miten Suomen tilanne on todella mennyt alaspäin.
Ihmisiä katoilee, eikä heitä löydy.
Väkivalta lisääntyy, ja uhrit jätetään oman onnensa nojaan.
Ihmiset sairastuu pahoinvointiyhteiskunnan painamana entistä herkemmin.
Usean talous kärsii varojen puutteesta.
Lapset jäävät heitteille perheiden alkoholisoitumisen myötä.
Onko tähän kaikkeen syynä kokonaisvaltainen Suomea alaspäin vievä, irtisanomisten ojatkumo, vai välinpitämättömyys omaa itseä, ja kanssaeläjiä kohtaan?
Huolestuneena
8
61
Vastaukset
- semmosta se
elämä nykysin on. kukaan ei piittaa toisten vaikeuksista, eikä omastakaan voinnista.
- tietäjä.
koko maapallo menee samaa rataa.
nooh Musta Surma tappoi aikoinaan kolmasosan Euroopan väestöstä, eli siihen nähden meidän huolet ovat pieniä ,. ja kyllä ennenkin osattiin ryypätä ja tappaa ja mitä kaikkea, siitä ei vain tiedotettu koko maailmalle.
- annetaanpa
Hevosen murehtia, sillä kun on isompi pää
- apuva auttakaa
Mitäpä noista. Haavisto on presidenttiehdokkaana. Armahtaako meitä enää kukaan?
Onneksi on, mä niin tykkään ja äänestän tottai häntä. :)
Haavistoa voi luvan kanssa (ja syystä) tapaillakin (säännöllisesti näin ennen vaaleja) eikä mallinukkekaan voi olla mustis, vaikka eipä mua enää mallinuket paljon iske kautta kiinnosta.
Ja sitä paitsi, jos teen oikein ikimuistettavan vaikutuksen (kompastun rapuis tai jotain), niin voin vihdoin päästä (säälistä) niihin linnanjuhliinkin. Kenetköhän sinne sitten ottais kavaljeeriksi... hmmm... ;DTäytyy varmaan tarkentaa että menemällä kuuntelemaan hänen vaalikampanjaansa... enhän mä nyt Pekan kanssa muuta puuhaile. :D
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1389808
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1485383Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p393982Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1313595Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska352654Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191906Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3591572Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?981567Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?731418Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311376