Viime päivinä ovat kymmenet ihmiset Irakissa saaneet surmansa, ilmeisesti sunnimuslimien silmittömän väkivallan uhreina.
Kun USA piti vielä siellä joukkojaan, tuollaiset uskontokuntien väliset joukkomurhat olivat harvinaisia, mutta nyt, kun USA on vetänyt pois taistelujoukkonsa, hiiret hyppivät taas pöydillä.
Muistan, kuinka Vietnamin sodan aikoina vasemmistolaiset vaativat myös Helsingin kaduilla, että USA:n pitää poistua Vietnamista, jossa se oli yrittänyt suojella etelä-vietnamilaisia pohjoisen kommunistisen osan väkivallalta.
Miten kävi, kun USA lopulta kyllästyi eurooppalaisten mielenosoituksiin ja veti pois sotilaansa?
Pohjois-Vietnam vyöryi etelään ja muutti koko maan kommunistiseksi valtioksi!
Sitäkö esim. mielenosoituksiin osallistunut Erkki Tuomiojakin oli toivonut?
USA:n läsnäolo riitelevien osapuolien välissä rauhoittaa kummasti kuumimpia tunteita, mutta kun tuo maailman ainoa supervalta vetäytyy pois, tapahtuu k.o. maassa entistäkin ikävämpiä asioita.
Mitä opimme tästä?
Miksi väkivalta yltyy Irakissa?
71
190
Vastaukset
- Tosimies.
Sanot hiiret, minä sanon rotat.
Ja rauha ei saavu ennen kuin rotat ovat toisensa tappaneet, Irakiin soisin muutaman ydinpommin tiputettavan ehkä se toisi rauhan??- Havaitsija-Heka
Saddam löytyi todella rottakuopasta ja kansa halusi hänet hirteen.
Osama bin Laden joutui merenpohjaan, ja Gaddafi löydettiin viemäriputkesta teloitettavaksi.
Kurja näyttää olevan yksinvaltiaiden kohtalo.
Sic transit gloria mundi! - olisipa jumala olema
Havaitsija-Heka kirjoitti:
Saddam löytyi todella rottakuopasta ja kansa halusi hänet hirteen.
Osama bin Laden joutui merenpohjaan, ja Gaddafi löydettiin viemäriputkesta teloitettavaksi.
Kurja näyttää olevan yksinvaltiaiden kohtalo.
Sic transit gloria mundi!Olisi se hienoa kun joku ryhmä kaappaisi GW Bushin kodistaan ja heittäsivät mereen. Tietenkin filmatisoisivat kaiken, muttei näyttäisi paikkaa mihin sen paskiaisen heittäisivät.
- Iiromielinen iiro
Saddam Husseinin aikana irakilaiset olivat onnellisia, sillä maan isä toimi koko kansan parhaaksi aivan kuten Kim-jong-un toimii uutena suurena johtajana pohjois-korealaisten parhaaksi tuottamalla heille leipää ja lihaa yli tarpeitten.
Me iiroilijat olemme ehdottomasti sitä mieltä, ettei kansan rakastamia johtajia pidä arvostella tai hylätä, vaan myös Putinin pitää päästä uudelleen Venäjän presidentiksi, jotta hän pitäisi kurissa ne Pohjois-Kaukasuksen pienet tasavallat, jotka vieläkin kehtaavat Tshetshenian tavoin unelmoida itsenäisyydestä!- Muistan vain
Saddam Husseinin aikana irakilaiset olivat onnellisia,
Usko tai älä, Suomeen on tulleet noin 15v sitten ne kurdipakolaiset. Ja sattuin juttelemaan yhden kans. Hän ei lainkaan vihanut Saddamia, ja sanoi että asiat oli hyvin, kunnes Saddam lähti siihen Quwaitiin sotimaan, sitten vasta Irakissa alkoi kurjat ajat. - Hitman-1
Muistan vain kirjoitti:
Saddam Husseinin aikana irakilaiset olivat onnellisia,
Usko tai älä, Suomeen on tulleet noin 15v sitten ne kurdipakolaiset. Ja sattuin juttelemaan yhden kans. Hän ei lainkaan vihanut Saddamia, ja sanoi että asiat oli hyvin, kunnes Saddam lähti siihen Quwaitiin sotimaan, sitten vasta Irakissa alkoi kurjat ajat.Juttelit "yhden kanssa"??
Juttelitko myös siitä, että Kemikaali-Alina tunnettu Saddamin käskyläinen myrkytti kemiallisilla aseilla kokonaisia kurdikyliä hengiltä pohjois-Irakissa?
No, kumpikin noista "herroista" on jo hirtetty Irakin kansan tahdosta. - Muistan vaan
Hitman-1 kirjoitti:
Juttelit "yhden kanssa"??
Juttelitko myös siitä, että Kemikaali-Alina tunnettu Saddamin käskyläinen myrkytti kemiallisilla aseilla kokonaisia kurdikyliä hengiltä pohjois-Irakissa?
No, kumpikin noista "herroista" on jo hirtetty Irakin kansan tahdosta.No, en minä silloin paljon kiinnostunut ollut Irakin asioista. Kaveri puhui mitä puhui. Mieleen vain jäi se ristiriita TV-kuvan kanssa.
No, kumpikin noista "herroista" on jo hirtetty Irakin kansan tahdosta.
Oliko pidetty kansanäänestys? Siitä en tienyt. - Juristin kanta
Muistan vaan kirjoitti:
No, en minä silloin paljon kiinnostunut ollut Irakin asioista. Kaveri puhui mitä puhui. Mieleen vain jäi se ristiriita TV-kuvan kanssa.
No, kumpikin noista "herroista" on jo hirtetty Irakin kansan tahdosta.
Oliko pidetty kansanäänestys? Siitä en tienyt.Ei kai rikoksista ihmisyyttä vastaan päätetä kansanäänestyksillä?
Nuo Irakin verikätiset Saddamin ajan "herrat" tekivät niin raskaita rikoksia sekä kansaansa että koko ihmiskuntaa vastaan, ettei sellaisia asioita kansanännestyksillä ratkota. - Muistan vaan
Juristin kanta kirjoitti:
Ei kai rikoksista ihmisyyttä vastaan päätetä kansanäänestyksillä?
