Yksi 100:sta on ilmiselvä psykopaatti

Folio Mulder

Ja tämä luku on aikalailla samankaltainen eri puolilla maailmaa.

Viat vinouttavat psykopaatin luonteen.

Psykopaatit kärsivät epäsosiaalisesta persoonallisuushäriöstä, jolle on leimallista kyvyttömyys osoittaa myötätuntoa, haluttomuus ottaa toiset huomioon ja vilpillisyys.

Epäsosiaalisen persoonallisuushäiriön fysiologista taustaa on tutkittu ahkerasti-eikä aivan turhaan. Psykopaattinen käytös näyttää johtuvan poikkeavasta aivotoiminnasta.

Epänormaalin tunne-elämän syyt ovat sekä rakenteellisia että kemiallisia. Löydöt antavat toiveita uusista keinoista hoitaa luonnevikaa, jota on pidetty pysyvänä.

Psykopaatti voi varsin hyvin erottaa oikean väärästä. Erolla ei ole vain hänelle mitään merkitystä.

Tässä hiukan ydinlauseita psykopaateista.

Mielestäni näihin uusiin tutkumksiin vedoten, (jotka ovat olleet tiedossa monilta osin jo pitkään) on kammottavaa uusien uhrien altistamista psykopaattien sairaisiin rikoksiin antmalla psykopaateille vain pikkurangaistuksia ilman hoitoja.

Tietysti se on rahakysymys, mutta huonoin tapa on antaa psykopaateiksi todettujen jatkaa vapaasti temmeltämistään ja valita vain uusia uhreja mitä erillaisimmille rikoksilleen talousrikoksista väkivaltarikoksiin jne..

14

392

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Serbialaisjuutalaine

      tuplabluffi.
      Psykopaateille kun on nimenomaan hyvin tyypillistä se, että he eivät ole ilmiselviä psykopaatteja. Usein psykopaatit ovat hyvin älykkäitä ja osaavat piilottaa ne "epätavalliset" luonteenpiirteensä.

      Yksi 100:sta voi olla "psykopaatti" mutta hyvin pieni prosentti heistä on aivan selviä tapauksia.

      Ihmistä on helppo kusettaa ja psykiatria vielä helpompi, varsinkin jos ei edes tiedä kusettavansa, tai muut ei tiedä että tietää... ;)

      • Folio Mulder

        Uudesta tutkimuksesta tuo 1% tulee. Samoiten olen lukenut suomalaisten asiantuntijoiden psykopatia-kirjan, jossa tuo 1% saadaan.

        Se suomalaistenkin teos on laajemminkin arvostettu tutkimus, eri alojen asiantuntijoita oli sen kokoamisessa analyyseineen mukana.

        En lähde yskipuolisesti siitä, että he ovat älykkäitä. Mielestäni he keskittyvät huijaamiseen vain, joten tulostakin syntyy, sairaassa mielessä.

        Minä olen kääntänyt asian ajattelussani niin, että he ovat hemmetin tyhmiä käyttäytyessään tuolla tavalla ja yhdyn helposti mielipiteessäni tuohon psykojen aivovammaan, joka tutkimuksissa käy ilmi.

        Ei aivovammaiset niitä älykkäimpiä ole. He keskittävät älynsä vain tuollaisiin itsekeskeisiin toimiin, pahoihin tekoihin. Minusta tuo älykkyysajattelu on liikaa käännetty vääristymien suuntaan: "Kuka osaa huijata hyvin on älykäs"-tyyliin.

      • kd4au
        Folio Mulder kirjoitti:

        Ei älyllä olekaan koskaan ollut mitään tekemistä sen kanssa, toimiiko ihminen sillä tavalla mikä on katsottu yleisesti oikeamieliseksi toiminnaksi.

        Ei mensan testissäkään kysellä mitään moraaliin liittyvää.

        Enhän minä mikään psykologi ole, mutta alan asiantuntijat ovat huomanneet, että älykkyys on yksi hyvin tyypillinen piirre psykopaateille.

        Heidän logiikkansa toimii hieman eri tavalla, sitä en lähtisi tässä arvioimaan katsovatko he yleisestiottaen asioita keskimääräistä laajemmasta perspektiivistä.

        Monilla ryhmillä kuten esimerkiksi homoilla on havaittu poikkeamia aivoissa. Näin ollen en lähtisi käyttämään tuollaista termiä välttämättä, tai tulkitsemaan asiaa tuolla tavalla, varsinkaan jos siitä ei koko jutussa puhuttu.

      • lisäystä
        kd4au kirjoitti:

        Tiedän, kyllä että se on mainittu asiantuntijoiden näkemyksissä, mutta myös sekin, että paljon on psykopaatteja vankilakierteissä, alkoholisteina.

        Eivät mahda saada kovin kummoisia mensa-tuloksia.

      • Syyskuu
        kd4au kirjoitti:

        Ei älyllä olekaan koskaan ollut mitään tekemistä sen kanssa, toimiiko ihminen sillä tavalla mikä on katsottu yleisesti oikeamieliseksi toiminnaksi.

        Ei mensan testissäkään kysellä mitään moraaliin liittyvää.

