Armo on

Tämä laulu syntyi luettuani 27. joulukuuta tätä palstaa:

Armo on

Lähde toiselle matkalle sinäkin
Ota sukset takakonttiin
Ota lomalle mukaasi Raamattu
ja pistä uutiset remonttiin

Tule matkaan
Tule uudestisyntyneen matkaan
Tule matkaan
Herralle kiitos, kunnia, kiitos

Että armo on, armo on
Että armo on, armo on

Tule hellittämään, ja nyt kaikuu
sama kiitollisuus veren kaikuu
jossa on voima ja kunnia

Tule Jeesuksen, Mestarin jalkojen juureen
Ota lamppusi, sytytä tuli siihen
Tule matkaan
Tule uudestisyntyneen matkaan

Sillä armo on, armo on
Sillä armo on, armo on

Jos emme ole kohdanneet syntiä itsessämme, meissä ei voi olla veren voima. Niin kauan, kun en näe itseäni mahdollisena murhaajana, pedofiilinä, juomarina ja riistäjänä, en kykene aidosti todistamaan ristin voimasta.
262
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat
  • "Eihän Kristus lähettänyt minua kastamaan vaan julistamaan evankeliumia, ei kuitenkaan viisain puhein, koska Kristuksen risti menettäisi silloin merkityksensä." 1.Kor.1:17

    Mikä on evankeliumi?

    Se on sitä, että Kristus, silloin kun olimme vielä syntisiä, kuoli meidän edestämme.

    Miksi julistamme muuta kuin Jeesuksen ristiä?

    Luulen, että suurin syy kristikunnan kuivaan tilaan on veren evankeliumin puuttuminen. Kun ei Kristusta julisteta, ihminen ei tule synnintuntoon, eikä näe pelastusta ongelmistaan.

    Kokemukseni on, että kun Kristusta julistetaan, silmien suomut aukeavat ja huomaamme, missä olemme rikkoneet Häntä vastaan.

    En tiedä teistä, mutta itse olen ainakin ollut siinä tilanteessa, että valoa ja apua ei ole ollut missään näkyvissä. Olen ollut niin sielunvihollisen siteissä, että kaikki Raamatustakin on kääntynyt syyttelyksi ja omien syntieni osoitteluksi.

    Tämä on tietysti ollut tottakin, Olen ollut syntinen.

    Mutta Jumalan tapa toimia ei ole synnin osoittelu, ja niiden kaikkien kaataminen niskaamme. Jumalan toiminta on Jeesuksen ristin osoittamista, ja tien näyttämistä. Hänen tapansa on rakkauden osoittamista ristillä, ja kutsua pelastukseen.

    Mistä tarvitsemme pelastusta?

    Tarvitsemme sitä omista valinnoistamme. Omat valintamme vievät meidät harhaan, omat tekomme vievät vaikeuksiin. Omat ajatuksemme vievät ajatusten viidakkoon, omat puheemme ovat tuulta ja tyhjää.

    Oletko ollut tilanteessa, jossa elämäsi on ollut solmussa?

    Jos olet, olet ehkä löytänyt Jeesuksen armon. Armon siitä, että Hän pelastaa sinut kaikesta siitä sotkusta, johon olet itsesi asettanut, ja sen jälkeen pelastaa sinut niiltä vääriltä valinnoilta, jotka jälleen saisivat elämäsi solmuun.

    Et voi elää enää itsesi varassa, sillä tiedät, että se tie vie sinut tuhoon.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


yksin armosta kirjoitti:

Tämä laulu syntyi luettuani 27. joulukuuta tätä palstaa:

Armo on

Lähde toiselle matkalle sinäkin
Ota sukset takakonttiin
Ota lomalle mukaasi Raamattu
ja pistä uutiset remonttiin

Tule matkaan
Tule uudestisyntyneen matkaan
Tule matkaan
Herralle kiitos, kunnia, kiitos

Että armo on, armo on
Että armo on, armo on

Tule hellittämään, ja nyt kaikuu
sama kiitollisuus veren kaikuu
jossa on voima ja kunnia

Tule Jeesuksen, Mestarin jalkojen juureen
Ota lamppusi, sytytä tuli siihen
Tule matkaan
Tule uudestisyntyneen matkaan

Sillä armo on, armo on
Sillä armo on, armo on

Jos emme ole kohdanneet syntiä itsessämme, meissä ei voi olla veren voima. Niin kauan, kun en näe itseäni mahdollisena murhaajana, pedofiilinä, juomarina ja riistäjänä, en kykene aidosti todistamaan ristin voimasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu