Merja Kyllönen, Anna-Maija Henriksson, Päivi Räsänen ja Maria Guzenina-Richarson palajastivat olevansa populistisia höppänöitä, vaatimalla tämän ikävän yliajotapauksen jälkeen, vaatimalla että, autoihin alkolukot, ajokortin poisottaminen, auton menettäminen valtiolle ja promillerajan alentaminen.
Mikään näistä ei auta, koska 4 euron paineilmapullosta saa suhautettua alkolukkoon alkoholitonta ilmaa, pahimmat juopot ovat jääneet kiinni kortitta ajamisesta yli 30 kertaa, takavarikoidun auton tilalle saa ilmaiseksi tai 100 eurolla ajokuntoisen auton eikä tarvitse edes veroja tai vakuutuksia maksella. Yliajajat eivät ole alle puolen promillen humalassa vaan lähempänä 2 promillea.
Ehdotuksilla kiusataan vain normaaleja kansalaisia.
On kaksi keinoa jolla rattijuopumuksia saadaan vähennettyä, mutta edes ehdotuksen tekemissen ei näitten tyttösten kantti riitä.
1. Alkoholin valmistus ja myynti estetään. Mutta tätähän ei voi tehdä koska valtion talous kärsii.
2. Toisen rattijuopumuksen jälkeen rattijuoppo ammutaan.
Tyttöset voisivat kiinnittää huomiota todelliseen ongelmaan eli huumekauppaan. Huumeet tuhovat moninkertaisen määrän nuoria verrattuna rattijuoppoihin.
Huumekaupasta voisi oikeasti ottaa käyttöön kuolemantuomion.
NAISMINISTERIT OVAT
HÖPPÄNÖITÄ
2
55
Vastaukset
- rattijuopon.
sokeuttaminen lopettaa autolla ajamisen ihan varmasti.
- IHMETYTTÄÄ ASIA
kenen silmää tekevän sukulaislapsi kuoli KUN TÄMMÖINEN METELI TAAS ON RATTIJUOPOSTA ....
KYLLÄ EN PUOLUSTA RATTIJUOPPOJA mutta pistää miettimään että KENEN JA MINKÄ PUOLUEEN lapsen lapsi kuoli vain oliko tämäkin jonkun media edustajan lapsi joka jäi alle ja kuka selvittää mistä lapsi juoksi tai käveli auton alle...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874088Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822- 11760
Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756