MAMUN HELPPO TIE ELÄKKEELLE

jokapäivätöitä teen.

Työntekijän oleskelulupien 10 suurinta hakijakansalaisuutta vuonna 2007 olivat Venäjä,Ukraina, Kiina, Turkki, Kroatia, Serbia, Bosnia ja Hertsegovina, Jugoslavia, Intia ja
Filippiinit.

Maahanmuuttajat näyttävät tilastojen valossa olevan koulutettua väkeä. Pakolaisina
tulleilla on vähiten toisen tai korkea-asteen tutkintoja ja he poikkeavat yleisestä
tilanteesta. Tilastokeskuksen rekistereistä ei kuitenkaan saa kattavia tietoja Suomeen
muuttaneiden ulkomailla suoritetuista tutkinnoista. Jos koulutustaso on jäänyt
tuntemattomaksi, on se myös tilastoitu yhdessä perusasteen tutkinnon kanssa.

ELI VÄÄRISTÄÄ MAMUJEN KOULUTUSASTETTA, jos perusasteen tutkintotilastossa
on myös luku-ja kirjoitustaidottomat yms sekä perheenäidit.

2008 työttömyysasteikossa oli
afganistanilaisten työttömyysaste 53,4 %
irakilaisten työttömyysaste 61,8 %
sudanilaisten 59,3 %
somalialaisten 46 %
iranilaisten 45,7

HUOM! eli juuri näistä pakolaismaista tulevat ovat työttömyysasteikossa suurimpia,
ja HUOM! näistä tilastoista puuttuvat kokonaan ne mamut jotka saavat eläkettä jo alle 65 vuotiaina.
Tuo tilasto olisikin mielenkiintoinen,mutta taitaa olla salainen. Loiseläjien määrä on
on noissa edellä mainituissa ryhmissä suuri.


Ulkomaalaiset työllistyvät usein tietyille aloille. Vuonna 2007 työ- ja elinkeinotoimistot
antoivat ns. kolmansien maiden kansalaisille työntekijän oleskelulupia koskevia
osaratkaisuja yhteensä noin 10 000, joista uusia lupia yhteensä 6 241 ja jatkolupia 3
870. Eniten osaratkaisuja tehtiin kuorma-auton ja ajoneuvoyhdistelmien kuljettajille,
siivoojille, hitsaajille, kokeille/keittäjille/kylmäköille, levysepille, putkityöntekijöille ja
puutarha- ja maataloustyöntekijöille. Suurin osa työntekijöistä tuli Venäjältä.
Seuraavaksi suurimmat ryhmät olivat ukrainalaiset, kiinalaiset, turkkilaiset ja
kroatialaiset-

EI siis yhtään iranilaista,irakilaista,somalia,sudanilaista tai afgaania.

Maahanmuuttajien erityistuet (eläke)2010 23miljoonaa euroa (Kelan tilastosta)


Näistä on helppo vetää johtopäätös, että ne jotka tulevat tänne eläkettä nauttimaan ja muksuja tekemään, ovat somalit,iranilaiset,irakit,sudanilaiset,afgaanit.

Ne joille työ maittaa ovat tuolta itänaapurimaistamme.

Se miksi näitä asioita kaivoin on vitutututs, kun minulle selvisi että suurin osa
iranista ja irakista tulevista miehistä nauttii eläkettämme (työkyvyttöminä!)
ja suomalainen ei sitten millään pääse nykyään työkyvyttömyyseläkkeelle.

21

160

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ihan oikeasti hei

      Somaleita tuli maahamme jo yli 20 vuotta sitten, se on totta.
      Montako somalia näet työelämässä omassa ympäristössäsi,
      vankiloita ei lasketa.

      • 44u5

        Tekeekö noi muka vankilassa töitä?


    • ja niitä riittää

      2008 työttömyysasteikossa oli
      afganistanilaisten työttömyysaste 53,4 %
      irakilaisten työttömyysaste 61,8 %
      sudanilaisten 59,3 %
      somalialaisten 46 %
      iranilaisten 45,7

      Työttömyysasteet taitavat olla korkeampia,mutta niitä on siivottu
      niistä puuttuvat koulutuksessa,kotiutuksessa,eläkkeellä,vankilassa ja kotona olevat.