Nuo Irakin verikätiset Saddamin ajan "herrat" tekivät niin raskaita rikoksia sekä kansaansa että koko ihmiskuntaa vastaan, ettei sellaisia asioita kansanännestyksillä ratkota.Näin on. Minua vain suututta tä "kansan tahto" hokema, sitä saa kuulla Suomessakin jatkuvasti. EI OLE KANSAN TAHTOA, jos ei ollut kansanäänestystä.
Joten pitäisi kirjottaa "Saddam oli hirtetty miehitysvallan toimesta". Vaikka olenkin sitä mieltä, että Saddam oli syylinen. Aina kun tarvitaan PAATHOSTA ("kansan tahto", "verikätiset") mieleen tule Neuvostoliitto ja sen poliittinen kieli. - Onanias kikkulman
Juristin kanta kirjoitti:
Ei kai rikoksista ihmisyyttä vastaan päätetä kansanäänestyksillä?
Nuo Irakin verikätiset Saddamin ajan "herrat" tekivät niin raskaita rikoksia sekä kansaansa että koko ihmiskuntaa vastaan, ettei sellaisia asioita kansanännestyksillä ratkota.Nimeä ja todista yksi?
- Yksi, kaksi ..monta!
Onanias kikkulman kirjoitti:
Nimeä ja todista yksi?
Mikä pitää nimetä ja todistaa?
Tarkoitatko ihan tosissasi, ettet tiedä yhtään todellista tapahtumaa, jossa Saddamin ajan herrat kylvivät kauhua ja kuolemaa toisinajattelijoiden seassa? - Falkland
>>>Putinin pitää päästä uudelleen Venäjän presidentiksi, jotta hän pitäisi kurissa ne Pohjois-Kaukasuksen pienet tasavallat, jotka vieläkin kehtaavat Tshetshenian tavoin unelmoida itsenäisyydestä!
Muistatko muuten semmoisen FALKLANDIN SODAN ??
Onko siinä mitään väärää, kun toisena ei olekaan Venäjä? - TosiTv
Yksi, kaksi ..monta! kirjoitti:
Mikä pitää nimetä ja todistaa?
Tarkoitatko ihan tosissasi, ettet tiedä yhtään todellista tapahtumaa, jossa Saddamin ajan herrat kylvivät kauhua ja kuolemaa toisinajattelijoiden seassa?Ja siellähän oli valtavat määrät kemiallisia aseitakin, joista näimme koko maailman television välityksellä sateliittikuvia.
- Hitman-A1
Ehkä sukulaissielut sotkevat taas asioita?
Kristinusko ja islam ovat kehittyneet juutalaisuudesta, ja ne luokitellaan abrahamilaisiksi uskonnoiksi.
Wikipedia.- Arvonantaja
Noinhan se on!
Suuret maailmanuskonnot perustuvat samaan lähtöpisteeseen, eli Israeliin, jonka patriarkkoja Aabraham, Iisak ja Jaakob(=Israel) ovat.
Tästä joukosta vain Israel on noussut mallikelpoisten demokraattisten valtioiden kunnioitettuun valioryhmään. - Tämä ON FAKTA
OLET VÄÄRÄSSÄ !
Kristinusko ei ole kehittyny Juutalaisuudesta !
Väitteesi oli täysin tietämättömyydestäsi kumpuavaa.
- Jako kahteen?
Ovatko muutkin suomalaiset USA:n ystäviä?
Hitman on kieltämättä aika usein oikeassa viesteissään, mutta kiinnostaisi tietää, kuinka suuri osa lukijoista yhtyy hänen mielipiteisiinsä esim. Venäjästä tai USA:sta.
Onko kansamme kahtiajakautunutta, vai onko sittenkin suurin osa kansastamme länsimaisesti suuntautunutta ja fiksua joukkoa, joille itäisten valtioiden edustama korruptoituneisuus ja vaalivilpit nostavat ihokarvat pystyyn ja säälivän hymyn suupieliin?
Mitä sanotte?- Innokas iironisti
Me venäjämieliset olemme vain Venäjän puolella!
Meille on tärkeintä, että olemme Moskovan kanssa samaa mieltä ja PRESIDENTTIMME on Venäjän johtajien hyvä ystävä, joka kuuntelee Venäjän toiveita herkällä korvalla.
USA on meille paljon vähäisempi asia, joten ei sinne Valkoiseen taloon tarvitse mennä, eikä Halonen onneksi sinne mennytkään! - Hitman-1
Sivistynyt osa kansastamme pitää USA:sta ja Israelista.
Toivon tietenkin,,että näin ajattelevia olisi Suomen kansasta runsas enemmistö! - Havaitsija-Heka
Hitman-1 kirjoitti:
Sivistynyt osa kansastamme pitää USA:sta ja Israelista.
Toivon tietenkin,,että näin ajattelevia olisi Suomen kansasta runsas enemmistö!Hmmm....en pitäisi persuja kovinkaan sivistyneinä, eivätkä ne onneksi ole enemmistönä tässä maassa. Oikeat sivistyneet omaavat korkean moraalin ja vahvan tahdon ihmisten oikeudenmukaiseen, tasapuoliseen kohteluun, missä päin maailmaa he sitten elämäänsä viettävätkin.
Hitman on näköjään siirtynyt Soinin leiriin. - Iirofani
Innokas iironisti kirjoitti:
Me venäjämieliset olemme vain Venäjän puolella!
Meille on tärkeintä, että olemme Moskovan kanssa samaa mieltä ja PRESIDENTTIMME on Venäjän johtajien hyvä ystävä, joka kuuntelee Venäjän toiveita herkällä korvalla.
USA on meille paljon vähäisempi asia, joten ei sinne Valkoiseen taloon tarvitse mennä, eikä Halonen onneksi sinne mennytkään!Totta kai me Iiron kannattajat olemme mahtavan ja maailman suurimman kapitalistimaan Venäjän faneja, sillä rahaa mekin rakastamme ja omistamme.
- Ajattelen -ja uskon!
Iirofani kirjoitti:
Totta kai me Iiron kannattajat olemme mahtavan ja maailman suurimman kapitalistimaan Venäjän faneja, sillä rahaa mekin rakastamme ja omistamme.
Älä rakasta mammonaa!
Venäjän kulku käy jyrkkää alamäkeä, sillä jos valitsee mammonan, hylkää kaikkivaltiaan.
Ruplaa tai penniäkään et vie täältä iankaikkisuuteen. - Usraelisti
Hitman-1 kirjoitti:
Sivistynyt osa kansastamme pitää USA:sta ja Israelista.
Toivon tietenkin,,että näin ajattelevia olisi Suomen kansasta runsas enemmistö!>>Sivistynyt osa kansastamme pitää USA:sta ja Israelista.
Sama sivistyneistö piti Adolf Hitleristäkin täällä Suomessa. Mutta sitten kääntyi takki.. Samaa odotellessa....
- Ehdottelija
USA voisi palata Irakiin takaisin.
Eivät nuo keskenään tappelevat muslimit lopeta tappamisiaan ennen kuin jokin suurempi voima saa heidät järkiinsä.
Pitäisiköhän YK:n Turvallisuusneuvoston pyytää yksimieliellä päätöksellä Yhdysvaltojen joukkojen palauttamista Irakin kaupunkien kaduille? - 4+6
"USA:n läsnäolo riitelevien osapuolien välissä rauhoittaa kummasti kuumimpia tunteita, mutta kun tuo maailman ainoa supervalta vetäytyy pois, tapahtuu k.o. maassa entistäkin ikävämpiä asioita."
"Sodan" aikana ei kovin rauhallista siellä ollut...Nyt on meininkin paljon laimeampi, kun aikana jolloin USA:n sotakoneisto kylvi pommia siviilien niskaan...
Käsittääkseni vietnamin sota loppui, koska USA:n kansa alkoi osoittaa mieltään...Ei eurooppa. - niimpäsjoo
Ennen usan hyökkäystä Saddam piti hommat hanskassa. Tämä on lopputulos, irak on kaaoksessa, mutta senhän tiesivät kaikki ajattelemaan kykenevät, siks eivät hyväksyneet buskan hyökkäystä sinne. samoin näyttää käyvän Libyalle, gaddafin aikaan hommat sujuivat, nyt siitä maasta on tulossa uusi Somalia, erinäiset aseelliset ryhmittymät tappavat toisiaan.
USan sekaantuminen asioihin ei ole ikinään tuonut mitään hyvää, minnekään, vain ja ainoastaan kasoittain ruumiita ynnä muuta ikävää.- Hitman-1
Irak oli kaaoksessa ennen ja jälkeen USA:n läsnäolon, ensin Saddamin hirmuhallinnon aikana ja nyt "urhoollisten vastarintamiehien" aikana, jolloin tavalliset kansalaiset eivät tiedä, milloin joku höyrypää keksii virittää pommin naisten. lasten tai muiden siviilien pään menoksi. kirjaimellisesti.
Olivatko shiiojen "hommat hanskassa" mielestäsi silloin, kun Saddamin komentamat sunnit kiduttivat shiia-muslimeja Saddamin vankityrmissä ja murhasivat heitä sekä kurdeja monin eri tavoin?
O sancta simplicitus! - JoopasJoopas
Hitman-1 kirjoitti:
Irak oli kaaoksessa ennen ja jälkeen USA:n läsnäolon, ensin Saddamin hirmuhallinnon aikana ja nyt "urhoollisten vastarintamiehien" aikana, jolloin tavalliset kansalaiset eivät tiedä, milloin joku höyrypää keksii virittää pommin naisten. lasten tai muiden siviilien pään menoksi. kirjaimellisesti.
Olivatko shiiojen "hommat hanskassa" mielestäsi silloin, kun Saddamin komentamat sunnit kiduttivat shiia-muslimeja Saddamin vankityrmissä ja murhasivat heitä sekä kurdeja monin eri tavoin?
O sancta simplicitus!Heh, Saddamin aikana ei ollut mitään kaaosta, oli selkeät linjat ja kansa voi pääosin hyvin, pommeja ei paukuteltu. Ainoa hommaa haittaava oli usan järjestämä kymmenvuotinen kauppasaarto joka heikensi Irakin pulustuskyvyttömäksi ja tällaisen kimppuun buska sitten kävi tietäen ettei ne pysty puolustamaan öljyvarojaan, vaan ne on helppo ryöstää.
Saddamin tekemät murhatyöt olivat vain pisara valtameressä verrattuna buskan vastaaviin.
O sancta simplicitus! - Hitman-1
JoopasJoopas kirjoitti:
Heh, Saddamin aikana ei ollut mitään kaaosta, oli selkeät linjat ja kansa voi pääosin hyvin, pommeja ei paukuteltu. Ainoa hommaa haittaava oli usan järjestämä kymmenvuotinen kauppasaarto joka heikensi Irakin pulustuskyvyttömäksi ja tällaisen kimppuun buska sitten kävi tietäen ettei ne pysty puolustamaan öljyvarojaan, vaan ne on helppo ryöstää.
Saddamin tekemät murhatyöt olivat vain pisara valtameressä verrattuna buskan vastaaviin.
O sancta simplicitus!Irakin kansa voi pääosin hyvin Saddamin aikana? Shiiat, kurdit???
Älä viitsi naurataa vakavilla asioilla.
Lue enemmän, luulet vähemmän, mutta älä lue Tiedonantajaa tai Venäjän uutispalstoja, sillä sieltä et saa rehellistä tietoa. - joopjoop
Hitman-1 kirjoitti:
Irakin kansa voi pääosin hyvin Saddamin aikana? Shiiat, kurdit???
Älä viitsi naurataa vakavilla asioilla.
Lue enemmän, luulet vähemmän, mutta älä lue Tiedonantajaa tai Venäjän uutispalstoja, sillä sieltä et saa rehellistä tietoa.Kurdit? Voivatko kurdit nyt paremmin? Turkki on moninverroin enemmän tappanut kurdeja kuin Saddam, USAn siunauksella. Saddam eliminoi kurdiporukan joka yritti murhata hänet. Buska yritti eliminoida koko Irakin kansan.
Lopputulos USAn invaasiosta oli surkea Irakilaisten kannalta, kuten tiesimme ennakkoon (paitsi sinä).
