Kuka osaa kertoa yksinkertaisesti mitä tulee tapahtumaan kun pakkoruotsista luovutaan Suomessa?
Mitä tapahtuu Suomessa kun pakkoruotsi poistuu?
tuskin mitään
872
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Luotettavista RKP:n lähteistä saamieni tietojen mukaan, vaihtoehtoina ovat A, taivaan putoaminen niskaan, B Venäjän miehitys ja suomalaisten putoaminen pois sivistyksen piiristä osaksi itää, tai C, jonka mukaan ilmestyskirjan ratsastajat lähtevät liikkeelle apokalyptisissä aikeissa.
Voi tietenkin olla että lopputuloksena on tyytyväisempiä oppilaita ja opettajia. Edelliset siksi, että he voivat jättää pois turhan pakkokielen, ja jälkimmäiset sen vuoksi, että kenellekään haluttomalle ei tarvitse opettaa enää ruotsia pakolla.
Elleivät RKP:n ennusteet toteudu ja Suomi ei tipu sivistysvaltioiden joukosta niin
fiksuista suomalaisista tulee hyvin kielitaitoisia maailmankansalaisia.
Kouvolassa lopettaa maa järkkymisen. Mikä hyvänä asiana todettakoon.
Olisi se ainakin melkoista säästöä ja kansalaiset vapautuisivat pakkoalistuksesta.
Arkkisvekon mielestä surujen asema on sama kuin Natsi-Saksan juutalaisilla(tämä ei ole vitsi!).
Silloinhan ainoa looginen lopputulos olisi kansanmurha(tämä on vitsi).
Oletteko muuten huomanneet erään asian? Suruilla ei ole kovin paljon huumorisisältöisiä kommentteja?
Svekot soutaa kenties Kiirunaan ja perustaa sinne reservaatin.
Perheissä ei enää käydä jatkuvaa taistelua ruotsinopiskelun kanssa, pojat eivät enää madalla opintotoiveitaan ruotsin takia.