Onko miniällä valta?

http://yle.fi/uutiset/

Ette uskalla vastustaa, vaaditut "lahjat" on annettava???

Joulun pikavipit kaatuvat nyt niskaan - maksuvaikeudet riivaavat myös eläkeläisiä
julkaistu tänään 7.1. klo 10:37

Joulunpyhien päättyminen näkyy ruuhkautumisena velkaneuvontapalveluissa. Monet talousahdingossa olevat ovat rahoittaneet joulun menoja kulutusluotoilla, muun muassa pikavipeillä. Velkaneuvonnassa on autettu entistä enemmän eläkeläisiä.

Velkaneuvojan puhelin soi taukoamatta Helsingin talous- ja velkaneuvontapalvelussa Sörnäisissä. Velkavuori on kaatumassa monen ahdinkoon joutuneen päälle.

Joulutunnelma halutaan luoda niukoissakin oloissa, vaikka velaksi.

- Vanhemmat haluavat tarjota lapsilleen parasta mahdollista, vaikka ei olisi mitään taloudellisia mahdollisuuksia siihen, kertoo talous- ja velkaneuvoja Juha Neuvonen.

Vaikka joulun luottokorttimaksut lankeavat maksuun vasta hieman myöhemmin, hätääntyneet soitot lisääntyvät heti vuoden alussa, vahvistaa valtakunnallisesti velkaneuvontaa tarjoava Takuu-Säätiö.

- Emme pysty edes vastaamaan kaikkiin soittoihin, joten jono vain kasvaa, kertoo viestintäpäällikkö Minna Mattila Takuu-Säätiöstä.
Pikavippaavat eläkeläiset työllistävät neuvojia

Joulunalusviikot ovat pikavippiyritysten sesonkia, ja joulumenot ovat tyypillisiä pikalainoilla kuitattavia eriä, asiantuntijat sanovat. Toisaalta joulunpyhien päättyminen on monelle talousvaikeusissa kamppaileville ahdistava totuuden hetki.

Velkojen painolasti on juhlakaudeksi unohtamalla unohdettu, mutta totuus iskee tammikuussa armotta silmille.

- Kun on pitkään stressattu ja murehdittu asioita, niin sitten halutaan suoda itselle levähdystauko. Kun joulu on ohi, ahdistus palaa uudestaan. Ja sitten ruvetaan soittamaan ja etsimään apua, sanoo Mattila.

Erityisen paljon neuvojilla on ollut eläköityneitä asiakkaista.

- On ollut pikavippaavia eläkeläisiä, varsinkin vastikään eläkkeelle jääneitä. Kulutuksen sopeuttaminen eläketasoon vaatii totuttelua, kertoo Neuvonen.

Kaikkiaan velkaantuneiden yhteenotot neuvontapalveluihin ovat kasvussa. Valtakunnalliseen Takuu-Säätiöön soitettiin viime vuoden aikana 17 000 kertaa, mikä on 5 000 soittoa edellisvuotta enemmän.

Neuvoja kartoittaa velkaantuneen taloustilanteen, jotta ahdingosta selvitymisen tiekartta voidaan räätälöidä henkilökohtaisesti.

YLE Uutiset

Media on lietsonut jo pitkään raha ja lahja määriä joita isovanhemmat lapsenlapsille antaa.

Siitä ei kieltäydytä ja haluaahan sitä tietysti lapsille antaa.
0514
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

entäs maksut? kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu