Keskiviikkoilta ja torstaiaamu ratkaisivat vaalien kakkossijan.
Suomessa on vähintään kymmeniä tuhansia ihmisiä, jotka jostain syystä inhoavat Paavo Väyrystä. Suurin osa heistä oli keskiviikkona television ääressä, kun Yle haastatteli Väyrystä.
Alku oli lupaava.
– Minä olen loppujen lopuksi hyvin mukava mies, Väyrynen sanoi.
Tutut väreet kulkivat Väyrys-inhoajien selässä. Paavo ei petä koskaan. Tuo väristys on mielenkiintoinen tunne, koska siinä sekoittuvat epätoivo ja riemu, kuulija samaan aikaan sekä pettyy maailmaan että tuntee voimaantuvansa.
Väyrynen todennäköisesti tavoitteli lausunnollaan huumoria ja itseironiaa, mutta ne eivät ole koskaan olleet hänen lajejaan.
Pikkuhiljaa katsojien inhonväreet vaihtuivat vilunväreiksi. Väyrynen oli kärsivällinen, puhui selvästi, otti kantaa, ei jäänyt sanattomaksi ja näki kauas. Hankalan Nato-kysymyksenkin hän selvitti sujuvasti.
Väyrynenhän puhuu itsensä toiselle kierrokselle, oli päällimmäinen ajatus.
Yhdeksän tuntia myöhemmin tapahtui toinen merkittävä seikka, kun Helsingin Sanomat julkaisi analyysinsä Pekka Haavistosta. Hänhän on ollut presidenttikisan todennäköinen yllättäjä, ja pääkaupunkiseudun lehdistössä on jatkuvasti odoteltu Haaviston kannatuslukujen pomppaamista.
HS oli näyttänyt Haavistolle kuvia maailman ihmisistä samalla tavoin kuin muille ehdokkaille. Lopputulos oli fiasko. YK-mies Haavisto ei tunnistanut kuvista YK:n pääsihteeriä, Venäjän presidenttiä, Naton pääsihteeriä, Britannian pääministeriä, Viron pääministeriä eikä Italian pääministeriä. Ruotsin pääministerin nimeä Haavisto ei muistanut.
Ei tietenkään pidä tuomita Haavistoa tietämättä, ovatko kuvat olleet näköisiä – kukapa erottaisi nuorta Silvio Berlusconia Don Corleonesta. Olisi silti verraten noloa, jos Suomen presidentti tapaisi Venäjän-kollegansa mutta luulisi puhuvansa golf-pelaajalle, kuten Haavisto Medvedeviä arvioi.
Haaviston rimanalitus ja Väyrysen haastattelu saattoivat olla näiden vaalien kulminaatiopiste, jossa liberaali ehdokas menetti pelin ja 1970-luvun retrohenki vei voiton.
Siitä tulikin mieleen, että näiden presidentinvaalien seuraaminen on muistuttanut jääkiekon kisoja 70-luvulla: jännittävintä on, kuka tulee toiseksi Neuvostoliiton jälkeen – olkoonkin, että vaalien voittajasuosikin vertaaminen Neuvostoliittoon on vähintään kaukaa haettua.
http://www.verkkouutiset.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=70074:luukkonen-vaeyrynen-nousee-haavisto-putoaa&catid=2:kotimaa&Itemid=31
Suomessa on vähintään kymmeniä tuhansia ihmisiä, jotka jostain syystä inhoavat Paavo Väyrystä. Suurin osa heistä oli keskiviikkona television ääressä, kun Yle haastatteli Väyrystä.
Alku oli lupaava.
– Minä olen loppujen lopuksi hyvin mukava mies, Väyrynen sanoi.
Tutut väreet kulkivat Väyrys-inhoajien selässä. Paavo ei petä koskaan. Tuo väristys on mielenkiintoinen tunne, koska siinä sekoittuvat epätoivo ja riemu, kuulija samaan aikaan sekä pettyy maailmaan että tuntee voimaantuvansa.
Väyrynen todennäköisesti tavoitteli lausunnollaan huumoria ja itseironiaa, mutta ne eivät ole koskaan olleet hänen lajejaan.
Pikkuhiljaa katsojien inhonväreet vaihtuivat vilunväreiksi. Väyrynen oli kärsivällinen, puhui selvästi, otti kantaa, ei jäänyt sanattomaksi ja näki kauas. Hankalan Nato-kysymyksenkin hän selvitti sujuvasti.
Väyrynenhän puhuu itsensä toiselle kierrokselle, oli päällimmäinen ajatus.
Yhdeksän tuntia myöhemmin tapahtui toinen merkittävä seikka, kun Helsingin Sanomat julkaisi analyysinsä Pekka Haavistosta. Hänhän on ollut presidenttikisan todennäköinen yllättäjä, ja pääkaupunkiseudun lehdistössä on jatkuvasti odoteltu Haaviston kannatuslukujen pomppaamista.
HS oli näyttänyt Haavistolle kuvia maailman ihmisistä samalla tavoin kuin muille ehdokkaille. Lopputulos oli fiasko. YK-mies Haavisto ei tunnistanut kuvista YK:n pääsihteeriä, Venäjän presidenttiä, Naton pääsihteeriä, Britannian pääministeriä, Viron pääministeriä eikä Italian pääministeriä. Ruotsin pääministerin nimeä Haavisto ei muistanut.
Ei tietenkään pidä tuomita Haavistoa tietämättä, ovatko kuvat olleet näköisiä – kukapa erottaisi nuorta Silvio Berlusconia Don Corleonesta. Olisi silti verraten noloa, jos Suomen presidentti tapaisi Venäjän-kollegansa mutta luulisi puhuvansa golf-pelaajalle, kuten Haavisto Medvedeviä arvioi.
Haaviston rimanalitus ja Väyrysen haastattelu saattoivat olla näiden vaalien kulminaatiopiste, jossa liberaali ehdokas menetti pelin ja 1970-luvun retrohenki vei voiton.
Siitä tulikin mieleen, että näiden presidentinvaalien seuraaminen on muistuttanut jääkiekon kisoja 70-luvulla: jännittävintä on, kuka tulee toiseksi Neuvostoliiton jälkeen – olkoonkin, että vaalien voittajasuosikin vertaaminen Neuvostoliittoon on vähintään kaukaa haettua.
http://www.verkkouutiset.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=70074:luukkonen-vaeyrynen-nousee-haavisto-putoaa&catid=2:kotimaa&Itemid=31
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.