Paavo Väyrynen on noussut tyhjästä kuin Feenix-lintu! Hän on todellinen suomalainen sisutarina josta kaikkien suomalaisten olisi hyvä ottaa esimerkkiä!
Olen aina halveksinut keskustaa mutta presidentin vaalit eivät ole puoluevaalit ja siksi tulen antamaan protestiääneni Paavo Väyryselle joka tulee yllättämään vielä monet, myös keskustassa.
No huh, huh!
10
54
Vastaukset
- Numero: 4
Oikein hyvä !
Mulla taas juureni siinä vanhassa keskustassa. Ihmisläheisessä. Ei uskovaisessa. Ihan tavallisessa tavallisille ihmisille.
Ei tässä kaupunkilais blondien hallitsemassa.
Vaan niinhän näkyy muissakin puolueissa olevan.
Joka isoimmasti puhuu ja irvistelee puouekokouksissa pääsee puheenjohtajaksi. Iso leuka vielä avuina
Ihan kuin SDP :kin, sekin kaukana omastaan " - Ihmemies Väyrynen
Väyrynen on korkki joka voidaa painaa veden alle mutta joka pomppaa aina uudelleen pinnalle. Väyrynen on poliittinen eläin jolla on yhdeksän henkeä. Kun kepun isäkissa oli pitkään poissa johdosta, hiiret hyppivät liian kauan pöydällä ja seurauksena oli keskustalaisuuden alasajo ja eduskuntavaalien tappio 2011. Saatan*n tunarit, totesi Väyrynen ja saapui pelastamaan kepulaisuutta. Väyrynen tuli, näki ja on jo melkein voittanut. Väyrynen selätti etelän median gallupit ja hengittää Niinistön niskaan. Väyrynen yllättää aina.
- Huh-huh...
..ei voi kyllä muuta kuin ähkiä ällistyksestä ja heittää isot propsit Paavo Väyrysen suuntaan.. Luulin olevani kepukaunaisten kunkku ja Väyrysen vihollinen no.1, mutta tuo perkeleenmoinen suomalainen sisu joka yltää politiikan alalla Väyrysen kohdalla nerouteen asti, muutti mieleni. Tulen ehdottomasti äänestämään äänestämään Paavo Väyrystä ja suosittelen muitakin ent. Väyrysen epäilijöitä tekemään saman tempun.
Nyt on hyvin tärkeää, että kaikki asettuvat nyt Väyrysen taakse. Olisi Suomelle suuri onnettomuus jos tuo ilkeästi alta kulmainsa mulkoileva pikku-kamreeri tulee valituksi presidentiksi - se on aivan rehellisesti sanottava. - Suomalainen ensin
Väyrynen on ilman muuta kaikkein kokenein ja pätevin mies presidenttikisassa! Muut ovat kevyttä kamaa Paavon rinalla joka on poliitikan todellinen raskassarjalainen.
- Kana-aulis
Mielenkiintoista tulossa. Siis vaali !
- Tilaisuus tekee...
... josta kaikkien suomalaisten olisi hyvä ottaa esimerkkiä...
Kaikki vaan väärentämään päiväraha-anomuksia, niin ostokyky ja elämän laatu paranee!
Joko bisnesten veroepäselvyyksiä on alettu tutkimaan? - nyt mennään, eikä..
Nyt ei väärenetä mitään sillä nyt äänestetään suomeen uusi presidentti joka on sitkeä kuin kataja!
- kanne puuttuu
Sitkeähän se Paavo onkin kun on 1988 ja 1994 ollut ehdolla presidentiksi, muttei valittu ja vieläkin vaan yrittää. Puheenjohtajana hän oli 1980-91, muttei ole tullut enää sen jälkeen valituksi tehtävään, vaikka on ollut ehdolla v. 2000, 2002 ja 2010.
Pääministeriksi Väyrystä ei ole kertaakaan valittu.
Jotain miehestä ja hänen suhteestaan omaan puolueeseensa kertoo puheenjohtajavaaleissa koetut tappiot sekä pääministeriyden puuttuminen, vaikka muita keskustalaisia pääministeriksi on valittukin. Nimittäin Aho, Jäätteenmäki, Vanhanen ja Kiviniemi.
Yritystä ja pyrkyä on ollut kuin pienessä kylässä, mutta kun ei sitä kannetta ole ollut riittävästi. Kanteen puuttumisen syitä voi itsekukin arvioida mielessään.- Uppoava V
Noin se menee. Väyrysellä on kiihkeä ja sivistymätön kannattajakunta, mutta sehän ei auta kansanvaalissa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "944263Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293233No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452350- 351358
- 10949
- 141948
- 6904
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12842Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124786- 11780