eivät vaadi ruotsin tai muiden skandinaavisten kielten opiskelua millään tavoin, vaikka svekot usein koettavatkin näin väittää. Monet Suomen surut ajavat järjettömillä kielipoliittisilla vaatimuksillaan juuri pohjoismaalaisille arvoille täysin päinvastaista ideologiaa, jos pohjoismaisina arvoina pidetään avointa kansalaisyhteiskuntaa, ilmaisunvapautta, ja demokratiaa nimittäin RKP:n ja svekosäätiöiden arvoja edustavat nykyään kähmintä, lahjonta, ja propagandan levitys.
Surullista, mutta ei mitenkään erikoista, kun ottaa huomioon RKP:n taustalla olevan
ideologisen oppi-isän A.O.Freudenthalin, jonka yksi mielilauseista olikin, ettei vallan
tarvitse näkyä vaan ainoastaan tuntua. Svekojen on kuitenkin turha kuvitella, että
homma jatkuisi entisellään enää useita vuosikymmeniä, koska nykyinen lahjottu poliitikkosukupolvi väistyy hyvin pian eläkkeelle ja heidät korvaava sukupolvi ei välttämättä olekaan niin helposti lahjottavissa eikä aivopestävissä kuin suurin osa suurta ikäluokkaa edustavista poliitikoista.
Pohjoismaalaiset arvot eivät
4
57
Vastaukset
- taas yksi
" A.O.Freudenthalin, jonka yksi mielilauseista olikin, ettei vallan
tarvitse näkyä vaan ainoastaan tuntua"
Ja tälle tiedolle lähde, vai onko vain yksi nettifennovalhe lisää? - rautaako?
"Pohjoismaalaiset arvot eivät eivät vaadi ruotsin tai muiden skandinaavisten kielten opiskelua millään tavoin, vaikka svekot usein koettavatkin näin väittää"
Eivät vaadi, mutta kyllä se pirusti helpottaa. Siksi esim RKP:n on helppo toimia Ruotsissa esimerkiksi edistämässä suomenkielisen vähemmistön asioita. Suomenkieli on ainoana maahanmuuttajakielenä saanut kansalaisen vähemmistökielen statuksen Ruotsissa, paljolti juuri ruotsinkielisten poliitkkojen työn hedelmänä. - oikeamandaatti
Luoja varjele lähettämästä RKP:tä vielä ruotsinsuomalaistenkin asioita sössimään. Mitä pahaa he ovat RKP:lle tehneet? Riittää että RKP tekee mm. vaasalaisten ja raaseporilaisten elämästä tukalaa.
- Pohjoismaisuus-myytt
Koko pohjoismaisuus on pelkkä myytti, joka ei ole koskaan toteutunut, ainakaan Suomen osalta.
Jopa skandimaat ovat kaikki valinneet erilaiset ulkosuhteiden linjansa!
Kyse oli kylmän sodan aikaisesta rakennelmasta, jolla ei ole enää käyttöä.
Olemme EU:ssa ja Venäjä on vapaa. Keskitytään vain suurempiin ja ennenkaikkea tasavertaisempiin ympyröihin. Se on Suomen etu!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p595900Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "793269Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242441No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol402095- 192028
Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1621843Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v61629Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy83122281-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome201216Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah811085