    • järjetöntä touhua

      SUOMI ON MUSLIMIEN TÄYSIOITOLA !!!! hyvin menee, kotoutuksesta eläkkeelle !!!

      • musulle sopii

        valitettavasti monen muslimin kohdalla noin onkin; on sitä traumaa yms joka tekee työtä vieroksuvasta muslimista eläkeläisen ja sehän sopii muslimille hyvin että alempiarvoisten uskontokuntien edustajat elättävät heidät.

        nämä eläkeläiset on hyvin piilotettuina kaikenlaisiin tilastoihin, näyttää paremmalta


      • ÄÄNET VASEMMISTOLLE

        ÄÄRIOIKEISTON KAKSI KOKOOMUSTA=PERSUT=KOKOOMUS, KATAINEN=SOINI=NIINISTÖ NIITÄ TÄNNE TUOVAT.

        ILMAISEN SUOMALAISEN ORJATYÖVOIMAN TOIVOSSA.


      • White Race Extinctio
        musulle sopii kirjoitti:

        valitettavasti monen muslimin kohdalla noin onkin; on sitä traumaa yms joka tekee työtä vieroksuvasta muslimista eläkeläisen ja sehän sopii muslimille hyvin että alempiarvoisten uskontokuntien edustajat elättävät heidät.

        nämä eläkeläiset on hyvin piilotettuina kaikenlaisiin tilastoihin, näyttää paremmalta

        Muslimeille heidän täyshoiva ateistisessa maassa on TODISTE Allahin olemassaolosta. Heidän päähän ei millään sovi että vieraan elämänkatsomuksen omaava rotu pitää heistä arempaa huolta kuin omasta kantaväestöstään.

        Tämän on PAKKO olla ALLAHIN aiheeton armo jotta koko maapallo muuttuu Al-Islamiksi, "rauhan tyyssijaksi".

        Tätä taustaa vasten, mm. Ranskassa onkin todettu että muslimit siirtyvät yhä sankemmin joukoin islamin tiukemmalle puolelle, pois pullamössöyhteiskunnasta.

        http://kern.pundicity.com/10953/europe-march-towards-islam

        "In October, it was also reported that the country's decrepit city suburbs are becoming "separate Islamic societies" cut off from the state, according to a major new study, "Banlieue de la République" (Suburbs of the Republic), that examines the spread of Islam in France.

        Muslim immigrants are increasingly rejecting French values and identity and instead are immersing themselves in Islam, according to the report, which also warned that Islamic Sharia law is rapidly displacing French civil law in many parts of suburban Paris.

        The authors of the report show that France, which has between five and six million Muslims (France has the largest Muslim population in European Union), is on the brink of a major social explosion because of the failure of Muslims to integrate into French society."

        Toisin sanoen, he eivät KOTOUDU KOSKAAN, ja muodostavat rinnakkaisen Sharia-yhteiskunnan länsimaisen järjestelmän rinnalle. Päämäärä on syrjäyttää länsimainen järjestys kokonaan, historian romukuoppaan.


    • Taikatemppu tuli

      Lauri Ihalainen sais piilottettua kaikki nuo työttömät.

    • * Manne *

      Työnteko on muslimikulttuureissa häpeällistä. Soveliasta on olla sotilas, kauppias tai edes jonkin asteen liikemies tai sitten vain jotenkin elättää itsensä.

      Varakkaissa arabimaissa aasialaiset ja intialaiset tekevät työt. Melko paljon ostetaan myös osaamista lännestä. Siellä homma ostaan ja myös huolehditaan että väki vaihtuu ja työt tehtyään palaavat kotimaahansa eivätkä jää sinne loisimaan.

      Rasvanahkasita musukuukkeliiduunaria ei ole omassakaan.

    • oi aikoja..

      synnäreillä ja neuvoloissa on ainakin ylityöllistettu työntekijät koska mamut lisääntyy keskimäärin 8 lasta / musliminainen / vuosi..

      • PETOSJYTKY HAISEE

        PERSUT=KOKOOMUS TUOVAT LISÄÄ MAMUJA MAAHAN JA ALISTAVAT SUOMALAISET ILMAISEKSI ORJATYÖVOIMAKSI.


