Suomenkieliset eivät kannata pakkoa

uskoisitte nyt

Täällä keskustelussa saa väärän käsityksen siitä, millä tavoin pakolliseen ruotsiin suhtaudutaan arjessa.

Jos suomenkieliset tulevat keskustelleeksi asiasta, toivotaan yhdessä, että kielen voisi valita. Ruotsi ei siis kuulu mitenkään suomenkielisen identiteettiin, eikä keskiverto suomalainen koe sivistyneensä ruotsia opiskelemalla piti itse kielestä tai ei.

Suomenkieliset välttävät pahoittamasta ruotsinkielisten mieltä sanomalla mitään pakollisesta ruotsista julkisesti. Oman lapsen kohdalla sitä manataan, mutta tiedetään, ettei asiaan voi ottaa julkisesti kantaa. Se loukkaisi ruotsinkielisiä ja itse tulisi leimautuneeksi vähemmän lahjakkaaksi ja samoin lapsi. Ruotsipakko nyt vain on.

Täällä moni keskustelija on ollut jo pitempään palstoilla ja tehnyt työtä sen eteen, että ruotsin voisi vaihtaa johonkin muuhun. He alkavat olla kurkkuaan myöten täynnä näitä selityksiä "kuuluu yleissivistykseen" ja "on isänmaallista" ja "ilman ruotsia ei ole oikea suomenmaalainen" ja "ovatko suomalaislapset tyhmiä" ja "persut taas". Turhautuminen näkyy aitona vihamielisyytenä, joka taas innostaa täällä olevia ruotsinkielisiä entisestään pitämään koko kielivapautta vain ruotsivihana.

Asetelman purkaminen on hankalaa. Ruotsinkieliset olisi saatava hyvällä kuuntelemaan niitä järkeviä perusteluita ruotsin vapaaehtoisuudelle, joita oikeasti suurin osa kansasta kannattaa.

5

51

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 123...

      Hyvä puheenvuoro!

      • up

        uo


    • Niinpäs!

      Ongelmana on juuri suomalaisten pidättyväisyys ja vaatimattomuus. Noilla ominaisuuksilla päästään kyllä taivaaseen, mutta ei pärjätä tässä maailmassa.

      Meidän pitäisi ottaa oppia surujen kovaäänisestä vaativuudesta. Miksi suomalaisetkin eivät voisi joskus käyttäytyä itsekkäästi?

    • @--,-- -

      Ruusu @--,-- - ruotsinkielisille, jotka voivat edes harkita sitä, ettei suomenkielisillä olisi pakollista ruotsia!

      On totta, että suomenkieliset varovat loukkaamasta ruotsinkielisiä ja monet ruotsinkieliset taas ovat ymmärtäneet kielivapauden ihan väärin, pelkästään heihin kohdistuvaksi vihaksi. Olisi ideoitava kauniita ja kunnioittavia tapoja edistää pakosta luopumista.

      • vftrtyruytr

        Joo ei ole ihan yksi eikä kaksi kertaa, kun lause "haluaisin opiskella turhan ruotsinkielen sijasta jotain hyödyllistä kieltä" on saanut aikaan massiivisen natsittelun. Mitä siitäkään tulisi, jos Suomessa noudatettaisiin kansan enemmistön tahtoa samoin kuin demokraattisissa maissa?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4138
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      27
      3019
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2320
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1338
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      901
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      766
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe