Jehovan henki sai neljä uskollista miestä kirjoittamaan
toisistaan riippumattomat kertomukset ja valmistamaan
siten nelinkertaisen todistuksen
siitä, että Jeesus oli Messias, luvattu Siemen ja Kuningas,
sekä esittämään hänen elämänsä, palveluksensa, kuolemansa ja ylösnousemuksensa yksityiskohdat.
Näitä kertomuksia sanotaan evankeliumeiksi.
Sana ”evankeliumi” merkitsee ’hyvää uutista’.
Vaikka nuo neljä kirjaa ovat rinnakkaisia
ja käsittelevät usein samoja tapahtumia,
ne eivät suinkaan ole vain toistensa jäljennöksiä.
Kolmea ensimmäistä evankeliumia sanotaan usein synoptisiksi
(merkitsee ’samanlaista näkemystä’),
koska niissä tarkastellaan Jeesuksen maanpäällistä elämää samasta näkökulmasta.
Kukin näistä neljästä kirjoittajasta – Matteus, Markus, Luukas ja Johannes – esittää kuitenkin o-man kertomuksensa Kristuksesta.
Kullakin on
- oma erityinen teemansa ja päämääränsä,
-kunkin työstä heijastuu hänen oma persoonallisuutensa,
- ja kukin pitää mielessään lähimmät lukijansa.
Mitä enemmän tutkimme heidän kirjoituksiaan,
sitä paremmin ymmärrämme kunkin tunnusomaiset piirteet ja sen,
että näissä neljässä henkeytetyssä Raamatun kirjassa esitetään itsenäiset, toisiaan täydentävät ja sopusointuiset kertomukset Jeesuksen Kristuksen elämästä.

Vastaukset 2
Vanhimmat
itse asiassa stoorit on kirjoitettu paljon Jeesuksen kuoleman jälkeen. Miettikääpä miten kirjoitatte asioista jotka tapahtuivat vaikka 20-40 vuotta sitten?
Ja kun stoorit ovat vielä ristiriidassa keskenään, niin voi kyllä kysyä miten niitä voi joku kutsua henkeytetyiksi.
Mun mummo muistaa hyvin tapahtumat jotka on sattuneet sen lapsuudessa.
Paremmin kuin kymmenen vee sitten tapahtuneet ;D
Niin karismaattisen Persoonan kuin Jeesusksen opetuslapsena on taatusti jäänyt mieleen paljonkin?
Missä helel näkee ristiriitoja kertomuksissa?
Kun Markus ei kerro Jessen lapsuudesta, hänellä ei siis lapsuutta ollutkaan?
Inkarnoitui aikuiseksi suoraan?