KOKOOMUS HTVÄ RIKKAALLE VÄHEMMISTÖLL, PAAVO VÄYRYNEN SOLIDÄÄRISI

Aune Mänttäri

Aune Mänttäri;
Pekka Haavisto 2, Timo Soini 3, Paavo Väyrynen 4, Paavo Lipponen 5, Sauli Niinistö 6, Sari Essayah 7, Eva Biaudet 8 ja Paavo Arhinmäki 9.

K U K A- E H D O K K A I S TA- V A L I T U K S I -T U L T U A A N- P Y S T Y I S I-
A S E T T U M A A N- S U O M E N - K A N S A N- O I K E U K S I E N- P U O L U S T A J A K S ?
Presidentiksi valitun tulisi asettua koko kansan presidentiksi "kaitsijaksi"
Mitenkä tämä voisi olla mahdollista kun asetetut ehdokkaat edustavat suoraan omia puolueitaan?
Puolueiden toiminnan johdosta eduskunnan päätöksiin perustuvasti kansakunnan taloudellinen tilanne on heikko.
Suomalaiset olemme nyt EU:n kansalaisia. Meistä vain pieni osa on pääoman omistajia ja rahallisesti upporikkaita. Hyvin toismaantulevia on sentään enemmistö. Mutta niukkaan toimeentuloon ja suoranaiseen köyhyyteen on eduskunnan päätösten johdosta joutunut julkisten tietojen mukaan n. 60.000 perhettä, eli yli 1.miljoonaa EU- Suomen hallintoalueella asuvista Suomalaista tai maahanmuuttajaa.

Presidenttiehdokkaat puhuvat Suomen ulkopolitiikan hoidosta, miksi?
EU:lla on ulkoministeri ja ulkopolitiikka .Yli päätösvallan jäsenvaltioiden päätösten yläpuolella (direktiivit).
EU sopii kaikki päätettäväkseen ottamansa asiat.
Suomen eduskunnan tehtävänä on hyväksyä kaikki Direktiivit (lakipaketit) niistä pilkkuakaan muuttamatta.
EU:ssa Suomen äänivalta on vajaata 1 %. Suomi hännystelee Saksaa joka on käynyt ilmi myös Kotkaan saapuneen Saksalaisen varustamon saksasta lähteneen "ohjuslaivan" lupien ja tarkastuksen yhteydessä.
Saksalle rähmällään oleva Jyrki Kataisen hallitus antaa lupia jälkikäteen, mniksi?
Maan hallituksen päätökset ontuvat. Hallitus ei ole sille kuuluvien tehtävien hoitamiseksi vaadittavalla osaavalla tasolla. Hallituksen monet päätökset osoittavat huonoa hallinnointia ja loukaavat parasta yhdenvertaista hallinnointi tapaa.
Hallituksen ja eduskunnan olisi tullut avata avoin keskustelu valtion ja kansalaisten asemasta EU:n jäsenenä presidentin vaalien aikana ja presidenttiehdokkaiden kanssa.
Kokoomus on EU:n juoksupoika ja vaarallinen kaikille muille Suomalaisille paitsi pääomat omistavalle/ hyvätuloiselle raharikkaalle vähemmistölle. Sekä sokeille puolueiden johdossa toimiville EU: n häntäkärpäsille jotka eivät välitä muusta kuin vallasta.! Mainituille " häntäkärpäsille" näyttää myös riittävän direktiivien hyväksyminen ja kakkapuheet eduskunnassa.
Puolueiden meno ja meininki hirvittää ainakin minua joka olen elänyt puoluepoliittisen hirmuhegemonian aikaa jo 75 v.
Luoja on antanut minulle ajattelemisen, näkemisen, päättelemisen, kokemisen vieläpä parhaimman tai omailtakannaltani pahimman taidon, asioihin kantaaottavan otteen!

Mietin pääni puhki presidenttiehdokkaiden henkilökohtaista paremmuutta keskenään, moraalia paremmuutta!
Muodostuuko presidentinvaaleista puolueiden kannatuksen mittaaminen eikä mitään muuta?
Keskustapuolue on samaistunut täysin muihin suuriin-vanhoihin puolueisiin.
Niin miten nyt tulisi suhtautua Paavo Väyryseen? Paavolla on hengenpaloa presidentinvirkaan joka sinänsä on erityisen hyvä asenne presidentiksi pyrkivällä. Hänellä on ollut keskustapuolueen kannoista poikkeavia visioita, parempia kuin keskustapuolueella, hänellä on tietoa, taitoa ja kokemusta.

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Paavo Väyrynen nro 4

      Väyrynen NRO. 4
      siirtyy johtoon

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      124
      2022
    2. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1933
    3. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      210
      1807
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      256
      1474
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1394
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      531
      1103
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      980
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      921
    9. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      348
      894
    Aihe