En pyydä sinua lukemaan enemmän, tiedän ettet kuitenkaan ymmärrä lukemaasi, olethan hihhuli kuten buska. - Vainoojan tekoja
joopjoop kirjoitti:
Kurdit? Voivatko kurdit nyt paremmin? Turkki on moninverroin enemmän tappanut kurdeja kuin Saddam, USAn siunauksella. Saddam eliminoi kurdiporukan joka yritti murhata hänet. Buska yritti eliminoida koko Irakin kansan.
Lopputulos USAn invaasiosta oli surkea Irakilaisten kannalta, kuten tiesimme ennakkoon (paitsi sinä).
En pyydä sinua lukemaan enemmän, tiedän ettet kuitenkaan ymmärrä lukemaasi, olethan hihhuli kuten buska.Saddam eliminoi "kurdiporukan"??
Tarkoitatko, että niissä kurdikylissä, jotka Saddam antoi myrkyttää, myös sylilapset, raskaana olleet naiset ja haperot vanhukset yrittivät murhata Saddamin?
Älä viitsi olla noin naiivi! - juupjoop
Vainoojan tekoja kirjoitti:
Saddam eliminoi "kurdiporukan"??
Tarkoitatko, että niissä kurdikylissä, jotka Saddam antoi myrkyttää, myös sylilapset, raskaana olleet naiset ja haperot vanhukset yrittivät murhata Saddamin?
Älä viitsi olla noin naiivi!Rapatessa roiskuu? Buskan piti tappaa Saddam, sen verran hehtaaripyssyllä ampui että sadoin tuhnasin naisia ja lapsia koki kuoleman, tosin osa varsin tuskallisesti fallujahissa valkoisen fosforin polttamina.
Älä viitsi olla noin naiivi! - Faktat kehiin!
juupjoop kirjoitti:
Rapatessa roiskuu? Buskan piti tappaa Saddam, sen verran hehtaaripyssyllä ampui että sadoin tuhnasin naisia ja lapsia koki kuoleman, tosin osa varsin tuskallisesti fallujahissa valkoisen fosforin polttamina.
Älä viitsi olla noin naiivi!Eniten Irakissa kansa tappoi toisiaan.
Jos USA ei olisi ollut hillitsemässä kaikkein kiihkeimpiä muslimeja, sunnit ja shiiat olisivat tappaneet toisiaan vielä paljon enemmän kuin ne 100 000 sodan melskeissä surmansa saanutta.
- von Münchausen
Olet tyhmä, Hitman!
Lapsikin tajuaa miten asiat ovat. Sinulle tarvitsee näemmä tämäkin vääntää rautalangasta.
Oletetaan että USrael haluaisi Suomen jostain syystä hajoitetuksi ja hallintaansa. Se luultavasti tekisi seuraavasti. Ensin tehtäsiin al-Qaidan toimesta pieni joukkomurha jossain rannikkoruotsalaisessa kylässä. Sen jälkeen ratsuväki rientäisi joukolla ruotsinkielisten tueksi ja pommittaisi Helsingin suomenkieliset alueet maan tasalle. Näin "rotuviha" olisi valmis. Rauha pysyisi pakotettuna niin kauan kuin isonveljen sotajoukot ja Gestapo pitäisi kuria yllä ammuskellen satunnaisesti ketä huvittaa ja tehden yöllisiä pidätyksiä mielivaltaisesti. Kun tehtävä olisi "suoritettu" vieraat joukot lähtisivät.
Kuvittelisitko että tuon jälkeen elämä jatkuisi ennallaan? Tämän kaavan mukaan Jugoslavia ja Irak hajoitettiin ja nyt sama kaava on toistumassa Libyassa. Kenties näemme sen seuraavaksi Syyriassa ja Iranissa ja sen jälkeen ties missä.
Että osaat olla yksinkertainen!- von Münchausen
Hitman-1 kirjoitti:
Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.
Minulla ei ole mitään syytä puolustaa muslimeja sinänsä - samaan mielikuvitusjumalaanhan he uskovat kuin sinäkin, hihhuliseni. Yhtä hölmjä olette kaikki. Kinastelette vain siitä kuka parhaiten nuolee satuhahmon persettä!
En silti voi hiljaa katsoa miten sankarilliset USraelilaiset pudottavat megatonneja pommeja viattomien ihmisten niskaan ja sortavat heikompiaan. Sinä sen sijaan olet todennut haluavasi aina olla vahvemman puolella - näinhän se sinun kuvaraamatussasikin varmaan opetetaan.
Minä en myöskään katsele mitään TV:n hömppäohjelmia kuten sinä kun eivät eläkepäivät ole lähelläkään ;D joten en ota kantaa.
Ensi kerralla kun lähdet USA:han niin älä sitten kuvaa julkisia rakennuksia tai osta eineksiä - ne voivat viedä sinut uuden lain voimalla vankilaan ilman syytettä ties kuinka pitkäksi aikaa. - Pelkkää sontaa
von Münchausen kirjoitti:
Minulla ei ole mitään syytä puolustaa muslimeja sinänsä - samaan mielikuvitusjumalaanhan he uskovat kuin sinäkin, hihhuliseni. Yhtä hölmjä olette kaikki. Kinastelette vain siitä kuka parhaiten nuolee satuhahmon persettä!
En silti voi hiljaa katsoa miten sankarilliset USraelilaiset pudottavat megatonneja pommeja viattomien ihmisten niskaan ja sortavat heikompiaan. Sinä sen sijaan olet todennut haluavasi aina olla vahvemman puolella - näinhän se sinun kuvaraamatussasikin varmaan opetetaan.
Minä en myöskään katsele mitään TV:n hömppäohjelmia kuten sinä kun eivät eläkepäivät ole lähelläkään ;D joten en ota kantaa.
Ensi kerralla kun lähdet USA:han niin älä sitten kuvaa julkisia rakennuksia tai osta eineksiä - ne voivat viedä sinut uuden lain voimalla vankilaan ilman syytettä ties kuinka pitkäksi aikaa.JUa sinäkö pidät vielä itseäsi älykkäänä !
Ei yhtä ainutta älynsanaa ! - von Münchausen
Pelkkää sontaa kirjoitti:
JUa sinäkö pidät vielä itseäsi älykkäänä !
Ei yhtä ainutta älynsanaa !Ja sinun älysi ei riitä edes ottamaan kantaa :D
- Ymmärrätkö
von Münchausen kirjoitti:
Ja sinun älysi ei riitä edes ottamaan kantaa :D
Olenkin vain tarkkailija. Koska älyni kehottaa olemaan ottamatta kantaa, koska en voi kyseisille asioita yhtään mitään.
