Alkon myynnin ennakkotiedot joulukuulta ja koko viime vuodelta kertovat, että viina ei maistu suomalaisille entiseen malliin. Vodkien ja viinojen myynti väheni viime vuonna 3,9 prosenttia edellisvuodesta. Joulukuussa väkevillä oli miinusta 3,6 prosenttia.
Konjakki- ja viskikauppakaan ei käynyt entiseen malliin. Perinteisesti niiden osuus on joulumyynnissä ollut suuri, mutta nyt vodkia ja viinoja suuremman myynnin laskun kirjattiin tuoteryhmässä muut väkevät. Niiden myynti väheni joulukuussa edellisvuoden vastaavasta ajasta 4,5 prosenttia. Koko vuodelle miinusta kirjataan 2,5 prosenttia.
Jos ei viina maistu, myös punaviinien suosio on laskussa. Moni jätti joulun punaviinit ostamatta ainakin Alkosta, sillä myynnin lasku oli joulukuussa 2,6 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Joulukuu on perinteisesti ollut yksi punaviinin myyntisesonkeja. Koko vuoden myynnissä punaviinien suosio säilyi ennallaan.
Valkoviinit sen sijaan maistuvat. Ne kasvattivat myyntiään joulukuussa 5,3 prosenttia ja koko vuonna 3,7 prosenttia. Kuohuviini- ja samppanjabuumi näyttää myös jatkuvan. Myynnin kasvu oli joulukuussa 7,5 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Koko vuonna kuohuvien myynti kasvoi 5,3 prosenttia.
Suurin miinus viime vuoden myyntiluvuissa kirjattiin longdrink-juomille. Niiden menekki laski Alkossa 7,3 prosenttia. Oluen suosio laski 3,9 prosenttia. Longdrinkien ja oluen myyntiä hallitsevat päivittäistavarakaupat alle 4,7-prosenttisilla juomilla.
Alkon litramääräinen myynti laski viime vuonna 1,1 prosenttia. Joulukuussa miinusta oli yhteensä yksi prosentti
Viina myynti Alkossa laskee
28
76
Vastaukset
- nnnbjjvvjk
Jos käy virossa, tietää mistä tämä johtuu..
- -------->
Kyllä te alkoholistit olette säälittäviä!
Normaali ihmiselle on sama mitä alkoholi maksaa, mutta juoppoja tietysti rassaa... Perussuomalaisia vaimonhakkaajia. - ai gauheeta
--------> kirjoitti:
Kyllä te alkoholistit olette säälittäviä!
Normaali ihmiselle on sama mitä alkoholi maksaa, mutta juoppoja tietysti rassaa... Perussuomalaisia vaimonhakkaajia.niin kauan kun viina on ainoa sallittu päihde niin sen käyttö ei laske.
vähemmän haitallisen kun sais tilalle... - yksityisyrittäjä
--------> kirjoitti:
Kyllä te alkoholistit olette säälittäviä!
Normaali ihmiselle on sama mitä alkoholi maksaa, mutta juoppoja tietysti rassaa... Perussuomalaisia vaimonhakkaajia.Mene käymään Virossa,takaan että tiedät mistä viina virtaa ja miksi myynti on laskenut.
- harmaatuonti kasvaa
Niin, ensin valtio nostaa alkoholi verotusta ja sitten huomaa ettö kulutus laskee.
a) hyvä asia terveyden kannalta?
b) huono asia verotulojen kannalta
c) totuus se että harmaatuonti kasvanut- rtrth'¨på
ja ponu tippuu
- Moi deeku
rtrth'¨på kirjoitti:
ja ponu tippuu
Kannattaisiko ottaa itseä niskasta kiinni ja raitistua, säälittävä viinanorja!
- mikä ongelma
Moi deeku kirjoitti:
Kannattaisiko ottaa itseä niskasta kiinni ja raitistua, säälittävä viinanorja!
Miksi pitäis raitistua?
Jos haluan mökillä saunan jälkeen ottaa bissen tai kaksi,
so what!
Ei se sitä tarkoita että kaikki pitää putkeen juoda,jos
ostaa bägin kaljaa, höhlä
Mikä ongelma sulla on - tupla ote
Moi deeku kirjoitti:
Kannattaisiko ottaa itseä niskasta kiinni ja raitistua, säälittävä viinanorja!
mä otin niskasta kiinni ensin oikealla ja sitten vasemmalla kädellä.
ei sit mitn vaikutusta. en raitistunut. toimimaton neuvo.
- Ei kiskuriveroa
Laskeehan se Alkossa, kun kansa hakee viinansa Virosta. Täällä Oulun korkeudella haemme autonperällisen punkkulaatikoita muutaman kk. välein Haaparannalta.
- Voi juoppojen ongelm
Älä puhu kansasta kun tarkoitat surkeita juopporemmejä.
