Halosen saavutus oli ulkopolitiikka

Koroljov

Annan Paavo Väyrysen summata puolestani loppuarvion Tarja Halosen kahden presidenttikauden suurimmasta saavutuksesta, Paasikiven-Kekkosen linjan perinteiden puolustamisesta "lännettymisen" ja Naton kannattajia vastaan:

"Perustuslain mukaan tasavallan presidentin tärkein tehtävä on johtaa Suomen ulkopolitiikkaa yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. Varjelemalla maamme itsenäisyyttä ja hoitamalla taitavasti maamme ulkosuhteita, voimme luoda suotuisat edellytykset kansakuntamme turvallisuudelle ja hyvinvoinnille.

Suomen tulee jatkaa sillä turvallisella ulkopolitiikan linjalla, jolle presidentit Paasikivi ja Kekkonen meidät sotien jälkeen johdattelivat. Presidentti Tarja Halonen on tätä linjaa luotettavalla tavalla noudattanut.

Suomen turvallisuusympäristö on vakaa, eikä se näytä ainakaan lähi vuosina olennaisesti muuttuvan. Suomen on omalta osaltaan ylläpidettävä tätä vakautta säilyttämällä asemansa sotilaallisesti liittoutumattomana, puolueettomana maana. Suomen ei tule liittoutua, ei suoraan eikä kehittämällä Euroopan unionia sotilasliitoksi ja Naton eurooppalaiseksi pilariksi."

Väyrynen on paras jatkaja Halosen työlle. Väyrynen kykenee säilyttämään sen turvallisen pohjan, joka jo on olemassa, ja lujittamaan sitä entisestään ideologisia ennakkoluulot ohittavan paasikiveläisen reaalipolitiikan keinoin. Suomella ei ole konkreettisia syitä liittyä Natoon. Suomella on konkreettisia syitä pysyä Naton ulkopuolella. Venäjä ei uhkaa Suomea niin kauan kuin Suomi ei Venäjää piirittävään sotaliitto Natoon liittymällä ala uhkaamaan Venäjää. Islamilainen terrorismi ei uhkaa Suomea niin kauan kuin Suomi ei osallistu USA:n ja sen länsimaisten liittolaisten laittomiin hyökkäyssotiin ja rosvoretkiin islamilaisen maailman alueella.

Venäjä ei ole Suomelle uhka vaan valtava positiivinen tulevaisuuden mahdollisuus. Jeltsinin kauden alennustilan jälkeen Vladimir Putin on nostanut Venäjän uudelleen suurvallaksi ja luomiensa euraasialaisten yhteistyöverkostojen kautta kasvavaksi, elinvoimaiseksi taloudeksi ja energiajätiksi, missä piilee Suomenkin kannalta suuria potentiaalisia etuja. Halonen on onnistunut säilyttämään valtiopäämiestasolla Suomen hyvät ja luottamukselliset suhteet Venäjän johtoon. Halonen ja Putin, kaksi rauhanpoliitikkoa, kaksi hyvää naapuria, ovat tulleet henkilökohtaisesti loistavasti toimeen keskenään, samoin Halonen ja Medvedev. Myös Väyrynen tietää vuosikymmenien kokemuksella, miten asioita venäläisten kanssa hoidetaan, kuinka ylläpidetään luottamusta.

Ikkunat auki Venäjälle! Kas siinä ohjenuora Suomen ulko-, kauppa- ja energiapolitiikalle 2010-luvulla. Ja kukapa noita ovia Venäjän suuntaan sopisi paremmin avaamaan kuin Väyrynen, vanha Venäjän tuntija ja ymmärtäjä. Sellaisia ovat muutenkin olleet kaikki Suomen historian suurimmat valtiomiehet: Mannerheim, Paasikivi, Kekkonen. Maantiedettä emme voi muuttaa. Suomea ei voi väkisin repiä irti juuristaan, raahata osaksi atlanttista länttä tai Euroopan "ydintä". Väyrynen ymmärtää geopolitiikkaa, tuntee historian, näkee Suomen oikean paikan. Suomen valtiolaiva saattaa olla kurssinkorjauksen edessä, "lännettymisen" ja "eurottumisen" tien päässä. Siksi Suomi tarvitsee valtiomies Väyrystä ulkopolitiikan korkeimmalle vartiopaikalle.

Mutta kiitos myös Tarja Haloselle, joka säilytti perustan.

11

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • TH

      Väyrynen alkoi vieraan valtion käskyläiseksi ja luopioksi.
      SIksi ei asiaa presidentiksi vaikka kuinka agitaattori Koroljov koettaisi mainostaa ja painostaa.
      Neuvostoliittoa ei ole enää olemassa joten ei tarvitse tulla määräilemään.

      • Koroljov

        "Väyrynen alkoi vieraan valtion käskyläiseksi ja luopioksi."

        Olennaista on se, kuka tässä ja nyt vuonna 2011 on keidenkin käskyläinen. Sen sijaan että pengotaan vanhoja myyttisen "suomettuneisuuden" ajan asioita, pitäisi analysoida Suomen nykyisen reaalisen "lännettyneisyyden" taustoja ja miettiä, mikä on monien presidenttiehdokkaiden lojaliteetti sikäli kun se kohdistuu muualle kuin Suomeen. Sitä Suomen valtamedia ei tee.