    • mamu=pummi
      • PERSUT=KOKOOMUS

        Persut=Kokoomus ovat pummieliitin asialla, ilmaisen suomalaisen orjatyövoiman toivossa.


      • PETOSJYTKY HAISEE

        PERSUT=KOKOOMUS=PUMMIELIITTI.


    • missä tasa-arvo
    • ONNEKSI VASEMMISTO

      ÄÄRIOIKEISTO ON MAAHANMUUTON ALOITTAJA, YLLÄPITÄJÄ, KULTTUURIEN PAKKOSEKOITTAMISEN TAKANA.

      ÄÄRIOIKEISTOA SUOMESSA OVAT PERSUT=KOKOOMUS=RKP.

      KATAINEN=SOINI=NIINISTÖ VEISAAVAT TEKOPYHÄÄ, KAKSINAAMAISTA KATOLISTA "TYÖPERÄISEN MAAHANMUUTON VIRTTÄ" JA VALEVASTUSTAVAT MUKA MILLOIN MITÄKIN, MUTTA VAIN VALEHTELEVAT , ILMAISEN SUOMALAISEN ORJATYÖVOIMAN TOIVOSSA.

      NYT ON AIKA NOUSTA VASTARINTAAN SUOMEN KANSA. VASEMMISTO PUOLUSTAA JOKAISEN SUOMALAISEN OIKEUTTA HYVINVOINTIIN. ALOITETAAN NÄISSÄ VAALEISSA ÄÄNESTÄMÄLLÄ ARHINMÄKI PRESIDENTIKSI.

    • SUOMEN PERUSTUSLAKI

      ÄÄRIOIKEISTON LOISELIITIN KAKSI KOKOOMUSTA, PERSUT=KOKOOMUS OVAT MAAHANMUUTON ALOITTAJIA, YLLÄPITÄJIÄ, KULTTUURIEN PAKKOSEKOITTAMISEN TAKANA.

      PETOSJYTKYT OVAT KAKSINAAMAISIA VALEHTELIJOITA, MAMUPUOLUE, JOKA VALEVASTUSTAA MUKA KAIKKEA, MUTTA KÄYTÄNNÖSSÄ TOIMII PÄINVASTOIN.

      YHTÄÄN VAALILUPAUSTA EIVÄT OLE PITÄNEET. SOINI=KATAINEN PELAAVAT SAMAAN PUSSIIN, SUOMALAISTA TYÖVÄESTÖÄ, KANSAA VASTAAN.

      PERSUT ON VEROPARATIISEISTA SUUNNITELTU KANSANPETOSPUOLUE, VARAKOKOOMUS, JONKA "PROTESTI" OLI PELKKÄ P-SKAINEN VALHE. NYT ON AIKA KOSTAA PETOSJYTKY, PUDOTTAKAA NE VAALEISSA JA MUISTAKAA, MIKÄ PUOLUE ON KANSAN ASIALLA, TEKEE TEKOJA MEIDÄN ETEEMME: VASEMMISTO JA ARHINMÄKI VOITTOON. TÄSTÄ ALKAA VASEMMISTON NOUSU.

      • Suksi kuuseen

        Vaikka sinä ja muutama kommunisti noin ajattelisikin, vasemmisto on kokonaisuudessaan ollut demareiden johdolla mamutuksen yksi primusmotor niin Suomessa, Ruotissa kuin Norjassa. Ei ihmekään, että Norjassa on alkanut tapahtumaan asioita.

        Mamukriittisyyttä on paljon ja jopa enemmistöksi asti kaikissa puolueissa mutta vain persut ovat nostaneet asian esille puolueena.

        Joten Ahenmnellä siinä ........


    • Vert Ruotsi

      Mätilehmillä on yleensä tapana lisääntyä nopeasti kun sitä vaan suositaan.

    • 18v eläkeläinen.

      Mustalaisten eläke heti peruskoulun jälkeen on edelleen mysteeri minulle.

      Mihin se perustuu ?

      Siis johonkin lakipykäläänhän sen on perustuttava.

      Mutta mihin ?

    • vääristymä-

      ON NOSTETTAVA SUOMALAISTEN ELÄKEIKÄÄ ETTÄ MUUT SAA RAHAT ELÄKEISIIN.
      milloin katkiaa kamelinselkä?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4168
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      28
      3137
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1348
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      911
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe