Sain tällä viikolla myönteisen päätöksen eläkehakemukseen. Ajattelin, että olisin helpottunut. Tunteiden kirjo on kuitenkin yllättänyt minut täysin. Olen miettinyt, että tuleeko minusta nyt yhteiskunnan hylkiö. Hyödytön olio. Haluaako kukaan enää hoitaa minua. Kannaatako minua enää kuntouttaa. Onhan minut nyt todettu lopullisesti työkyvttömäksi.
Samaan aikaan tajuntaan jysähti, että olen todella niin sairas, että saan työkyvyttömyyseläkkeen. Eläke sanakin tuntuu pahalle. Toisaalta olen tuntenut pienoista helpotustakin. Kävin työpaikallani sanomassa, että en enää tule. Itkin ja hyvästelin työkavereita. Mietin kuitenkin samaan aikaan, että mahtavat olla iloisia kun pääsevät minusta eroon. Vakanssini aukeaa, joku tehokas yksilö ottaa minun paikkani. Ajattelin, että hän kyllä saa suuret saappaat täytettäväkseen.
Mietin myös miten ihmiset suhtautuvat minuun tästä lähtien olen nuori vähän yli 30. Kun he kysyvät mitä teen. Vastaanko olevani työkyvyttömyyseläkkeellä vai selittelenkö jotain epämääräistä. Itse tiedän kyllä, että päätös oli oikea. Työkykyistä minusta ei tule. Takana on todella rajut kuntoutustoimenpiteet. Joita aion todellakin jatkaa. Tavoitteena mielekäs elämä. Mutta ymmärtävätkö ihmiset sen. Suomessa on vallalla luterilainen elämänkatsomus. Ilman työtä ihminen ei ole mitään.
Pitääkö minun kertoa jokaiselle ihmiselle, että tämä ei ollut valintani eikä oma tahtoni. En valinnut sitä että sairastuin. Tottakai olisin mieluiten terve. Kävisin töissä ja eläisin normaalia elämää. Sairastuminen romutti minun elämäni.
Samaan aikaan tajuntaan jysähti, että olen todella niin sairas, että saan työkyvyttömyyseläkkeen. Eläke sanakin tuntuu pahalle. Toisaalta olen tuntenut pienoista helpotustakin. Kävin työpaikallani sanomassa, että en enää tule. Itkin ja hyvästelin työkavereita. Mietin kuitenkin samaan aikaan, että mahtavat olla iloisia kun pääsevät minusta eroon. Vakanssini aukeaa, joku tehokas yksilö ottaa minun paikkani. Ajattelin, että hän kyllä saa suuret saappaat täytettäväkseen.
Mietin myös miten ihmiset suhtautuvat minuun tästä lähtien olen nuori vähän yli 30. Kun he kysyvät mitä teen. Vastaanko olevani työkyvyttömyyseläkkeellä vai selittelenkö jotain epämääräistä. Itse tiedän kyllä, että päätös oli oikea. Työkykyistä minusta ei tule. Takana on todella rajut kuntoutustoimenpiteet. Joita aion todellakin jatkaa. Tavoitteena mielekäs elämä. Mutta ymmärtävätkö ihmiset sen. Suomessa on vallalla luterilainen elämänkatsomus. Ilman työtä ihminen ei ole mitään.
Pitääkö minun kertoa jokaiselle ihmiselle, että tämä ei ollut valintani eikä oma tahtoni. En valinnut sitä että sairastuin. Tottakai olisin mieluiten terve. Kävisin töissä ja eläisin normaalia elämää. Sairastuminen romutti minun elämäni.
Vastaukset 16
Vanhimmat
olemme samassa veneessä mut itse olen yli 35
Tulet vielä huomaamaan että et ole enää pskankaan arvoinen ihminen tässä yhteiskunnassa. Sinä et esim. enää saa samanlaista hoitoa kuin tähän asti. Nyt olet "kuollut" yhteiskunnan jäsen, pelkkä rasite, sinua ilman yhteiskunta pärjäisi paremmin. Ja jos olet yksin, niin tulet olemaan yksin koko loppu elämäsi.