        "SIksi ei asiaa presidentiksi vaikka kuinka agitaattori Koroljov koettaisi mainostaa ja painostaa."

        Riippumatta vuosikymmeniä vanhoista asioista juuri tällä hetkellä Väyrynen on se vanhempi valtiomies jota Suomi tarvitsee presidentiksi. Suomella ei ole varaa jättää Väyrysen kokemusta, kykyjä ja näkemystä käyttämättä. Suomen selviämisestä on kysymys. Hyvänä aikana voisi Suomelle kenties kelvata presidentiksi joku Niinistön kaltainen mitättömyys. Mutta 2010-luvun kovenevassa todellisuudessa ei Suomea voi kokonaan jättää tunarien käsiin. Kuten Väyrynen on sanonut, Suomi on kylliksi ajopuu jo nyt.

        "Neuvostoliittoa ei ole enää olemassa joten ei tarvitse tulla määräilemään."

        Suomen kannattaa kuunnella tarkkaavaisesti Venäjän antamia neuvoja, esimerkiksi ihmisoikeusasioissa, joista Venäjä juuri antoi raportin, joka oli Suomen osalta hyvin vähän mairitteleva - tai oikeammin katastrofaalinen. Epäkohdat, joista Suomen venäläisvähemmistö kärsii, on hoidettava ajoissa kuntoon. Muuten Suomi lähtee samalle tielle kuin onneton Viro, missä joitakin vuosia sitten Viron apartheid-politiikasta kärsivien vironvenäläisten hätä ja raivo purkautuivat mellakoina. Venäjän johto muistuttaa, että se on sitoutunut suojelemaan kaikin keinoin venäläisiä myös Venäjän rajojen ulkopuolella. Mikäli Suomi ajoissa kiinnittää tähän kysymykseen tarpeeksi huomiota, eivät mitkään nootit tai muut toimenpiteet ole tarpeellisia.


    • Brokadikorssetti

      http://keskustelu.suomi24.fi/node/10360400

      "Tarja Halosen kahden presidenttikauden suurimmasta saavutuksesta, Paasikiven-Kekkosen linjan perinteiden puolustamisesta "lännettymisen" ja Naton kannattajia vastaan:"

      Herra Koroljov näköjään elää vanhaa neukkuaikaa unelmissaan mutta joutuu heräämään karuun todellisuuteen, Neuvostoliittoa ei enää ole !

      Ja Halosen ansioita ei kuikaan ole vielä kyennyt listaamaan tälläkään forumilla.

      • Koroljov

        "Herra Koroljov näköjään elää vanhaa neukkuaikaa unelmissaan mutta joutuu heräämään karuun todellisuuteen, Neuvostoliittoa ei enää ole !"

        Kuten Paavo Väyrynen totesi eilisessä puheessaan Jyväskylässä, Venäjä on suurvalta ja tulee olemaan sitä jatkossakin, ja Suomen suuri itäinen naapuri pysyy Suomelle tärkeimpänä ulkopoliittisena realiteettina, mikä on joka hetki otettava huomioon. Väyrynen myötäilee selvästi minun kantaani: ei riitä että Suomen ja Venäjän suhteet pysyvät virallisen korrekteina, vaan suomalaisten on kyettävä ja pyrittävä Venäjän aktiiviseen tuntemiseen.

        "Ja Halosen ansioita ei kuikaan ole vielä kyennyt listaamaan tälläkään forumilla."

        Kuvittelin tehneeni sen, samoin kuin teki Väyrynen. Halosen suuri ansio oli ulkopolitiikassa. Suomi olisi voinut "lännettyä" paljon pahemmin, mikäli Halonen ei olisi kaikki nämä vuodet harannut vastaan. Mikä pettymys Alexander Stubbin kaltaisille USA:ssa koulutuksensa saaneile lännen asiamiehille, jotka kuvittelivat pelin olevan selvä. Mutta Suomessa presidentti on yhä mukana ulkopolitiikan johtamisessa, ja se on 2000-luvulla useaan otteeseen ollut viimeinen suojamuuri "lännettymisen" kurimusta vastaan.


    • Viisas avaus

      ...on tämäkin.

      • Koroljov se supattaa

        Hullusti voi sinunkin käydä, jos liian kauan kuuntelet Tehtaankadun seireenin laulua.


    • Tarjismista pois

      Täysin eri mieltä! Halonen ajoi vain omaa ja SDP etua mm nimityksillään eikä kansan etu ollut 700,000 euron yksityiskonelento Namibiaan. Sille rahalle olisi ollut käyttöä muuallakin ja näitä ökymatkoja oli kymmeniä tai jopa satoja..

      • Kansanurheilija

        Hetero ja Linnaan kutsuttu Eva Wahlström sai pronssia EM-kisoissa.Kultaa voittanut Amin Asikainen ei saanut kutsua. Outoa.. Ehkä Asikkainen ei ole demari..


    • kockari

      Onni Suomelle, kun Väyrysestä ei tule presidenttiä. Osaa ne muutkin idänsuhteita hoitaa kuin Väyrynen.

      • Sauli Rules

        Hienoa että Niinistöstä tulee presidentti! Ja niin ihastuttava ja nuori puolisokin hänellä! Lipponenkin jo 70 ...


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1789
    2. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      210
      1749
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1691
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1432
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1378
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      483
      985
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      951
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      901
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      298
      892
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      838
    Aihe