Vanhastaan, tai itse asiassa melko hiljaittain, on pidetty melkoista möykkää maassamme lisääntyväksi arvellusta äärioikeistolaisuudesta. Erityisesti perussuomalaisilla on arveltu olevan suhteita tähän tuomittavaan äärioikeistolaisuudeksi kutsuttuun ilmiöön. SDP:n poliisiainesta omaavat persoonat Jungner, Backman ja nähdäkseni myös Heinis ovat saaneet epämääräistä glooriaa ryhtymällä viljelemään termiä vihapuhe.
Tosin mielestäni koko vouhka on lähtöisin ruotsalaisesta kansanpuolueesta, joka ylitsepursuavan muukalaisystävällisyys -kailotuksensa vuoksi on noussut ehkä selkeimmin tapetille.Mielestäni korostunut oikeistolaisuus ei suinkaan lähde niinkään uusista puolueista, vaan lähinnä vanhoista oikeistolaisista puolueista. Tähän oikeistolaisuuteen on sitten tosin mukanajuoksijana tullut myös SDP.
Meneillään olevassa presidentinvaalikampanjassakin nimenomaan porvarien
Niinistö ja SDP:n Lipponen ovat äärimmäisen keskittämisen puolesta ja
vaativat kunniltakin jopa pakkoliitoksia. Niinistö korostaa kampanjassaan
edelleen myös työn merkitystä. Jos näistä aineksista ei saada aikaan korostunutta oikeistolaisuutta, niin mistä sitten?
Voikin vain kauhulla kuvitella, mitä tapahtuu Suomeksi sanotussa leirissä,
kun toiminnot keskitetään ja työ nostetaan kaiken tekemisen keskiöön.
Ainakaan välittömät aavistukset eivät enteile mitään hyvää. Emme kai presidentinvaaleissa ole valitsemassa diktaattoria, vaan joviaalia yhteistyöhön kykenevää yksilöä, joka toiminnassaan on koko Suomen asialla.
Koko Suomen asialla
4
<50
Vastaukset
- WW
Väyrynen Väyrynen Väyrynen
- vakautta
Eduskunta on Suomen asialla!
Väyrynen hyppii sinne tänne. Viimeksi oli kansanedustajaehdokkaana Uudeltamaalta.Ei, eduskunta ei ole Suomen asialla. Eduskunnan koostumus määräytyy Etelä-Suomen ökyintressien pohjalta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874048Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242901No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341311
- 10899
- 131875
- 6864
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12811Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756- 11750