Siitä huolimatta paheksun syvästi maailman kurjuutta, ja sitä järjettömän moukkamaista valehtelua, mikä on vallalla tässä maailmassa, ja sitä Hitmankin on tuonu esille, noilla esimerkeillään.
Sen verran voin vihjaista, että sinä menet henkilökohtaisuuksiin ivaten, vaikka Hitman on kirjoittanu vain ympärillä tapahtuvista tosi asioista.
Ja minä tiedänkin perimmäisen syyn siihen, mutta sinä et käsitä, vaikka sen rautalangasta vääntäisi. - Ajattelen- ja uskon!
hihhulit?no no! kirjoitti:
Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.
Juuri noin puhut itseäsi vastaan nimitellessäsi muita kirjoittajia.
Viihtyykö ateismi ja äly sinun päässäsi?
- Herra 55
Ai harvinaisia? Siellähän on kytenyt kapinaolosuhteet koko sen ajan jonka jenkit ovat alueella olleet ja ne olosuhteet johtuivat siitä, että USA hyökkäsi maahan surmaten satojatuhansia Irakilaisia.
Vietnam on yksi Asian nopeimmin kasvavista kansantalouksista. Kyllä se oli suuret vietnaminsodan vastaiset mielenosoitukset USA:ssa joka lopulta laittoi pisteen amerikan tappiolliselle sotaseikkailulle ja sen antaman opetuksen ansiosta kestikin parikymmentä vuotta ennenkuin jenkit lähtivät uudelleen asevoimineen maailmalle.
Nykyvietnam on jättisaavutus maalta jonka kansa soti ensin japanilaisia, sitten ranskalaisia ja amerikkalaisia ja kävivät vielä rajasodan kiinankin kanssa.
Nyt maa vaurastuu ja sitä myötä myös demokratiakehitys etenee. Muistan kun olin armeijassa Vietnamin sodan aikoihin, -Vietnamissa puhutaan amerikansodasta-, niin ilmapuolustustaktiikoita ryhdyttiin muuttamaan Vietnamin sodan antamien oppien mukaisesti.
Olen vieraiillut maassa useita kertoja ja suosittelen sitä lämpimästi. Olen jutellut useiden amerikkalaisten turistien kanssa Saigonissa joka on nykyään Ho Chi Minh City. Useat heistä olivat sotilaina alueella aikoinaan ja miltei poikkeuksetta kokivat taistelleensa harhaanjohdettuina väärän asian puolesta. Vietnamilaisten vieraanvaraisuus on suurenmoista eivätkä hekään enää julkisesti juurikaan amerikkalaisten sotarikoksia muistele vaikka maassa useita sodasta ekrtovia museoita onkin.
Suosittelen myöskin avaajaa Vietnamiin matkustamaan, että tuo yksisilmäinen ja kovin kapea maailmankuva hieman laventuisi ja sitä kautta myös yleis-sivistys lisäntyisi.- Voi voitettuja!
Toivot ehkä myös Pohjois-Korean miehittävän Etelä-Korean?
Pääsisit sinnekin katsomaan "suurenmoista vieraanvaraisuutta". Heheh.
Kommunismi ei voi koskaan antaa millekään kansalle onnea, koska se on hyvä vain teoriassa, ei käytännössä.
Toivotaan, että P-Korean kommunismikin tukehtuu omaan mahdottomuuteensa! - von Münchausen
Voi voitettuja! kirjoitti:
Toivot ehkä myös Pohjois-Korean miehittävän Etelä-Korean?
Pääsisit sinnekin katsomaan "suurenmoista vieraanvaraisuutta". Heheh.
Kommunismi ei voi koskaan antaa millekään kansalle onnea, koska se on hyvä vain teoriassa, ei käytännössä.
Toivotaan, että P-Korean kommunismikin tukehtuu omaan mahdottomuuteensa!Kukaan ei tosiaankaan kannata Pohjois-Korean oloja, se on selvää. Systeemille tulee loppu minä hetkenä hyvänsä.
Mutta palautetaanpa mieliin mitä tapahtui 2. maailmansodan päättymisen jälkeen. USA:lla oli valtavasti pommeja - kaikkia ei ehditty kylvää Saksan siviilien niskaan. Pohjois-Korea ilmeisesti uhkasi valloittaa koko Amerikan ja näin urheat isaänmaaan puolustajat kylvivät tuolle pienelle niemimaan puolikkaalle enemmän pommeja kuin koko Euroopassa pudotettiin maailmansodan aikana. Puolet Pohjois-Korealaisista tuhottiin ja infrastruktuurista muistaakseni 70%. Sen jälkeen maa asetettiin tiukkaan kauppasaartoon. Ei ihme että maan on käynyt huonosti.
Tuo on ollut yksi suurimmista rikoksista ihmisyyttä kohtaan eikä siitä kuten ei 3 miljoonaa uhria vaatineesta Vietnamin sodastakaan ole ketään asetettu syytteeseen. Agent orange tekee tuhoa edelleen viattomien syntyvien lasten elimistöissä.
Silloin ei televisio kertonut tuon sodan raakuuksista ja useimmat ohittavat sen olankohautuksella.
On se kumma miten USA:n jatkuvan sodankäynnin politiikkaa ihaillaan Suomessakin joka sentään on sivistysvaltio! - Muistuttaja.
von Münchausen kirjoitti:
Kukaan ei tosiaankaan kannata Pohjois-Korean oloja, se on selvää. Systeemille tulee loppu minä hetkenä hyvänsä.
Mutta palautetaanpa mieliin mitä tapahtui 2. maailmansodan päättymisen jälkeen. USA:lla oli valtavasti pommeja - kaikkia ei ehditty kylvää Saksan siviilien niskaan. Pohjois-Korea ilmeisesti uhkasi valloittaa koko Amerikan ja näin urheat isaänmaaan puolustajat kylvivät tuolle pienelle niemimaan puolikkaalle enemmän pommeja kuin koko Euroopassa pudotettiin maailmansodan aikana. Puolet Pohjois-Korealaisista tuhottiin ja infrastruktuurista muistaakseni 70%. Sen jälkeen maa asetettiin tiukkaan kauppasaartoon. Ei ihme että maan on käynyt huonosti.