Aika säälittävää että on kaltaisiasi alkoholin orjia joiden elämä menee vain viinan kanssa läträtessä!
Tupakkaa ja viina kiskotaan kaksin käsin ja sitten itketään ettei rahat riitä.
- näin todellisuudessa
ylihinnoittelu lisää tuontia ulkomailta. eteläsuomalaiset hakee virosta, itäsuomalaiset venäjältä ja pohjoisuomalaiset ruotsista.
naapurien, työkavereiden ja tuttujen kanssa on helppo jakaa matka kulut.
kaikki muukin eläminen maksaa jo niin paljon että säästöt on otettava sieltä mistä pystyy.
siinä on oikein järjen riemuvoitto että ensin kuskataan suomessa tehty kalja viroon ja sitten käydään sitä sieltä ostamassa. kohta varmaan kaikki suomalaiset panimot siirtää toimintansa viroon. enkä ihmettele, itkeköön siinä taas päättäjät että miksi?- alkon asiakas
Lienen eteläsuomalainen kun asun helsingissä, kaikki juomani olen ostanut alkosta, en missään nimessä mene virusta mitään myrkkyjä hakemaan, en ikinä.
- Juokaa ja..
Helvetin huono asia. Viina on tupakan ja polttoaineiden ohella valtiolle kultamunia muniva hanhi. Ja jos juominen vähenee niin bensan vero nousee (sehän on niin kauniisti perusteltavissakin "ekotekona". Rahaa on koottava Zorbakselle!
- Mikä ongelma?
Hm. Tuo yhtälö kuulostaa itse asiassa lupaavalta!
Ehkä, jos suomalaiset saadaan ratin takaa lenkkeilemään ilman röökiä, he alkavat muistuttaa vähemmän säkkityynyjä! - Juokaa ja...
Mikä ongelma? kirjoitti:
Hm. Tuo yhtälö kuulostaa itse asiassa lupaavalta!
Ehkä, jos suomalaiset saadaan ratin takaa lenkkeilemään ilman röökiä, he alkavat muistuttaa vähemmän säkkityynyjä!No, ihan vaan tarkennukseksi: tarkoitukseni oli harmitella niiden puolesta jotka tarvitsevat autoa työssään tai työmatkoillaan tai haja-asutusseudulla josta kaikkialle on pitkä matka. Mielessäni eivät niinkään olleet elämäntapatyöttömät viherpipertäjät.
- pakko myöntää
pakko myöntää että esim viime kesän alussa käytiin autolla
"Virossa" = lue, autokannella ja takakonttiin pakattiin koko kesän
sauna oluet ja lokerot mukaan!
Muistaakseni 12e lokero keissi kun se Alkossa on luokkaa 30e.
Ei hirveästi tarvitse miettiä kumman ostaa.
Nyt varastot on loppu,pitänee tehdä talven hakumatka- otetaas taas
Voi sinua köyhä, mitä täällä oloasi valitat. Minä kuitenkin menen Alkoon ostoksille, maksoi mitä maksoi. Lisäksi on taattu mitä ostaa, ei ole myrkkyä kuten nuo virun litkut.
- köyhäiliä
otetaas taas kirjoitti:
Voi sinua köyhä, mitä täällä oloasi valitat. Minä kuitenkin menen Alkoon ostoksille, maksoi mitä maksoi. Lisäksi on taattu mitä ostaa, ei ole myrkkyä kuten nuo virun litkut.
taidat olla oikea porho? oisko sulla antaa hyviä sijoitus vihjeitä? onko puukauppa ihan jäissä vai jääkauppa ihan puissa? helppo se on leuhkia rahakkaan.
anna nyt kuiteski rahvaan hakea lohtuunsa halvempaa häppää. vai onks sekin jotenkin sulta pois? kusetko säännöllisesti duudaria silmään? saitko nuorena piioilta "hoitoja"? kerro oi kroisos. - mikä tollo
otetaas taas kirjoitti:
Voi sinua köyhä, mitä täällä oloasi valitat. Minä kuitenkin menen Alkoon ostoksille, maksoi mitä maksoi. Lisäksi on taattu mitä ostaa, ei ole myrkkyä kuten nuo virun litkut.
"virun litkut" - kuule, se lokero on täysin ihan samaa kuin Alkossa myytävä!
Halooo pahvi! Oletko noin yksinkertainen vai yritätkö vaan olla?
Ne on täällä valmistettu, raahataan vaan lahden yli ja kuluttujat raahat
ne takaisin!
Samoin kaikki muut merkkituotteet, Kossu on täysin samaa kamaa
ostatko alkosta vai tallinnan laivalta.
TSIISUS MIKÄ TOLLO - possu kossu
mikä tollo kirjoitti:
"virun litkut" - kuule, se lokero on täysin ihan samaa kuin Alkossa myytävä!
