Tupakan ostajille omat kassat marketteihin!

turha jonotus pois

Minusta olisi hyvä idea vapauttaa osa kassoista kokonaan näistä jonon tukkijoista.

Tosin onhan näitä jo nykyäänkin mutta ne eivät toimi, kun tupakanostajat eivät tajua merkintöjä ja kassatytöt nöyrästi kipittävät tupakkaa hakemaan naapurikassoilta, jolloin vasta jono seisookin. Eli tiukempi linja tarvittaisiin.

Olisi oikeudenmukaista että lisäpalvelua vaativat tupakanostajat myös maksaisivat itse aiheuttamastaan häiriöstä.

49

212

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mieluiten ihan omat tupakkikaupat, kuten Alkokin, esm. lyhennys Tubo tai Sica. Ja hinnat sekä verotus valtiolle sen mukaan...

      • ...

        Tota, et nyt taida oikein ymmärtää.

        Tupakan hinta muodostuu enimmäkseen veroista. Tupakkafirmat ottavat tietenkin omansa, samaten logistiikka ja kauppa. Verotuksen takia on tietynlainen hintasäännöstely. Tappiolla kun ei voi myydä, tuotteen hinta on mikä on, sen päälle erittäin korkea verotus. Hintakilpailua ei käytännössä ole juuri mitään.

        Tupakkikauppoja oli ennen aikonaan. Yksityisiä. Itsekin olen asioinuit sellaisissa. Nykyään niitä on vähän, lähinnä sikareihin erikoistuneita liikkeitä. Niitäkään ei tietääkseni ole kuin muutamia. Lisäksi on yksi sähkötupakkaan erikoistunut liike helsingissä.

        Suomessa kiellettiin nuuskan myyminen. Liekö ikinä sitä ennen ollut nuuskaaminen niin suosittua kuin nyt on. Esim urheilijat käyttävät sankoin joukoin nuuskaa, samaten mone muut. Ulkomailta tuonti, salakuljetuskin on lisääntynyt älyttömästi, koska sitä nyt ei yksinkertaisesti saa laillisesti suomesta. Ja ne eurot menevät ruotsiin ja ruotsin valtolle.

        Kieltolaki ei vaikuttanut aikanaan yhtään mitään. Nytkin tuonti lisääntyy välittömästi aina, kun suomessa nostetaan juomien hintoja. Ja ne rahat on poissa valtiolta.

        Eikäpä enää nykyään voi tupakkikauppaa perustaa. Tuotteet kun eivät saa olla näkyvissä. Melko pohjoiskorealainen meininki.

        Olen koittanut ehdottaa, että, viina, kahvi, tee, kaikki varustetaan varoitusmerkinnöillä ja siirretään palvelutiskin taa. Valikoimaa voi sitten tutkailla lapuilta, jonka saa nähdäkseen kun pyytää myyjää näyttämään listaa.

        1 = KultaKatriina
        2 = Presidentti
        3 = JuhlaMokka
        4 = Saludo

        ! =Kossu
        2= Aperita
        3 = Jaloviina

        Juu ja samallahan Pekka Puska voisi määrätä keillettäväksi hampurilaispaarit jne

        1= juustohampurilainen
        2= kerroshampurilainen
        3= ananashampurilainen
        4= pienet ranskalaiset
        5= isot ranskalaiset

        Että niinkuin siinä mielessä

        =DW=

      • ... kirjoitti:

        Kiva kommentti. Olishan se kiva jos tulis uusia työpaikkojakin samalla, kaikennäköistä koppalakki valvojaa et onko oikein merkitty koodit ja ehtiikö tuote näkyä kun se sujautetaan tiskinalta poveen. Myyjähän se ennenkin tiskille nosti viinapullot ei niitä itse saanut valita, pyytää piti. Mut nyt ei saa sanoa mitään, ei edes kuiskata. Jännää touhua...

    • 67c vb

      Tupakanostajat eivät vaadi lisäpalveluita. Tämä farssi on vain ja ainoastaan idioottimaisten lainlaatijapellejen syytä.

    • ex-röökaaja

      Vai itse aiheuttamastaan häiriöstä. Mitään häiriötä ei olisi, jos ne röökit saisi ihan itse noukittua ostoskärryyn, kuten kaiken muunkin.

      Onko lainlaatija todella niin tyhmä, että luulee tällaisen pelleilyn vähentävän tupakointia?

    • kaupan täti

      Höpöhöpö. Meillä asiakas kertoo mitä haluaa, kassa sanoo numeron ja sitten asiakas painaa nappulaa. Useimmat muistavat jo ulkoa oman merkkinsä numeron, joten homma sujuu yhtä nopeasti kuin ennenkin.

      Mahtaako monellakaan kaupalla olla varaa tai haluja irrottaa yksi kassa pelkästään rahastamaan tupakkaa? Mistä asiakkaat tietäisivät mikä kassa on sitä varten?

    • turha jonotus pois

      Suurin osa tupakoitsijoista voisi oppia lukemaan. Nyt eivät tunnu osaavan kun juoksuttavat kassatyttöjä.

      Ja tupakkaa myyvän kassan tunnustaisi helposti. Se on se pisin, jossa on huonosti pukeutuneita päihtyneitä oluella lastattuine kärryineen ;-)

      Ja käsitit väärin, tokihan se tupakkaaKIN myyjä voisi rahastaa kaikkia muitakin ostoksia.

      • kassatäti jo 30 vuot

        Minä taas olen nähnyt suurimman osan tupakkaa ostavista olevan erittäinkin hyvin pukeutuneita eikä edes sitä mäyräkoiraa ole ollut kärryissä.

      • turha jonotus pois
        kassatäti jo 30 vuot kirjoitti:

        Minä taas olen nähnyt suurimman osan tupakkaa ostavista olevan erittäinkin hyvin pukeutuneita eikä edes sitä mäyräkoiraa ole ollut kärryissä.

        Kaikki tupakoitsijat eivät ole örvelöitä, mutta toisinpäin pätee lähes 100%: Örvelöt ovat tupakoitsijoita.

      • kaupan täti

        Koeta nyt päättää haluatko erilliset tupakkakassat vai etkö halua. Pieni vinkki provoilijan alulle, älä käytä kaikkia paukkujasi heti alussa. :)

    • voi ju ma

      Olin asioimassa Valintatalossa. Kassalle meni ennen minua ukonkäppänä, joka
      pyysi piipputupakkaa. Myyjä kävi sen hakemassa viereiseltä kassalta lukon takaa.
      Sitten mies pyysi filttereitä. Taas myyjä kierrokselle. Ja vielä kolmannen kerran
      sätkäpaperia. Jotenkin tuntui, että homma on kusetusta. Aloittajan vinkki tupakoijien kassasta on hyvä. Venäläisillekin on Lidlissä oma kassa. Sinne saa
      viedä vaikka viisi kärryllistä Saksan herkkuja.

      • g ckl

        Kertoo vain siitä, että laki oli epäonnistunut. Pelkkää tupakoitsijoiden kyykyttämistä.

    • Maxi Smart

      Kyllä jonot seisovat ennenkaikkea ruoan loppumista pelkäävistä hamstraajista,
      jotka keräävät valtavat kärryt täyteen nälkäkuoleman pelossa, varsinkin jos sattuu
      olemaan pyhäpäivä tulossa.
      Kassan saatua käsitellyksi tämän valtavan kärryllisen aletaankin vasta etsimään
      lompakkoa tai rahapussia. Tämän jälkeen aletaan etsiä lompakosta tai rahapussista ko. markettiin sopivaa alennuskorttia, alennuskirjauksen jälkeen
      aletaan etsiä lompakosta tai rahapussista maksukorttia joka työnnetään lukulait-
      teeseen ja odotellaan lupaa antaa pin-koodi. Kun oikea koodi on saatu vihdoin
      parin hutikokeilun jälkeen syötettyä odotellaan hyväksyntää ja kas, urakka on jo
      melkein valmis, mutta ei kuitenkaan ihan vielä. Vielä hetken joudumme odot-
      tamaan valtavan tavaramäärän tyhjennystä lavalta, että seuraavan asiakaan
      tavarat siihen mahtuisivat.
      Tähän käytettyyn aikaan verrattuna tupakka-askin hakeminen vaikka toiselta
      kassalta vie vain murto-osan .
      Niin että tiukempi linja tai oma kassa suurostajille, jotka jo markettiin tullessaan tietävät aiheuttavansa tuskaa ja hammasten kiristystä normaaleille
      asiakkaille.

    • Huono idea. Ei ole tupakinpolttajien keksintöä moinen ostamisen hankaloittaminen. Sen kummemmin kuin sekään että korteilla maksaminen hidastaa kassajonoja.

    • phoca5

      Kortilla maksaminen VOISI nopeuttaa maksamista. Mutta siihen tarvittaisiin laitekannan yhtenäistämistä ja systeemin yksinkertaistamista.
      Nyt kortin syöttötapa ja ohjeistus vaihtelee niin että menee sähellykseksi fiksullakin.
      Siis korttiaukon paikka vaihtelee, toiset tökätään, toisia vedetään, toiset pitää antaa kassalle. Yhdistelmäkorteissa pitää tehdä valintoja.
      Jossakin saa syöttää heti, jossakin pitää odottaa, ohjeet ovat joka merkillä erilaiset.

      Pin-koodin ja allekirjoituksen voisi korvata esim. sormenjälkitunnistimella, joka esim. työpaikallani toimii kuin vanhanaikaisen junan vessa.

      Huom. siis vanhanaikaisen, nykyjunien elektroniset kun toimivat kuten etelämaalainen tekniikka yleisesti ;-)

      • tii-na-...

        kortilla maksaminen on tosi helppoo ja nopeuttaa kyllä jokainen oppii tuntemaan ne maksupäätteet niissä kaupoissa joissa yleensä asioi kyllä ne asiakkaat niin nopeesti sen pin koodin näppäilee ettei kerkee kun henkäseen ja ne on niin nopeitakin vielä nykyään ne yhteydet.

      • 6+17
        tii-na-... kirjoitti:

        Aivan. Kunhan kaikki vain ymmärtäisivät ottaa kortin esille ajoissa. Paras tapaus, kun asiakas mätti ostoksia kassiin ja kun kassa sanoi ostosten hinnan, alkoi asiakas etsimään lompakkoa, joka sitten lopulta löytyi kassin pohjalta, kun sinne juuri lastatut ostokset oli ensin otettu pois.

      • hirteen kaikki
        6+17 kirjoitti:

        Tuo on aika yleistä. Jotkut asiakkaat odottavat että hinta sanotaan, sitten kaivetaan lompakkoa ja rahoja ikuisuus, etsitään kolikoita ja kun summa on lyöty kassaan, löytyy vielä se viissenttinen joka "auttaa asiaa*". Eihän asiakkaan tarvitsekaan tietää auttaako vai hankaloittaako, mutta sen voisi kyllä tehdä että kaivaa sen lompakon tai kortin esiin siinä vaiheessa kun loppusumma lähestyy. - Monet eivät tosin tiedä esim. että S-ketjuissa voi sirulla ottaa bonukset heti kun ensimmäinen ostos on piipattu, ei tarvitse odottaa kassatapahtuman loppuun.

        näistä asiakkaista ei pääse koskaan eroon ne on taas perusluonteeltaan varmaan niin hajamielisiä etteivät ajattele mitä tekevät sit on näitä kokeillaan onko tällä tilillä rahaa ai ei niin rahaa tais ollakkin sillä toisella minnekkäs mää sen kortin oon laittanu joskus löytyy joskus ei.

      • tii-na-...
        hirteen kaikki kirjoitti:

        niin voi koossakin vetää plussat heti kun eka tuote on luettu kannattaa muuten varata aikaa kun käy siellä kaupassa siellähän tapahtuu vaikka mitä hauskaa se viissenttinen muuten joskus auttaa hyvin useestikkin ja nopeuttaa.

      • hirteen kaikki
        tii-na-... kirjoitti:

        niin voi koossakin vetää plussat heti kun eka tuote on luettu kannattaa muuten varata aikaa kun käy siellä kaupassa siellähän tapahtuu vaikka mitä hauskaa se viissenttinen muuten joskus auttaa hyvin useestikkin ja nopeuttaa.

        Viissenttinen tai mikä tahansa senttinen auttaa varsinkin silloin kun ollaan vuoron lopulla ja kolikot vähissä. Ylipäänsä mun mielestä kannattaa varata aikaa kaupassa käyntiin eikä höngätä sinne viime tingassa kiukuttelemaan milloin mistäkin, tietty joskus aina joku ostos jää viime tippaan. Joka kaupassa on vakioasiakkaita jotka on aivan ihania, kerta kaikkiaan mainioita tyyppejä jotka tajuavat myös sen että myyjilläkin on joskus kiire ja jopa tunteet. Ihmeellistä!

      • hirteen kaikki
        tii-na-... kirjoitti:

        niin voi koossakin vetää plussat heti kun eka tuote on luettu kannattaa muuten varata aikaa kun käy siellä kaupassa siellähän tapahtuu vaikka mitä hauskaa se viissenttinen muuten joskus auttaa hyvin useestikkin ja nopeuttaa.

        sanopa kun oot koossa tai niin ymmärsin? Kun hain kerran plussakorttia kun oli joku kampanja ettei tarvinnut maksaa sitä maksua, ja sain väliaikaiskortin. Ihmettelin kun ei varsinaista korttia ikinä kuulunut. Kun sitten kävin siinä kaupassa mistä sen hain ja asia tuli puheeksi, niin päätettiin täyttää yhdessä lappu missä haetaan korttia kadonneen tilalle.

        Viikkojen päästä tuli kotiin lappu missä ilmoitettiin ettei moisella numerolla ole mitään korttia koskaan haettukaan. Minä taas puotiin, jossa sanottiin että hakemukset menee kassakaappiin ja sieltä pääkallopaikalle, on mahdotonta että tuollaista tapahtuisi. Tapahtuipa vaan, mutta väliaikaiskortilla saan kaikki edut edelleenkin.

        Ja hyvä onkin, koska K-kauppa on ihan riittävän kallis muuten enkä käy siellä kuin lomilla. Silloin en periaatteesta astu oman ketjun kauppaan.

        Varsinainen kysymys kuuluukin, mihin hakemus on häipynyt, koska joku sen on syönyt. Naapurin koira? NaapuriKETJUN koira?

        sehän laitetaan kirjekuoreen ja postiín sehän voi hukkua postissa sit se menee plussa yhtiöille jossa ne tiedot tallennetaan koneelle edut tietty saat sillä kortilla mutta ootko koskaan saanu plussaseteleitä ja mitä ne sieltä plussa yhtiöiltä käski tehdä kun sitä hakemusta ei sieltä löytyny.

      • hirteen kaikki
        tii-na-... kirjoitti:

        sehän laitetaan kirjekuoreen ja postiín sehän voi hukkua postissa sit se menee plussa yhtiöille jossa ne tiedot tallennetaan koneelle edut tietty saat sillä kortilla mutta ootko koskaan saanu plussaseteleitä ja mitä ne sieltä plussa yhtiöiltä käski tehdä kun sitä hakemusta ei sieltä löytyny.