Tuo on ollut yksi suurimmista rikoksista ihmisyyttä kohtaan eikä siitä kuten ei 3 miljoonaa uhria vaatineesta Vietnamin sodastakaan ole ketään asetettu syytteeseen. Agent orange tekee tuhoa edelleen viattomien syntyvien lasten elimistöissä.
Silloin ei televisio kertonut tuon sodan raakuuksista ja useimmat ohittavat sen olankohautuksella.
On se kumma miten USA:n jatkuvan sodankäynnin politiikkaa ihaillaan Suomessakin joka sentään on sivistysvaltio!Miksi N-liitto-Venäjän johto turvautuu niin mielellään väkivaltaan?
Jos et satu muistamaan, niin herättääkö tämä pieni lista muistisi:
-Talvi-ja Jatkosota Suomea vastaan
-Itä-Euroopan valtioiden kukistaminen ja alistaminen venäläisten miehitykseen
-Unkarin, Puolan, Itä-Saksan, Tshekkoslovakian ja Baltian maiden vapautumisen estäminen tankein ja siviilimurhin
-Viron painostaminen ja kyberhyökkäykset esim. pronssisotilaspatsaan siirron yhteydessä
-Sota Afganistanissa 1980-luvulla
-Sota Georgiaa vastaan pari vuotta sitten
-Pohjois-Kaukasuksen pienten tasavaltojen siviilien joukkomurhat Putinin toimesta
-jne jne jne.... - von Münchausen
Muistuttaja. kirjoitti:
Miksi N-liitto-Venäjän johto turvautuu niin mielellään väkivaltaan?
Jos et satu muistamaan, niin herättääkö tämä pieni lista muistisi:
-Talvi-ja Jatkosota Suomea vastaan
-Itä-Euroopan valtioiden kukistaminen ja alistaminen venäläisten miehitykseen
-Unkarin, Puolan, Itä-Saksan, Tshekkoslovakian ja Baltian maiden vapautumisen estäminen tankein ja siviilimurhin
-Viron painostaminen ja kyberhyökkäykset esim. pronssisotilaspatsaan siirron yhteydessä
-Sota Afganistanissa 1980-luvulla
-Sota Georgiaa vastaan pari vuotta sitten
-Pohjois-Kaukasuksen pienten tasavaltojen siviilien joukkomurhat Putinin toimesta
-jne jne jne....Avaus kai käsitteli Irakin tilannetta ja mikä siihen on johtanut, eikö? Kommentoi sitä.
Tee uusi avaus mikäli haluat keskustella Venäjän toimista!
- Iirofani
Miten niin yltyy? Nyt siellä ei tapeta sentään tuhansia päivässä, kuten Usan rosvoajan aikana. Olet taas täysin pihalla höpinöinesi.
- Iiro non fani
Ovatko Irakin nykyiset tappajat niitä ihailemiasi "rohkeita vastarintamiehiä"?
Keitähän vastaan ne irakilaiset murhaajat nyt taistelevat, kun räjäyttävät omia kansalaisiaan riekaleina ilmaan? - Ple!
Iiro non fani kirjoitti:
Ovatko Irakin nykyiset tappajat niitä ihailemiasi "rohkeita vastarintamiehiä"?
Keitähän vastaan ne irakilaiset murhaajat nyt taistelevat, kun räjäyttävät omia kansalaisiaan riekaleina ilmaan?Ilmeisesti jenkkien persseennuolijat siellä saavat hiilihankoja mukaansa tuonpuoleiseen!
- istuis ja ihmettelis
Tykkäävät tapella ja ovat tottuneet siihen,että joka puolella paukkuu.
Mitäs ne sitten tekis jos ei tappelis? - Tosi on
No miksikö yltyy väkivalta, kun oikein koraanissa kehoitetaan tappamaan vääräuskoiset. Eikö siinä ole syytä tarpeeksi vääräuskoisia ne on sunnit kuin siaatkin toisilleen. Vai olisko muhametti suunnitellut väestön liikakasvun rajoittamista tuolla kirjoituksellaan tiedä häntä?
- von Münchausen
Jos sinussa olisi miestä sHitman, uskaltaisit kerran avata linkin tästä avauksesta ja katsoa miten urheat amerikkalaiset sotivat ja miksi Irak on sellainen kuin on nykyään.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10364787
Mutta joko olet tumpelo jänishousu tai sitten laitoksesi on sulkenut pääsyn youtubeen...- Rohkea rokansyöjä
Oletko sinä Munkkihuussi katsellut netistä, miten urheat venälläiset ovat murjonneet Pohjois-Kaukasuksen pienet tasavallat takaisin kivikauteen?
Löydät linkit halutessasi, mutta uskallatko katsoa?
Ehkä olet tumpelo jänishousu... - Hitman-1
En avaa epämääräisiä linkkejä, mutta voin outoja sivuja avaamattakin kertoa sinulle ja muille venäjämielisille iiroille, että amerikkalaiset sotivat yleensä siellä, missä länsimainen elämäntapa, kulttuuri ja historia asetetaan vaaralle alttiiksi jonkinlaisen kiihkoporukan toimesta.
- Olet todella tyhmä.
Käy joskus itse Vietnamissa niin ymmärtäisit edes osan siitä mitä jenkkien sisäpolitiikan aikaansaama turha teurastus on aiheuttanut Vietnamilaisile siviileille. Agent Orange olisi pitänyt kylvää sinun perunapeltoosi. Olet todella tyhmä.
- Toinenkin tyhmä?
Käy sinä joskus Tshetsheniassa, niin ymmärtäisit, mitä rys¤¤¤ien turha teurastus on aiheuttanut Kaukasuksen pienten tasvaltojen siviileille.
- Ple!
Mitä opimme tästä? :
Jenkkien ei olisi pitänyt mennä Irakiin!- Pohtiva Pave
Tykkäsitkö Saddam Husseinin diktatuurista?
Ehkä toivoisit kaikkien muslimaiden yksinvaltiaiden paluuta? - Ple!
Pohtiva Pave kirjoitti:
Tykkäsitkö Saddam Husseinin diktatuurista?
Ehkä toivoisit kaikkien muslimaiden yksinvaltiaiden paluuta?En!
En missään tapauksessa!
Olit itse varmaan onnellinen siitä, kun USA tuki talebaneja?
USA lupautui aikanaan tukemaan Tigrisjoen suistossa asuneita sunnimuslimeja, mutta petti heidät katkerasti ja pahan kerran!
Siksi Husseinin valta ei kukistunut "omin voimin"!
USA on petturivaltio! - Pohtiva Pave
Ple! kirjoitti:
En!
En missään tapauksessa!
Olit itse varmaan onnellinen siitä, kun USA tuki talebaneja?
USA lupautui aikanaan tukemaan Tigrisjoen suistossa asuneita sunnimuslimeja, mutta petti heidät katkerasti ja pahan kerran!
Siksi Husseinin valta ei kukistunut "omin voimin"!
USA on petturivaltio!Lyöt itseäsi korville.
Nyt ilmaisit halusi, että USA:n olisi jo Saddamin hallinnon ajalla pitänyt hyökätä maahan ja "tukea" Tigris-joen suistossa eläviä irakilaisia, jotka eivät minun muistini mukaan kylläkään olleet sunneja.
Haluatko siis USA:n puuttuvan ilmeisiin vääryyksiin vai et? - Demokraatti-1
Pohtiva Pave kirjoitti:
Tykkäsitkö Saddam Husseinin diktatuurista?
Ehkä toivoisit kaikkien muslimaiden yksinvaltiaiden paluuta?Mitä vittua se jenkeille kuuluu miten missäkin eletään, jenkkilähän on itsekin diktatuuri, tai ei se mikään demokratia ole, ei siellä kansaa edusteta niinkuin esim Suomen eduskunnassa. Köyhä ei pääse edes ehdokkaaksi jenkkilän vaaleissa.
Toisaalta kun se jenkkien sekaantuminen toisten asioihin on valikoivaa, toisille diktatuureille myydään aseita ja toisiin hyökätään, niin persestä ovat jenkkien touhut.
Totuus on kuitenkin se että Irakin ja sen kansan asiat ovat huonommin tänä päivänä kuin Saddamin aikaan, joten aivan yksiselitteisesti Irakiin hyökkäys oli virhe, siitä ei pääse mihinkään.
Jos jotain demokratiakehitystä halutaan arabimaailmassa, on se tapahduttava sisältäpäin kansan enemmistön tahdosta eikä ulkoapäin sekaantuen. Tunisia ja Egypti ok, Libyaan USA ja nato meni, se oli ilman muuta virhe, Syyrian kannattaa antaa hoitaa asiansa itse ilman ulkopuolisten sekaantumista, näin todellinen enemmistön kanta toteutuu, aidosti. - Ple!
Pohtiva Pave kirjoitti:
Lyöt itseäsi korville.
Nyt ilmaisit halusi, että USA:n olisi jo Saddamin hallinnon ajalla pitänyt hyökätä maahan ja "tukea" Tigris-joen suistossa eläviä irakilaisia, jotka eivät minun muistini mukaan kylläkään olleet sunneja.
Haluatko siis USA:n puuttuvan ilmeisiin vääryyksiin vai et?Kiitos huomiosta! Olet oikeassa, että minulta "luiskahti" moka!
Tigris-joen suistossa elää todellakin shioja, eikä sunneja!
Eniten asiassa harmittaa se, että USA aiheutti silloinkin kansanmurhan!
Haluan, että USA ei ryöstäisi enää luonnonvaroja, ja että pysyisivät omilla maillaan!
USA aiheuttaa ilmeisiä vääryyksiä ja tuhoa, eikä poista niitä!
Saddamhan myös oli aikoinaan USAn ja CIAn valtaannostama liittolainen!
Tiesitkö muuten, että Irak ja Iran olisivat molemmat demokratioita, ellei USA olisi sotkenut niiden politiikkaa(Pahlavi-Hussein)? - Pohtiva Pave
Ple! kirjoitti:
Kiitos huomiosta! Olet oikeassa, että minulta "luiskahti" moka!
Tigris-joen suistossa elää todellakin shioja, eikä sunneja!
Eniten asiassa harmittaa se, että USA aiheutti silloinkin kansanmurhan!
Haluan, että USA ei ryöstäisi enää luonnonvaroja, ja että pysyisivät omilla maillaan!
USA aiheuttaa ilmeisiä vääryyksiä ja tuhoa, eikä poista niitä!
Saddamhan myös oli aikoinaan USAn ja CIAn valtaannostama liittolainen!
Tiesitkö muuten, että Irak ja Iran olisivat molemmat demokratioita, ellei USA olisi sotkenut niiden politiikkaa(Pahlavi-Hussein)?Mitäs pikkuvirheistä, mutta minua ihmetyttää, että näet kansanmurhia siellä missä niitä ei tapahdu etkä siellä, missä pieniä kansoja tai yksilöihmisiä kohdellaan todella väkivaltaisesti, kuten Kadyrov Tshetsheniassa tekee (Putinin varjeluksessa) tai Lukashenka Valko-Venäjällä tai Janukovitsh Ukrainassa (hekin Putinin siunauksella).
Jos USA ei toimisi vapaan maailman puolesta niinkin epäitsekkäästi kuin se toimii, niin kaiken maailman edellä mainitut yksinvaltiaat olisivat tehneet tästä planeetasta jo aikoja sitten kansojen vankileirien saariston.
Sinulle näyttää USA olevan suuri painajainen, mutta sadoille miljoonille muille ihmisille se on demokratian perusmalli ja puutteessa elävien ihmisten suurin yksittäinen auttajavaltio.
Onneksi diktatuurit ja diktaattorit tulevat ja aika pian menevätkin, mutta länsimaisten ihmisten perusarvojen suurin puolustaja USA on ja pysyy. - Jään odottamaan
Demokraatti-1 kirjoitti:
Mitä vittua se jenkeille kuuluu miten missäkin eletään, jenkkilähän on itsekin diktatuuri, tai ei se mikään demokratia ole, ei siellä kansaa edusteta niinkuin esim Suomen eduskunnassa. Köyhä ei pääse edes ehdokkaaksi jenkkilän vaaleissa.
Toisaalta kun se jenkkien sekaantuminen toisten asioihin on valikoivaa, toisille diktatuureille myydään aseita ja toisiin hyökätään, niin persestä ovat jenkkien touhut.
