Olen tainnut ihastua toiseen mieheen

nuorinainen18

Hei! Olen 18-vuotias, vuonna 1993 syntynyt nuori nainen ja seurustelen vuonna 1990 syntyneen poikaystäväni kanssa, joka on 21-vuotias, täyttää tänä vuonna 22 vuotta. Poikaystäväni on kyllä tosi ihana ja söpökin. Hän hellii minua, sanoo usein rakastavansa minua ja järjestää mulle joskus kivoja yllätyksiä. Hän on myös tosi kiltti. Hän ei esimerkiksi kouluvuosinaan saanut koskaan koulussa tappelusta johtuvaa jälki-istuntoa, eikä koskaan tapellut koulussa tai muuallakaan. Hän tykkää myös eläimistä. Hän on lisäksi raitis, ei polta eikä juo ja harrastaa liikuntaa. Hän on menestynyt aina koulussa hyvin ja on tällä hetkellä opiskelijana.

Minua meinaa häiritä omassa poikaystävässäni kuitenkin sellaiset asiat, kun poikaystävääni ei voi oikein mieheksi sanoa, vaan ennemminkin pojaksi. Hänellä on edelleen hoikka poikamainen vartalo ja kasvoiltaankin hän näyttää nuoremmalta, kuin mitä on. Häntä on joskus luultu minun ikäiseksi tai jopa nuoremmaksi. Lisäksi hänellä meinaa joskus olla hieman lapsellisia juttuja ja puheita ja joskus myös hieman lapsellinen ajatusmaailma.

Tutustuin tässä vähän aikaa sitten erääseen uskomattoman komeaan vuonna 1981 syntyneeseen 30-vuotiaaseen mieheen. Tässä miehessä on vain jotain, joka saa minulta jalat aivan veltoksi joka kerta, kun näen hänet. Olen ollut tämän miehen kanssa juttusilla ja hänestä on paljastunut aivan ihania asioita. Hän on korkealle kouluttautunut, hyväpalkkaisessa työssä oleva mies. Hänellä on oma asunto ja hieno auto. Hänkin on luonteeltaan kiltti, mukava, kohtelias, huumorintajuinen ja tietää selvästi, mistä asioista naiset tykkäävät. Kaiken lisäksi hän on ulkonäöltään aivan uskomattoman komea. Hän on miehen mittainen mies ja hänellä on lihaksikas miesmäinen vartalo ja miesmäiset komeat kasvot. Minulla meinaa joka kerta mennä jalat alta, kun olen tämän miehen kanssa tekemisissä ja meinaan punastella ja sekoilla sanoissani, kun olen tämän miehen kanssa tekemisissä.

10

269

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • N

      Huono provo, tai sitten älykkyysosamääräsi lähentelee kengännumeroasi. Tai no, en nyt tiedä, onko älykkyysosamäärällä mitään tekemistä ahneuden ja materialistisuuden kanssa.

      • ............

        Kyllähän tuo kuvaa monen naisen ajatusmaailmaa. Hieman vanhempi, varakkaampi, komeampi ja miehekkäämpi mies on naisen mielestä houkuttelevampi kuin nuorempi, köyhempi, söpömpi ja poikamaisempi mies.

        Naiset eivät osaa ajatella, että nuoresta, köyhästä, söpöstä ja poikamaisesta miehestä saattaa tulla vanhempana varakas, komea ja miehekäs. Naiset eivät osaa diskontata, vaan haluavat kaiken heti.


    • 5e7kjr6tkuyfu

      Täytyy olla provo :D

      Ensin ajattelin antaa vinkin mutta sitten luin vähän pidemmälle.

      Etenkin: "Tämä mies voisi ostaa minulle hienoja kenkiä, hienoja vaatteita, hienoja koruja ja voisi järjestää vain meille kahdelle joskus jonkun etelänmatkan jonnekkin romanttiseen paikkaan." "Lisäksi tämä 30-vuotias mies kyyditsisi minua hänen hienolla autollaan, ja asuisimme hänen hienossa asunnossaan. Olisin todella ylpeä hänestä."

      Aivan niinkuin jostain aku ankasta.

    • olet tainnut

      18v. on pieni lapsi-

    • Huhhuuhuuu

      Taidat tyttö vaan ajatella pelkästään rahaa. miks et itse osta niitä ihanuuksia mistä haaveilet pitääkö miehen olla aina se joka kustantaa. katsoisit peiliin kiitos!!!!!!!!!!! ällöttää tuollaiset ihmiset!!

    • hollituora

      >Lisäksi tämä 30-vuotias mies kyyditsisi minua hänen hienolla autollaan, ja
      >asuisimme hänen hienossa asunnossaan. Olisin todella ylpeä hänestä.

      Sinusta tulisi hieno huora.
      Tai trollihuora, en ole varma, eikä kiinnosta.

    • samat viestit
    • .

      Tiedän, tiedän. Olen vain säälittävä provon kopioija, koska halusin testata miten pätevä toi provo on kun aikuiset ihmiset reagoi siihen.

    • !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

      Miksei massa kirjoittajaa poisteta sivuilta!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    • haah

      joku 30v.trolli.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      177
      1610
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      106
      832
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      735
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      608
    5. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      129
      581
    6. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      556
    7. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      538
    8. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      526
    9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      510
    10. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      60
      502
    Aihe