        Varmaan postissa hävinnyt, koska en yhtään epäile kun kassaneiti sanoi että he pistää ne ensin kassakaappiin jne. En ole saanut plussaseteleitä kun niin vähän käyn koossa ettei ehdi kertymään, Keskosta ei sanottu mitään mitä pitäisi tehdä eikä omassa puodissakaan. Eihän tää varmaankaan ollut k-ketjun vika mutta vähän jäi närästämään että asialle ei tarjouduttu jatkossa tekemään mitään, MEILLÄ olisi käännetty maa ympäri :))) joten annoin asian olla.

        No nyt täytyy sanoa että ehkä jossain toisessa K-kaupassa asiaan olisi paneuduttu elikäs en halua moittia koko k-ketjua vain sen takia että yhdessä ei. Eipä mun kortti tai sen puute ketjua kaada, mutta olen kyllä sitä mieltä että yhden kaupan toiminta tai sen puute antaa kuvan koko ketjusta, vaikka ei saisi.

        Samasta syystä yritän miellyttää aasiakasta joka tulee vinkumaan ettei teillä ole niitä pähkinöitä mitä on K-kaupan pusseissa ja nyt minä kyllä menen sinne. Mieli tekisi sanoa että tuossahan se on tien toisella puolella, mielihyvin ja tervemenoa, apinoille pähkinöitä. Vaan vaikiaa on olla sanomatta joskus. :)

        kesko ja k plus yhtiö on eri firma plussa yhtiöiltä olis tietysti pitäny sanoo että mee kauppaan tekemään uusi sopimus hukkuneen tilalle ja tietysti kaupassa olis pitäny tajuta ehdottaa uutta sopimusta kun vanha hukkui plussa pisteet ei katoo mihinkään jos vaikka ostaisit kolmen vuoden aikana sen mikä oikeuttaa plussaseteliin se kyllä tulee sieltä mää en ajattele kyllä koskaan tollei niinkun sää jos mää meen johonkin s markettiin jossa joudun selkkaukseen myymäläpäällikön kanssa näin on käyny yhden ihmisen takia en luo käsitystäni koko ketjusta meillä on jokaisella oma ajatusmaailma sää varmaan arvostelet koo ryhmää sen takia kun oot ässässä töissä toiselle se oma vaan on kaikkein paras ja muut ei oo mitään meidän asiakkaat taas sanoo lähimmästä ässästä johon on jonkun verran matkaa että se on punalappujen paratiisi.

        Suotta hikeennyt, minähän sanoin että vaikka vähän närästääkin niin en pidä koko K-ketjua huonona vain tämän takia. Kohta pidän, kun vielä vähän aikaa huohotat. Tarkoitin ihan yleiseksi sen että yhden kaupan toiminta antaa kuvan koko ketjusta, ja itse kauppiaana tiedät että näin voi käydä.

        Mitä tulee punalappujen paratiisiin niin pitäisin paratiisi-sanaa ihan positiivisena, onko se sinulle ongelma vai toistitko vain asiakkaan sanoja? Alan ymmärtämään miksi joudut palstoilla hakauksiin, kysyin tavallista asiaa ja yritin puhua sovittelevasti mutta kirjoitustyylistäsi saa käsityksen että olet jo nyrkkeilyhanskat käsissä. Toivottavasti kaikki K-kauppiaat eivät ole noin kiukkuista sakkia. :)

        mää kirjoitin ihan yhtä suoraan kun sinä ja omia ajatuksiani niinkun sinäkin enkä kiihtyny ollenkaan en sinne päinkään ihan kiva oli keskustella asiaa mutta tää on taas tässä kaikki haluaa käsittää mun kirjoitukset ihan väärin en halua kahnauksiin kenenkään kanssa tuntuu siltä että kaikki haluaa kahnata mun kanssa sää käytit sanontaa apinoille pähkinöitä mää kerroin oman tarinan mitä mulle on asiakkaat kertonu ja tää palsta ei oo mun työpaikka niinkun ei sunkaan mukavaa loppiaista en viitsi jatkaa luulin että sun kanssa voi keskustella ihan asiaakin mutta tää sun viimeinen kirjoitukses oli täyttä arvostelua mua kohtaan moi.

        No voi voi voi. Kummallista että KAIKKI käsittävät sun puheet väärin, voisiko mitenkään olla mahdollista että annat siihen aihetta? Jos tulee S-kauppaan kysymään pähkinöitä K-kaupan pussissa niin kyllä mulle tulee apina mieleen, ei sillä ole tekemistä K-ketjun kanssa vaan aasiakkaan. Lue tarkemmin, kuvittele vähemmän. Kyllä mun kanssa voi puhua asiaa mutta hengitä sisko välillä, hengitä syvään. Ja kun rentoudut, niin hyvää loppiaista sullekin. Voi taivasten tekijät.

      • maidon ostaja
        tii-na-... kirjoitti:

        näistä asiakkaista ei pääse koskaan eroon ne on taas perusluonteeltaan varmaan niin hajamielisiä etteivät ajattele mitä tekevät sit on näitä kokeillaan onko tällä tilillä rahaa ai ei niin rahaa tais ollakkin sillä toisella minnekkäs mää sen kortin oon laittanu joskus löytyy joskus ei.

        Asiakkaista ei pääse eroon ?
        Sanoo kauppias

      • tii-na-...
        hirteen kaikki kirjoitti:

        No voi voi voi. Kummallista että KAIKKI käsittävät sun puheet väärin, voisiko mitenkään olla mahdollista että annat siihen aihetta? Jos tulee S-kauppaan kysymään pähkinöitä K-kaupan pussissa niin kyllä mulle tulee apina mieleen, ei sillä ole tekemistä K-ketjun kanssa vaan aasiakkaan. Lue tarkemmin, kuvittele vähemmän. Kyllä mun kanssa voi puhua asiaa mutta hengitä sisko välillä, hengitä syvään. Ja kun rentoudut, niin hyvää loppiaista sullekin. Voi taivasten tekijät.

        toivottavasti sait purettua vihtumaisen päiväs minuun mää puhuin plussakortista sää poikkesit asiakkaisiin ehkä en halunnukkaan olla niin kartalla siinä asiassa mää oon ollu rento koko päivän ja hengittäny koko päivän toi olikin uus toi voi taivasten tekijät en oo ennen kuullu mää pistän tähän loppuun kiitos ja anteeks!!!!

    • ...........x

      Justiinsa joo. Ja omat kassat liikaa kerralla ostaville, hitaille pakkajille, niille jotka alkavat kaivaa maksukorttia vasta kun kassa sanoo hinnan, marketissa vaatteiden ostajille, maaseutukaupoissa lottojen ja arpojen tarkistuttajille ym. sekä laisillesi suvaitsemattomille turhasta valittajille. Ei teidän hapanta naamaa kukaan siellä kassajonossa viitsi katsella. On muitakin ihmisiä omine tarpeineen, kuin te.

      Monenkohan tupakoitsijan luulet tuota idioottimaista systeemiä halunneen?

      nimimerkillä: alkoholiton, mittatilauspuvussa sikareita kassalla etsityttänyt herrahenkilö

    • Rimmir tänään

      Pitäisi olla kuluttajalle esim mainoslehtisessä tai ketjulta tulevassa infolehtisessä pieni ohje miten sitä tupakkia nykyään ostetaan. Eiköhän se sitten helpottuisi.

      Taikka olla kassan ulkopuolella automaatti josta sen tupakkiaskinsa hakee tai infopiste, samanmoinen kun jätettäessä veikkauksia ja haettaessa postin pikkupaketteja.

      Miksi siellä kassalla täytyy muuten olla niin älytön kiire nykyään. Hyvin harvoin enää mahdollisuutta edes tutkia kassakuittiakaan samalla kun pakkaa tavaransa. Saa melkein yleistää että kaupassa kuin kaupassa ei ole automaattihinnoittelu ja viivakoodittelu ajantasalla esim. erikoistarjouksissa.

      Ja voisihan toki asiakas itsekin auttaa kassaa kun pakkaa tavaransa hihnalle että ne koodit ovat jo valmiiksi siihen suuntaan josta kassan on helpoin ne lukea.

    • Eikös se olis noppee tapa kun kummallakin räpylällä vetäis joka rööki automaatin
      numeroa, kun se pyyhkäisy/lääppimis tekniikka on niin tätä päivää ?

      Silleen sitä sais varmaan oikeeta merkkiä ellei se oo kokonaan loppu.
      Tosin kassa-friidu sais kyllä niitä ladata takaisin siihen masiinaan, mutta eipä ainaskaan tulis niitä vapaaajan ongelmia, ja duuni päivä menis ikäänkuin noppeemmin

    • tässä hieman noita kommentteja lukeneena ajattelin että pitäisikö a) lisätä kassoja
      b) antaa suoritebonusta nopimmille asiakkaille jotka uskallettuaan ostaa paljon, ehkä myös tupakkaa, selviävät laukkuun siirrosta ja korttimaksusta huomattavan ripeästi ja poistuvat kuin tornado.

      Mekö stressaantuneita tai kärsimättömiä tai....

    • Suurimmissa myymälöissä varmaan näin vielä käykin, tupakkaa saa vain joistakin jonoista ja asiakas voi sitten halunsa mukaan mennä joko tupakkajonoon tai tupakattomaan. Toimii jos asiakaat oppivat ajattelemaan sen verran etukäteen, mikä saattaa kyllä olla toiveajattelua...

    • ei örvelö

      Toimii kun tehdään selväksi että kassatyttöparka ei SAA lähteä tupakkaa hakemaan tupakkakassalta. Ja vartija poistaa örvelön heti jonosta jos alkaa elämöidä.

    • huonoja ideoita

      Tupakki-kisa vaan pystyyn. Kuka ensimmäisenä onnistuu saamaan sokkona haluamansa merkin saa askin ilmaiseksi. Seuraavalla kerralla varmasti muistaa oman merkkinsä numeron.

      Kaljat myös piiloon ja numeroiden taakse. Samoin voit ja läskit.

    • Hei kun keikuskelen

      Se, se vasta on Hirrrr-mui-sen vihaksi pistävää, kun kassalla vasta hokataan, että hedelmiä ei ole punnittu hedelmäosastolla. Kassa siitä sitten kipittää punnitsemaan hedelmät ja jonossa olijat tököttää paikoillaan.

      Sillä aikaa, kun kassa vetelee summia koneeseen, asiakas voisi ottaa valmiiksi pankkikortin tai rahat, eikä vasta siinä vaiheessa, kun kassaneiti ilmoittaa summan. Toi on vähä verrattavissa siihen, että autoilija rupeaa vasta liikennevalojen vaihtuessa vihreäksi käpälöimään vaihdekeppiä, vaikka olis ollut aikaa käpälöidä kaiken valmiiksi jo punaisilla valoilla. Hitailijat jotenkin nyppii mun päätä.

      Jos kauppa myy tupakkia, niin eikö se ole kaupan vika, että kassa joutuu porheltamaan toiselle kassalle hakemaan sitä askia.
      Kaikista järkevintä olisi pitää huolen siitä, että askit olis kassan käden ulottuvilla, eikä tarvitsisi lähteä muualta hakemaan.

      Oikeudenmukaista olis ( heh) semmonen, että kassan vieressä olis kellosysteemi. Jos pelaa shakkia ja otetaan käyttöön Aika, niin kello sitten piippailee, kun on pakko-pakko siirtää nappulaa. Niin, siis jos semmonen olis kassalla.
      Asiakas tuloo kassalle, kello käyntiin ja kun summa on ilmoitettu, niin siitä sitten tarttis lykätä kortit pöytään tai rahhhhhat framille, ENNEN sen kellon piippausta. Jos kassin pohjalla on vielä lompakko ja piip-piip-tuloo, niin siitä sitten pieni lisämaksu. Minä en ainakaan joutuisi Ikinä maksamaan lisämaksuja, oon pankkikortin kera aina valmiina ku lukkari sotahan.

      Hedelmien punnitsemattomuudesta sitten myös lisämaksu.

      Saataas vähä liikettä jonohon.
      Ai niin, JOS kassa joutuu lähtemään hakemaan tupakkiaskia muualta, niin palveluhan on sitten huonoa ja ostaja joutuu odottamaan. Siitä sitten vois hyvittää asiakasta. Pari ekee veks askin hinnasta tai jotain.

      • ...

        Sivusta.

        Asioin taannoin yhdessä, kai suomen suurimmassa K- marketissa. Ostelin hedelmät ja takuuvarmasti punnitsin ne. Joopa kassalla jostain tomaateista puuttui lappu. Kassa singahti kattoon mun kärryihin kassan perään ja löysi irronneen lapun kärryn pohjalta. Jostain kaalesta puuttui kans lappu, se vilkaisi kärryihin ja juoksenteli puntarille.

        Syy, uudet pussit, joihin vanhat hintalapputarrat ei tartukkaan kunnolla. Kassa neiti oli tympiintyneen näköinen, ilmeisesti joutunut harrastamaan työpaikka liikuntaa runsaanlaisesti juoksennelessaan kassan ja puntarin väliä.

        Monissa paremmissa kaupoissa oli ennen puntareita kassojen läheisyydessä. Jos asiakas oli unohtanut punnita, se kerkes ite käväiseen puntarilla, sillä aikaa kun kassa mätti muita ostoksia liukuhihnalta. Niitä ei enää näy, oli kai liian kallis menoerä se muutama ylimääräinen puntari keskusliikkeille.

        Mä olen oikein tyytyväinen nykyajan nuoriin myyjiin. Erittäin kohteliaita ja palveluhaluisia. Työpaikoista kova kilpailu. Opiskelijalle kassaduuni on erittäin tärkeä tulonlähde, vaikkei siitä paljoakaan makseta. Nämät vanhat hapannaamat alkaa onneksi olemaan työmarkkinoilta poistuvia/ poistuvaa porukkaa. Ei niitä tapaa enää kuin ehkä jossain pienissä kyläkaupoissa, missä palvelulla ei ole mitään merkitystä, koska kauppoja ei ole kuin ehkä se yksi ainoa.

        =DW=

      • Hei kun keikuskelen
        ... kirjoitti:

        Totta-totta kirjoitat, ah niin totta:)

        Todellakin aikaisemmin oli kassojen lähettyvillä "varapunnituslaite". Oon ihmetellyt, että mihin ja miksi ne on pois viety.

        Toinen pistää-vihaksi-asia on se, että aikaisemmin oli jossakin kaupan nurkas "hintalappulukija". Monissa tuotteissa(esim vaatteissa) on vain viivakoodi ja hintaa ei näy missään, vaikka kuinka tiirailisi. "Irtomyyjiä" ei nykyään ole saatavilla, että voisi kysyä.
        Menin aikaisemmin semmoselle viivakoodilukija-koneelle, kaapasin lukijapistoolin kouraan ja tähtäsin viivoille ja Pam, näytölle tuli hinta.
        Voi jee, että kaipailen semmosta lukijakonetta.

        Oon aina suurella ilolla (mutta myös ihmetellen), että miten valtavan Kärsivällisiä kassatytöt ovat. Olisi KAUHIAA, jos meikäläinen olisi kassalla töissä. Joko a) päräjyttäisin singahtavat "eti-se-lompakko-valmiiksi"-suhahdukset hampahien välistä tai b) olisin väkisin asiakasystävällinen, mutta työpäivän jälkeen hyppisin seinien kautta pihalle, ajaisin kotiin rystyset valkiana ratin ympärillä ja tormaisin ties minne.:)

    • ...

      Eka kerta!

      Hah. Pyörähdin eilen tossa läheisessä K- helvetissä hakemassa jotain murkinaa. Ja tietenkin keskiolutta ja tupakointitarvikkeita.

      Joopa. Kassaneiti valehteli sujuvasti, että sätkätupakoita ei nykylain mukaan saa pitää kassoilla, on vain automaatit, että infoon siitä. Tosiasia kuitenkin on, että kassojen takan ei ole tilaa sätkätupakeille, siellä kun pitää jo nyt olla ties mitä ässä-arpoja ja ihme plussakuponkeja. Sama lienee S- ryhmässäkin, niissä oli piipputupakeille jne hylly myymälän puolella, kassoilla vain automaatit.

      No ju, siis infoon. Joopa kolme myyjää. Menin luukulle, mistä just lähti asiakas. Joopajoo. Yks myyjä pyöritti veikkausrumbaa. Kaks muuta alkoi selvittelemään jotain arpalippujuttua, kun oli tullut kasa uusia jotain. Joo. Toinen häipyy takahuoneeseen kassakaapille, toine tulee mun eteen luukulle laskeskelemaan arpanippuja, ei sano edes päivää.

      Mä niinkuin tonotan siinä ja odottelen, josko henkilökunta kerkeäisi palvelemaan. Se eukko tiuskaisi, että jonon päähän tonne. Mä hymyilin, koska olin odotellut jo aikan, enkä takuuvarmastio ottanut askeltakaan toisen jonon hännille, koska olin jonossa ensimmäisenä.

      Jeps. Se kauppaa tekevä myyjä oli hokannut tilanteen ja kysäs että mitäs sinne sai olla. Kerroin mitä halusin. Se meni tutkimaan tupakkalaatikkoa. Hapannnaama edessä ärisi, että ei kai meillä tollasta ole. No ei ollutkaan, sen se sentään aavisti. Myyvä myyjä myi ei oota, pyysin sitten jotain muuta merkkiä, kunhan on sinistä. Rahasti kolmannelle luukulle, koska sen kassalla oli kimppaloton tutkijat pähkäilemässä ja mun kassalla oli hapannaama laskemassa arpalippujaan.

      Se myyvä myyjä on ihan hyvä nuori tytteli, olen aina joskus asioinut sen kanssa. Kiittelin ja kommentoin ohimennen pohjoiskoreasta ja neuvostoliitosta. Ilo nähdä nuoren kauniin naisen hymyilevän vanhalle miehelle. :D

      Koko tuo tupakkilaki kaatui myyjien niskaan. Ja on ainoastaan kiusanteko ostavia asiakkaita kohtaan. Hyödyt jäänevät olemattomiksi pitemmässäkään juoksussa. Nyt tupakasta tuli kielletty hedelmä, se nimenomaan alkaa kiinnostamaan nuorria.

      Pakko mainita lopuksi. Olemassa ammatteja, joihin kaikilla ei ole taipumuksia. Tässä K- virityksessä oli just yks myyjä, joka oli omalla alallaan ja ainakin yksi, joka tulee vaihtamaan alaa.

      Nopeasti. Lähikaupassa oli kaamea vanha kotka töissä. Tiuski asiakkaille, oli töykeä kassalla, heitteli alentuvasti vaihtorahoja, oikein neukkutyyppi. Kaikki tympiintyi siihen. Sitten kerran oli joku pikkanen ruuhka- aika, kymmenkunta asiakasta jonossa. Se oli kassalla ja toisella oli ihan kiva myyjä. Koko jono sen kivan myyjän kassalle. Se hapannaama koitti huudella tyhjältä kassalta, "Vapaa kassa". Yksikään meistä asiakkaista ei ottanut askeltakaan sinne suuntaan. Asiakkaat äänestivät jaloillaan, sitä haahkaa ei sen jälkeen ole kaupassa näkynyt.

      =DW=

    • Silloin jos menen kiireellä kauppaa niin kaikki jotka on hitaita, maksaa kortilla, ovat kovia juttlemaan kassan kanssa, tai muuten vaan häiritsevät MINUN ostamistani ärsyttävät.
      Onneksi tätä sattuu erittäin harvoin.
      Yleensä menen kauppaan ajan kanssa ja päästän ohi ihmisiä jos heillä on pari ostosta. Nuoria karkki tai limupullon kanssa, vanhempia jotka on kiireisen näköisiä pienillä ostoksillaan.
      kaupassakin voi kohdata hassuja ja hauskoja tilanteita.
      Olen tehnyt niistä minulle sellaisia elon sauraamis reissuja.
      Ja nyt kun kaikki alet on täys noita rajan takaa tulevia niin pysyn poissa sellaisista kaupoista.
      Käyn vain tossa lähikaupassa ostamassa sen mitä tarviin ja ihan ilman hermojen menetystä.

    • tii-na-...

      minunpa mielestä kauppaneuroosista kärsiville pitäisi perustaa ihan oma kaupparyhmittymä tuulikaapissa sais olla ihan selkeät säännöt keille kauppa on tarkoitettu jonkinlainen nopeustesti jo ennen kun pääsee edes sisään rahalla ei sais maksaa pankkikortti pitäs esittää ensimmäisenä kassalla ennen kun kassa suostus edes palvelemaan kassatoimihenkilöt voisivat olla mieluummin kuuromykkiä ettei vaan tulis mieleenkään keskustella mistään asiakkaan kanssa näinhän se homma pelais ja kaikki olis tyytyväisiä.

      • Meillä on yks kassa joka löytää vaikka kuinka paljon kaikkien asiakkaitten kanssa asiaa.
        Jos mulla on kiiren niin katson jonkun muun kassan, muuten yleensä menen juuri tälle kassalle.
        Ja mulla on sellainen tapa että kun olen maksanut, kasaan tavarat kärryyn ja sen jälkeen saan rauhassa ne laittaa kassiin. En itse jää tukoksi seuraavalle.
        Se on vaan mun sielun rauhalle hyväksi.
        Käyn aika harvoin kaupassa ja silloin ostan enemmän, jos muovipussin ostan niin katson tarkkaan etten laita sinne mitään terävää vaan kaikki pehmeät tuotteet.
        Olen kerran joutunut keräämään syliini ostokset matkalla ja kotiin oli vielä jonkun verran matkaa.

      • tii-na-...
        tulisilla kirjoitti:

        Meillä on yks kassa joka löytää vaikka kuinka paljon kaikkien asiakkaitten kanssa asiaa.
        Jos mulla on kiiren niin katson jonkun muun kassan, muuten yleensä menen juuri tälle kassalle.
        Ja mulla on sellainen tapa että kun olen maksanut, kasaan tavarat kärryyn ja sen jälkeen saan rauhassa ne laittaa kassiin. En itse jää tukoksi seuraavalle.
        Se on vaan mun sielun rauhalle hyväksi.
        Käyn aika harvoin kaupassa ja silloin ostan enemmän, jos muovipussin ostan niin katson tarkkaan etten laita sinne mitään terävää vaan kaikki pehmeät tuotteet.
        Olen kerran joutunut keräämään syliini ostokset matkalla ja kotiin oli vielä jonkun verran matkaa.

        se on muuten hyvä että on edes yksi sellainen kassa joka on kiinnostunut asiakkaista ihmisenä monelle kaupassa käynti on ainut sosiaalinen tapahtuma koko päivänä ja yllättävää kyllä nämä kassat ovat yleensä suosituimpia niin asiakkaiden kun henkilökunnankin keskuudessa.

      • HAJUHAITTA!

        Olihan noita ennen tupakkakauppoja.
        Siellä voisivat asioida nytkin.
        Haisevatkin niin pahalle.

      • ennen oli ennen
        HAJUHAITTA! kirjoitti:

        Olihan noita ennen tupakkakauppoja.
        Siellä voisivat asioida nytkin.
        Haisevatkin niin pahalle.

        Ennen oli maito-, liha-, leipä-, kemikaliokauppa jne......

      • nuuhnuuhhhh
        HAJUHAITTA! kirjoitti:

        Olihan noita ennen tupakkakauppoja.
        Siellä voisivat asioida nytkin.
        Haisevatkin niin pahalle.

        Entisissä tupakkakaupoissa oli ihana tuoksujen yhteissinfonia.
        Tuoksui hyvä piipputupakka, samoin makoiset karamellit, joita samassa kaupassa myytiin. ( voi kauhea, nyt kyllä EU moisen yhteiselon kieltäisi mitä pikimmiten)

        Myyjäpappa oli pyöreine silmälaseineen kuin hyvä haltia, joka ymmärsi ympäristön lapsia, jotka jopa ostamatta kävivät vain täyttämään keuhkonsa kaupan suloaromeissa, kaupan ikihämäryydessä.
        Ei ollut silloin myynnissä karkkisäkkipakkauksia.

        - En ole koskaan tupakoinut.

    • kalle-eno

      No se on katos sellainen juttu että kun pahasti liiraa niin aistit, varsinkin hajuaisti menee ihan poskelleen ja oma skeida tuoksuu hunajalle mutta toffee (piippu-
      tupakka haisee kuin mätä raato.
      Mutta koitetaan ymmärtää kummiskin.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka pistetty kylmäksi

      Ketähän joutunu puukkohipan uhriksi? Tietääkö kukkaan?
      Kajaani
      24
      2680
    2. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      95
      1586
    3. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      121
      1384
    4. Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?

      HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      37
      1184
    5. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      75
      1150
    6. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      25
      1004
    7. Kirjallinen varoitus

      On annettu eräälle henkilölle. hyssytellään kuitenkin asiasta
      Äänekoski
      53
      942
    8. Julkisuuden henkilön päiväin päätös

      Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa
      Sinkut
      270
      941
    9. MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil
      Kajaani
      216
      899
    10. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

      On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
      Sinkut
      109
      843
    Aihe