.om.fi/Etusivu/Julkaisut/Esitteet/Kielilaki/Viranomaisenvelvollisuudet
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2011/04/suomi_ottaa_kielisuositukset_tosissaan_2510885.html
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2011/04/euroopan_neuvosto_ruotsin_kielen_asema_suomessa_vaarassa_2510222.html- kielilaki uusiksi
Ankdam kirjoitti:
"Kielilait muutettava vastamaan todellisuutta." Sorry, kielilaki ON todellisuutta!
Suomessa ei myöskään ole havaittavissa minkäänlaista virallista liikehdintää siihen suuntaan että ruotsin kielen asemaa oltaisiin heikentämässä, päin vastoin!
Joten älä tuudittaudu uskoon että pätevyyskriteereitä oltaisiin lähitulevaisuudessa rukkaamassa eduksesi.
http://www.om.fi/Etusivu/Julkaisut/Esitteet/Kielilaki/Viranomaisenvelvollisuudet
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2011/04/suomi_ottaa_kielisuositukset_tosissaan_2510885.html
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2011/04/euroopan_neuvosto_ruotsin_kielen_asema_suomessa_vaarassa_2510222.html"Suomessa ei myöskään ole havaittavissa minkäänlaista virallista liikehdintää siihen suuntaan että ruotsin kielen asemaa oltaisiin heikentämässä, päin vastoin"
Missä tynnyrissä oikein elät, jos et ole nähnyt tätä "liikehdintää"? Ainoastaan RKP:n voitelemat puoluejohtajat enää pitätävät puoluekurin avulla tätä kulissia pystyssä. Muilla tasoilla vastustus kasvaa jatkuvasti. On vain ajan kysymys, milloin padot murtuvat.
Kielilaki ei vastaa todellisuutta. Jos et tajua tätä, niin kuvittele, että Ruotsissa vaadittaisiin suomen kielen taito joka ainoassa virassa. Tämä olisi täysin vastaava tilanne kuin tällä hetkellä Suomessa. - Trotjänare
Suomenruotsalaisten tulisi olla tyytyväisiä siihen, että ruotsia opiskellaan ja osataan kaikkialla, ja että sitä vaaditaan Ankdamin luettelemissa tehtävissä.
Mutta miksi siis tämä ainainen itku ja parku, ettei ruotsinkielistä palvelua saada silloin, kun ruotsinkielinen muistaa sitä vaatia? Eivätkäö ruotsinkieliset osaa olla tyytyväisiä?
RKP taistelee sen puolesta että Kainuussa valtion virastot pystyvät palvelemaan asiakkaitaan ruotsiksi ja ovat velvollisia kysymään kättelyssä, millä kansalliskielellä asiakas haluaa puhua. Ruotsinkielisiä on Kainuussa kuusikuymmentäkaksi (62) henkilöä n. 80 000 asukkaan joukossa, yhtä monta kuin virolaisiakin.
- Kielivapaus !
Pakkoruotsin myötä poistetaan ns virkamiesruotsi, ja Suomeen otetaan samanlainen käytäntö kuin on Ahvenanmaalla eli tulkkipalvelut.
Samoin virkamiehille voidaan maksaa kielitaitolisää, jos osaavat vaikkapa ruotsia.
Tämän hoitavat perussuomalaiset ! - NäinON!!!
Tuon Ankdamin täällä roikkumasta ajasta päätellen hän on joko eläkkeellä tai käyttää työaikaan aivan muuhun kuin olisi tarkoitus. Tämän johdosta hänen mielipiteitään työelämästä ei tarvinne huomioida.
Muutama fakta todellisuudesta, ankkatäti:
On aivan eri asia arvostetaanko vai vaaditaanko ruotsin kielen taitoa. Uskoisin, että työnantajista arvostaa suurin osa mitä tahansa esim. EU:n kieltä
Katsokaapa esim. Hesarin työpaikkailmoituksia ensi sunnuntaina. Monessako ilmoituksessa vaaditaan ruotsinkieltä. Villi veikkaukseni on noin yhdessä, ja sekin on jokin Närpiön terveyskeskuksen apulaisen virka.
Käytännössä ruotsalaisten kanssa puhutaan työelämässä englantia, jota kaikki osaavat hyvin. Suomenruotsalaisethan osaavat suomea niin miksi vaivautua käyttämään ruotsia? Tiedän asian erittäin hyvin.
Viranomaisille riittää, kun virasto tarjoaa ruotsinkielistä palvelua. Ei missään vaadita, että kaikkien tulee osata ruotsia. Riittää että se yksi kiintiöpaikan saanut sveko hoitaa pakkoruotsiksi asioinnin. - Fil.maist.
Kaikki tervejärkiset tietävät että oppimisen perusasia on motivaatio.
Käsittämätöntä että rkp:stä löytyy vielä niin sivistymätöntä porukkaa ettei tätä käsitetä ? - sivistynyt ruotsitta
Pakkoruotsi on sivistymättömyyden merkki! Kielivapaus on demokratiaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1242022Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1341933Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101807Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2561474Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341394Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii5311103Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50980Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115921Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse348894