        Enhän minä mikään psykologi ole, mutta alan asiantuntijat ovat huomanneet, että älykkyys on yksi hyvin tyypillinen piirre psykopaateille.

        Heidän logiikkansa toimii hieman eri tavalla, sitä en lähtisi tässä arvioimaan katsovatko he yleisestiottaen asioita keskimääräistä laajemmasta perspektiivistä.

        Monilla ryhmillä kuten esimerkiksi homoilla on havaittu poikkeamia aivoissa. Näin ollen en lähtisi käyttämään tuollaista termiä välttämättä, tai tulkitsemaan asiaa tuolla tavalla, varsinkaan jos siitä ei koko jutussa puhuttu.

        "Enhän minä mikään psykologi ole, mutta alan asiantuntijat ovat huomanneet, että älykkyys on yksi hyvin tyypillinen piirre psykopaateille"

        Tutkimusten mukaan psykopaattien älykkyys on sama kuin normaaleilla ihmisillä. Psykopaatit eivät ole yhtään sen älykkäämpiä kuin muutkaan ihmiset.

      • Syyskuu kirjoitti:

        "Tutkimusten mukaan psykopaattien älykkyys on sama kuin normaaleilla ihmisillä. Psykopaatit eivät ole yhtään sen älykkäämpiä kuin muutkaan ihmiset. "

        Tismalleen näin. Mielikuva korkeammasta älykkyydestä tulee luultavasti siitä, kun he keskittävät mielensä ihmisten manipuloimiseen ja egonsa pönkittämiseen. Älykkyystesteissä psykopaatit eivät saa keskimäärin yhtään korkeampia tuloksia kuin normiväestö.

    • hmmmhmmhmm

      Enemmän kiinnostaisi tietää kuinka monta suomen päättäjää on psykopaatti

    • KVL muistaa sinä et

      Tutkimus kertoo että

      Suomalaisista psykpaateista 91 prosenttia on elämänsä aikana syyllistynyt rikokseen josta vähimmäisrangaistus 2 vuotta linnaaa

      Suomalaisita psykopaateista 76 prosenttia on keplutellut itsensä irti rikoksesta missä on ollut uhattuna ihmisen henki ja vähimmäisrangaistus 2 vuotta linnaa

      Suomalaisista psykpaateista 75 prosenttia elää tänä päivänä tietoisena tekemästään mutta koska heillä ei ei ole omaatuntoa ei heillä ole myös katumusta

      Kysymys kuuluukin onko tässä Suomalaisen psykopaatin ruumillistuma
      http://keskustelu.suomi24.fi/node/9949805

    • tuu tuu juntti

      Porttikielto Kouvolaan vai onko jätkä herikistynyt vai härskiintynyt entisestään ?

    • ...................

      On lääketieteellinen tosiasia, että osalla ihmisistä on ns. psykopaatti geeni ja erilainen aivotoiminta, mikä näkyy magneettikuvassa. Psykopaatti geenin omistavia lääkäreitä voitaisiin käyttää hyödyksi eutanasiassa. Psykopaatti ei jää miettimään, että oliko teko oikein vai väärin.

      Joku eettinen toimikunta tietysti pitäisi olla, mutta sen varsinaisen myrkkyannoksen antaisi tunteeton psykopaatti. Lääkärit vaan yrittää esittää, että heillä kaikilla on niin korkea moraali, että se estää tappamasta potilaita.

      Pääsisivät kärsivät potilaat pois kunnon aineilla ja vanhustenhoidon tilannekin paranisi huomattavasti.

    • Anonyymi

      Turkulainen perintämies kuuluu vahvasti epäiltynä tähän kastiin

      • Anonyymi

        Rikolliselle ei taida löytyä sopivaa lääkitystä

    • Anonyymi

      Eli Suomessa olisi psykopaatteja siten yli 55 000. Aikas iso luku.
      Ainakin aseluvat ja kaikki aseet sais noilta ottaa pois,vähemmän tulisi perhesurmia niillä.
      Aikas moni pääsee Suomessa hengestään oikeudettomasti vuodessa.
      Se on paha juttu jos ihmisestä ei löydy mitään empatiaa eikä myötätuntoa ketään muita kohtaan kuin itseään.
      Ei sellaiset yhteiskunnat pitkälle pötki,ja voi olla vieläpä perinnöllistä eli myös eli lapsista voi tulla tunteettomia ,kylmiä ja kyynisiä ihmispuolia,jotka periaatteessa haluaisi vain tappaa muut pois kuljeksimasta läheltään.

      • Anonyymi

        Suottaapi olla. Katso rikostilastot: murhat,raiskaukset,väkivalta,talousrikokset. Usein psykopaattien tekoja

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      221
      3212
    2. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      336
      2863
    3. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      76
      1810
    4. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      60
      1738
    5. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      54
      1610
    6. Voi mies olit taas niin komea

      Olet silmäkarkkia ❤️ Sua vois katsella vaikka koko päivän. ❤️
      Ikävä
      122
      1396
    7. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      11
      1382
    8. Ryöstö Punkaharjulla

      Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee
      Savonlinna
      17
      1300
    9. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      439
      1293
    10. Kadutko koskaan

      Sitä mun iskiyritystä?
      Ikävä
      106
      1276
    Aihe