Mutta meitä "kuolleita" yhteiskunnan jäseniä lohduttavat suunnattomasti te duunarit/toimisto-orjat, joiden verorahoilla vietämme leppoisia eläkepäiviämme ja heräämme hetkeksi maanantaiaamuisin katselemaan lämpimän makuuhuoneen ikkunasta kun te kuuraatte 30 asteen pakkasessa jäätä autonne tuulilasista "iloisina" alkavasta työviikosta :D
Uskon ja toivon, että se onko paskankaan arvoinen ihminen tässä yhteiskunnassa on myös omasta itsestään kiinni.
Sää vastaat kuten määki et oon sairas eläkkeel.
Jos joku sen jälkeen kyselee et miks niin samanlainen juntti
sit on muutenkin niin moukka ettei semmotteen kans puhuta.
Itse oon miettiny ny 2 viikkua et jäisinkö vai en.
Oon 30 ja tehnyt 7 kk elämässäni töitä viimesen 8 vuotta nukkunut.
tajusin vaan kun sain noin 100% narsistin paperit et niil vois yrittää.
Kyllähän ne tunteet on sekavia. Minulle ainakin on ollut suuri helpotus, kun ei ole enää työeläkeyhtiön pompoteltavana. Mutta olen viiskymppinen jo.
Kyllähän sitä saa tehdä jonkun verran työtä menettämättä eläkettä ja saa palata töihinkin. eläkkeen voi laittaa lepäämään ja yrittää työntekoa. Kuntoutusta on kyllä vaikeaa saada enää "pysyvällä" tk-eläkkeellä, kun se on sairauslomalla ja kuntoutustuellakin kortilla. En tiedä sitten josko johonkin kuntouttavaan työtoimintaan voisi päästä työkkärin kautta, mutta ei ole siitä kovin hyvää käsitystä.
Latvavammaisia kyllä syrjitään, kun ollaan sitä mieltä ettei saa enää kuntoutusta ja kun on tk-eläkkeellä.
Kannatta hakeutua johonkin yhdistykseen tekemään mielekästä vapaaehtoistyötä ja harrastaa muutenkin jotain kivaa. Eikä sitä kaikille tarvitse kertoa olevansa latvaeläkkeellä.
Hoito onkin sitten kinkkisempi juttu. Kunnissa ollaan sitä mieltä, ettei masennuseläkeläisille tarvitse tarjota hoitoa, kunhan lääkereseptit uusitaan. Ei taideta samoin kohdella eläkkeellä olevia syöpäpotilaita...
Minulla ei hoitoa ole julkisella puolella ollut oikeastaan koskaan masennusasioissa, joten minua ei asia haittaa. Oma psykiatri ja psykoterapeutti on edelleen ja tarvittaessa voin käydä.
Teen jonkun verran töitä ja olen valmistellut myös työhönpaluuta (ainakin kokeilemaan), mutta en tiedä tuleeko siitä mitään.
Hyvin kirjoitettu, asiallista tekstiä.
Sulle tsemppiä työhön paluuseen tai työkokeiluun.
Harva pääsee työkyvyttömyyseläkkeelle ilman että joutuu vääntämään kELAn kanssa asiasta vuosia. Itse olen vasta vuoden yrittänyt . Onnea aloittajalle kun sait eläkkeen.
Kiitos onnitteluista! En oikeint tiedä pitääkö siitä onnitella tai siis tottakai saa onnitella, mutta toisaalta tavoite oli kuitenkin kuntoutua ja päästä töihin. Nyt tunnen itseni lähinnä todella epäonnistuneeksi. En tunne saaneeni mitään hyvää.
Tiedän kyllä, että tämä oli paras ratkaisu, mutta epäonnistumisen tunne on niin voimakas. En suunnitellut elämääni näin.
Toisaalta siinä mielessä kai pitää onnitella, että enää elämää ei tarvitse jaksottaa määräaikaisiin pätkiin. Kai tämä on jonkin uuden alku, mutta minkä sitä en tiedä. Ratkaisu sitä tämä on ennenkaikkea. Epätietoisuus elämässä päättyy, ei ole kysymys siitä onko tämä hyvä vai huono asia.
Tulisikin jo se päivä,kun pääsisin työkyvyttömyyseläkkeelle. Loppuisi kelan kanssa tappelu ja päättyisi juurikin se epätietoisuus.
Kuntoutuksen perusteella mahdollisuuteni työelämään,taikka uuden ammatin opiskeluun ovat äärimmäisen heikot. Tällä hetkellä olen työkyvyttömyyden perusteella kuntoutusrahalla,mitä pitää hakea 3 kk välein uudestaan...
Itse olen työkyvyttömänä työnhakijana työmarkkinatuella ollut jo kaksi vuotta. Ja vähintään kesään asti, sit joko pääsen eläkkeelle tai koko rumba alkaa uudestaan alusta.
Hei! Jäin tässä itse 01.10.2011 Työkyvyttömyys eläkkeelle,Eikä sitä tarvitse hävetä,millään tavalla,se asia oli minun kohdallani ainakin paras asia,että sai jäädä pois tästä helvetillisestä paineesta, mikä vallitsee tänä päivänä näitä työpaikkoja,Ajattele nyt vaan itseäsi ja yritä rentoutua,ja keksi itselle kaiken näköistä puuhaa,itse harrastan vesijumppaa ja vesijuoksua,sielä tapaa samankaltaisa ihmisiä,ja myös virkistää kokeile, Ei muuta kuin tsemppiä kyllä se siitä pian taas paistelee aurinko!
Ihmiselämä on meillä jokaisella on ainutkertainen ja arvokas. Ei työ ole se ihmisarvon mittari. Sinä voit nauttia olemassaolostasi, kehittää ja toteuttaa itseäsi myös eläkkeellä. Kun kuntoudut voit toimia vapaaehtoistyössä ja mitoittaa tekemisesi kykysi ja voimiesi mukaan. Tietenin aina uusi elämänmuutos vaatii totuttelua. Ei sinun tarvitse hävetä että olet eläkkeellä. Ei kai välttämättä tarvitse raportoida jokaiselle vastaantulevalle ja uteliaalle yksityisasioistaan.
Olisit iloinen.
Sinun ei tarvitse:
-Herätä aamulla aikaisin.
-Matkustaa pakkasessa/helteessä töihin.
-Raataa 8 tuntista päivää joutavissa hommissa yhteiskunnan orjana.
-Yrittää pysytellä hereillä koko sen vitttumaisen päivän ajan.
Nyt voit:
-Nauttia loppuelämän kestävästä omasta vapaasta ajasta.
-Omistautua asioille joista olet oikeasti kiinnostunut.
-Nukkua aamulla pitkään.
Toisista ihmisistä on töihin ja toisista taas ei. Turha tuota on hävetä. Jos mielenterveytesi todella estää työskentelysi, on turhaa murehtia. Psyykkiset sairaudet ovat sairauksia siinä missä fyysisetkin.
Suosittelen vapaaehtoishommia. Tai sitten jotain puolittaisia hommia, joista saat niin vähän rahaa, ettei eläkkeesi napsu.
Vapaaehtoisia arvostavat kaikki. Ja saat edelleen tehdä ~mitä lystäät, ilman että on kukaan perseessä huutamassa.
Mä sain työkyvyttömyyseläkkeen v.2008 ensimmäisellä yrittämällä alle viisikymppisenä. Se oli valtava helpotus.