Suomen Pravda - Helsingin Sanomat - on tehnyt valintansa. Jussi Jalosen hyvä kirjoitus verkkolehti Uudessa Suomessa kertoo jälleen kuinka Pravda on pannut masinansa liikkeelle. Haavisto käsitellään silkkihansikkain.
"Helsingin Sanomille tietysti vanhana Edistyspuolueen äänenkannattajana vaikuttaisi myötäsukainen asennoituminen Haavistoa kohtaan olevan muutenkin luontainen ratkaisu; ovathan Vihreät julistautuneet Edistyspuolueen manttelinperijöiksi. Yksityinen sanomalehti voi ilman muuta myös tukea haluamaansa ehdokasta. Onhan myös suurin kaupallinen televisioyhtiömme tehnyt varsin selväksi, kenet se presidentiksi haluaa.
Niin tai näin, Skepsis ry:n vaalitentin valikoivan uutisoinnin myötä Väyrysellä voisi tässä täpäräksi käyvässä pudotustilanteessa jälleen kerran olla hyvä sauma esittää huomautuksia mielikuvaterrorista ja mediapelistä. "
http://jojalonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/93051-presidenttikisa-ja-tiedotusvalineet

Vastaukset 2
Vanhimmat
Pekka halutaan toiselle kierrokselle sen vuoksi, että hänestä ei ole mitään uhkaa Saulille. Ei mikään ihme, että gallupit "asetetaan" sopiviksi ennen vaaleja ;)
Minäkin halua ja olen aina äänestänyt sdp:tä.
Kenellä muullakaan voisi toisella kierroksella olla mahdollisuutta?
Soinilla,Lipposella tai Väyrysellä on liian paljon vastustajia. On todella paljon ihmisiä jotka äänestävät Niinistöä vain sen vuoksi ettei kukaan tuosta konkari kolmikosta tulisi presidentiksi.
Nyt äänestetään Haavisto toiselle kierrokselle ja sitten tehdään todellinen "JYTKY".