(6.1.2012) Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen luottoyhteistyökumppanille sakkoja rokotetutkimusmenettelyistä
Mm. Verkkomedia (Suomi), CNN (USA), Yahoo News (Iso-Britannia), Buenos Aires Herald (Argentiina), Sky News (Britannia) ja Pharmalot raportoivat lääkeyhtiö GlaxoSmithKlinen saamista 400 000 peson (n. 73 000 euroa) sakoista Argentiinassa tehtyjen pneumokokkirokotetutkimusten johdosta. Uutisissa kerrotaan 14 lapsen kuolleen rokotetutkimuksessa, ja lapsia on uutisten mukaan otettu tutkimukseen ilman lain edellyttämää suostumusta. Uutisissa kerrotaan lääkeyhtiö GlaxoSmithKlineni väärentäneen suostumusasiakirjoja.
Kyseessä on Synflorix -nimisen pneumokokkirokotteen tutkimus. Samaa rokotetta on tutkittu Suomen kunnallisissa lastenneuvoloissa niinikään lääkeyhtiö GlaxoSmithKlinen rahoittamassa tutkimuksessa, ja käytetään tällä hetkellä yleisessä rokotusohjelmassa. GlaxoSmithKline on käyttänyt Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n rokoteosaston palveluja tutkimuksen toteutuksessa. Toistaiseksi salaisen sopimuksen (julkisuus edelleen käsiteltävänä korkeimmassa hallinto-oikeudessa) arvo on THL:n kertoman mukaan yli kymmenen miljoonaa euroa.
Lääkeyhtiö GlaxoSmithKline on toiminut THL:n yhteistyökumppanina paitsi rokotetutkimuksen tilaajana, myös luotettuna rokotteiden toimittajana. Narkolepsiaa aiheuttaneen sikainfluenssarokote Pandemrixin yksi hankintaperuste ilman tarjouskilpailua järjestetyssä hankinnassa oli, että aiemman 37 miljoonan euron lintuinfluenssarokotehankinnan perusteella GlaxoSmithKlinea pidettiin luotettavana toimittajana myös sikainfluenssarokotteelle.
Buenos Aires Heraldin uutisen mukaan GlaxoSmithKline on maksanut Argentiinassa kustakin tutkimukseen otetusta n. 15 000 lapsesta 8 000 pesoa (n. 1 450 euroa). Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen julkaisemien tietojen mukaan Suomessa GlaxoSmithKline maksoi Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle reilusta 40 000 tutkimukseen osallistuneesta lapsesta yli 10 miljoonaa euroa, joka on n. 250 euroa lasta kohden.
Kuten Argentiinassa, myös Suomessa lääketieteellisten tutkimusten suostumusmenettelyissä on ollut puutteita lain vaatimaan tasoon nähden. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on toistuvasti saanut nuhteita oikeuskanslerilta syystä, että ei ole noudattanut lain vaatimuksia molempien vanhempien suostumuksen hankkimiseksi lääketieteellisiin kokeisiin. THL:n pääjohtaja Pekka Puska on myös kannattanut lakimuutoshanketta, jolla vanhempien suostumuksen vaatimuksesta olisi luovuttu. Lisätietoja Rokotusinfo ry:n tiedotteissa.
Gsk:lle sakkoa rokotetutkimusmenettelystä.
raha ratkaisee
2
101
Vastaukset
- ei olisi uskonut
Siis GSK on maksanut kustakin rokotekokeiluun osallistuneesta lapsesta 1450 euroa ja 14 on jo ehtinyt siihen kuollakin. Ilmiselvästi nyt käytetään vanhempien taloudellista ahdinkoa hyväksi. Touhu on kuin jotain orjakauppaa, mutta terveydelle vieläkin haitallisempaa.
- suurta syntiä
Niinpä, oikeastaan se onkin lähempänä ihmiskauppaa. Rikollista kuitenkin kaikkityynni.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ihmiskauppa
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1221945Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1261852Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101789Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2561458Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341390Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii5041060Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50970Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115914Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347875