Halooo pahvi! Oletko noin yksinkertainen vai yritätkö vaan olla?
Ne on täällä valmistettu, raahataan vaan lahden yli ja kuluttujat raahat
ne takaisin!
Samoin kaikki muut merkkituotteet, Kossu on täysin samaa kamaa
ostatko alkosta vai tallinnan laivalta.
TSIISUS MIKÄ TOLLOnäinhän se on. ihan samaa tavaraa kuin suomessa, halvempaa tosin.
no ajatellaan positiivisesti. onhan sillä alkoholin roudauksella edestakaisin sentään työllistäviä vaikutuksia. rekat, lauttaliikenne ja virolle turismi. - alkon asiakas
mikä tollo kirjoitti:
"virun litkut" - kuule, se lokero on täysin ihan samaa kuin Alkossa myytävä!
Halooo pahvi! Oletko noin yksinkertainen vai yritätkö vaan olla?
Ne on täällä valmistettu, raahataan vaan lahden yli ja kuluttujat raahat
ne takaisin!
Samoin kaikki muut merkkituotteet, Kossu on täysin samaa kamaa
ostatko alkosta vai tallinnan laivalta.
TSIISUS MIKÄ TOLLONo niin tollot, pitäkäähän lärvinne kiinni kun ette asioita tunne, ei ole samaa tavaraa sitten lähellekään, suomalaista tavaraa ei ole myrkytetty, mutta virun litkut on myrkytetty, siinä se ero, enkä muutenkaan rahojani virulaisille jakele vaikka sitä onkin, siksipä ostankin Alkosta haluamani juomiset, on sen verran edullista.
- joopa ihan varmaan
alkon asiakas kirjoitti:
No niin tollot, pitäkäähän lärvinne kiinni kun ette asioita tunne, ei ole samaa tavaraa sitten lähellekään, suomalaista tavaraa ei ole myrkytetty, mutta virun litkut on myrkytetty, siinä se ero, enkä muutenkaan rahojani virulaisille jakele vaikka sitä onkin, siksipä ostankin Alkosta haluamani juomiset, on sen verran edullista.
no kerro meille tolloille että miksi HARTWALL myrkyttäisi Viroon
menevät lokerot?
Ja onko sulla asiasta todisteita?
Taidat olla liikaa impannut jotain liimaa - pummi von jarmo
alkon asiakas kirjoitti:
No niin tollot, pitäkäähän lärvinne kiinni kun ette asioita tunne, ei ole samaa tavaraa sitten lähellekään, suomalaista tavaraa ei ole myrkytetty, mutta virun litkut on myrkytetty, siinä se ero, enkä muutenkaan rahojani virulaisille jakele vaikka sitä onkin, siksipä ostankin Alkosta haluamani juomiset, on sen verran edullista.
ole sinä hiljaa kun et asioista mitään tiedä. esim. lapin kulta, siis se olut ei nainen on ihan samaa kuin lahden tällä puolen. punaviinit täysin samoja. ei siellä mitään myrkkyviinoja kaupoissa myydä. taidat olla vähän vainoharhainen kun tuollaista luulet.
eihän se hinta riipaise jos on tuohta enemmän kuin tarvii mutta kaikki ei ole yhtä
rikkaita. itseasiassa monet suomalaiset on just niin vähissä rahoissa että eniten
ostopäätöksiin vaikuttaa hinta. kaikessa muussakin kuin alkoholi tuotteissa.
vippaa mulle pari donaa, saat takaisin viimisestä eläkkeestä senkin öky.
- patamustaporvari
Tiedän jopa viherkommunistien hakevan juomia virosta, kun on oma etu kyseessä niin se hiilijalanjälki kyllä heiltä unohtuu
- ykkä
Eipähän juuri onneksi tarvitse alkossa käydä, sen verran on lahden poikki tuota liikennettä.
Nämä Suomen päättäjät tekevät näitä viisaita päätöksiä kansalaistensa raitistamiseksi.
Ei tarvitse nikkaroida tilastoja, näkeehän tuon omin silmin, mistä sitä virtaa.
Vielä, kun sen kieltolain saisivat takaisin, ei tarvitsisi minunkaan enää aamuisin duuniin, saisi fyffee verottomasti ja helposti.- veroton tulo
kieltolait on ehdoton edellytys tietyille bisneksille. siksihän esim. kannabiksen laillistamista vastustavat eniten siitä hyötyvät. tuskin viina trokaritkaan hurrasivat alkoholin kieltolain kaatumiselle.
monikohan rantaruotsalainen suku on tienannut omaisuutensa laittoman viinan myynnillä?
- ravintolamyynti puto
ravintolamyynti on myös tippunut viime vuonna!
ei käy viina kaupaksi
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1242022Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1341933Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101807Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2561474Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341394Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii5311103Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50980Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115921Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse348894