Totuus on kuitenkin se että Irakin ja sen kansan asiat ovat huonommin tänä päivänä kuin Saddamin aikaan, joten aivan yksiselitteisesti Irakiin hyökkäys oli virhe, siitä ei pääse mihinkään.
Jos jotain demokratiakehitystä halutaan arabimaailmassa, on se tapahduttava sisältäpäin kansan enemmistön tahdosta eikä ulkoapäin sekaantuen. Tunisia ja Egypti ok, Libyaan USA ja nato meni, se oli ilman muuta virhe, Syyrian kannattaa antaa hoitaa asiansa itse ilman ulkopuolisten sekaantumista, näin todellinen enemmistön kanta toteutuu, aidosti.Mitähän oppositiossa olevat syyrialaiset tuosta sanoisivat?
Kerro ihmeessä, miten Syyrian kahtiajakautunut kansa "hoitaa asiansa ilman ulkopuolisten sekaantumista", kun Iran tukee Syyrian väkivaltaista valtakoneistoa, ja diktaattori al-Assadin tarkka-ampujat murhaavat aseettomia syyrialaisia mielenosoittajia kaduille ja toreille! - Demokraatti-1
Jään odottamaan kirjoitti:
Mitähän oppositiossa olevat syyrialaiset tuosta sanoisivat?
Kerro ihmeessä, miten Syyrian kahtiajakautunut kansa "hoitaa asiansa ilman ulkopuolisten sekaantumista", kun Iran tukee Syyrian väkivaltaista valtakoneistoa, ja diktaattori al-Assadin tarkka-ampujat murhaavat aseettomia syyrialaisia mielenosoittajia kaduille ja toreille!Syyrian kahtia jakautuneen kansan on siihen vaan pystyttävä, niinkuin muittenkin kansojen kautta historian, mikäs tässä sinulle on niin vaikeaa käsittää, lähes kaikki maat ovat sisällisotansa käyneet, jopa ihailemasi jenkkilä.
Nämä valtioitten sisäiset asiat ovat samaa kategoriaa kuin sukujen sisäiset, ei niihin ulkopuolisia kaivata. Toisaalta se joka pyytää apua, on todennäköisimmin vähemmistöä, kuten Libyassa, ;Libya on nyt tuhottu ja menetetty, se on muuttumassa heimopäälliköiden temmellyskentäksi kuten Somalia. - Ple!
Pohtiva Pave kirjoitti:
Mitäs pikkuvirheistä, mutta minua ihmetyttää, että näet kansanmurhia siellä missä niitä ei tapahdu etkä siellä, missä pieniä kansoja tai yksilöihmisiä kohdellaan todella väkivaltaisesti, kuten Kadyrov Tshetsheniassa tekee (Putinin varjeluksessa) tai Lukashenka Valko-Venäjällä tai Janukovitsh Ukrainassa (hekin Putinin siunauksella).
Jos USA ei toimisi vapaan maailman puolesta niinkin epäitsekkäästi kuin se toimii, niin kaiken maailman edellä mainitut yksinvaltiaat olisivat tehneet tästä planeetasta jo aikoja sitten kansojen vankileirien saariston.
Sinulle näyttää USA olevan suuri painajainen, mutta sadoille miljoonille muille ihmisille se on demokratian perusmalli ja puutteessa elävien ihmisten suurin yksittäinen auttajavaltio.
Onneksi diktatuurit ja diktaattorit tulevat ja aika pian menevätkin, mutta länsimaisten ihmisten perusarvojen suurin puolustaja USA on ja pysyy.USA innosti suistoalueen shiat sotaan Saddamia vastaan!
Sotaan, jossa he väistämättätulisivat häviämään, jos eivät saisi USAn lupaamaa apua!
Niinhän siinä sitten tapahtuikin, että shioja kuoli kuin kärpäsiä, eikä USA tullutkaan apuun!
Pidän sitä kansanmurhana!
USA pettää aina lopulta liittolaisensa!
- Filosofi-isä
Jos ääri-islamilaiset vain haluavat väkivaltaa?
On tietenkin ihan mahdollista, että jokin tekijä islamilaisesa kulttuurissa sallii väkivallan teot herkemmin kuin muissa, rauhallisemmissa kulttuureissa.
Mikä selittää esim. karmean sekasorron Somaliassa tai Sudanissa? - Mieletön Islam
No siksi väkivalta yltyy, kun muslimeille on opetettu, että vääräuskoinen tulee aina tavattaessa tappaa.
Sunni on shiialle vääräuskoinen ja päinvastoin.
Mitään toivoa rauhasta ei ole, kunnes jommat kummat lakkaavat olemasta. - ovat kuonaa.
Antaa muslimipaskojen tappaa ihan rauhassa toisiaan.
- Hitman-1
Ei sentään niin, sillä sivulliset joutuvat usein kantamaan raskaimman taakan kiihkomielisten tappajien tapellessa keskenään.
- waste of time.
Hitman-1 kirjoitti:
Ei sentään niin, sillä sivulliset joutuvat usein kantamaan raskaimman taakan kiihkomielisten tappajien tapellessa keskenään.
Ei siellä oo sivullisia, samaa stanan sontasakkia kaikki.
ei kannata uhrata valkoihoisia paskasakin takia. - BUSH III
waste of time. kirjoitti:
Ei siellä oo sivullisia, samaa stanan sontasakkia kaikki.
ei kannata uhrata valkoihoisia paskasakin takia.>>ei kannata uhrata valkoihoisia paskasakin takia.
Ei uhrattukaan, kun ÖLJYN takia.
- USA=rosvovaltio
Ennen USA:n ryöstöä. Irak oli kehittyneimpiä maita. Oli hyvät sairaalat, koulut etc.
Nyt on maa kivikaudelle pommitettu ja öljyt ryövätty. Museotkin ryöstettiin sodan alkuaikoina 'parempiin länsimaihin'
Mutta tää sotahan käytiin vain kurdien puolesta?
Ei ÖLJYLLÄ ollut mitään vaikutusta päätöksiin?
Ja siellähän oli valtava varasto kemiallisia aseita, mitkä näimme TV:n välityksellä ympäri maailman.
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1061762Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2091742Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1061663Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541425Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341376Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii482965Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50946Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115898Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai298886Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347832