Oheisviestintä kertoo totuuden

Eläkeläispersu

Saulin tukijoukoissa on vallalla niin suuri sekasorto ja pakokauhu Väyrysen valtaisan nosteen vuoksi, että hyökkäystoiminta on täysin lamaantunut. Paniikki Saulin vapaamuurarilooshissa in niin hirveä, että kaikki taistelijat on kutsuttu rintamalta neuvonpitoon, ja taistelupoterot on jätetty alaikäisten ja ymmärtämättömien lasten vastuulle. Tämä johtaa lopulliseen tuhoon, koska Saulin alaikäiset taistelijat ovat vuotaneet liikaa salaista tietoa Väyrysen aikuisille joukoille.

Kun olen lukenut tänään palstalle tulleet Salen kannattajien herjausviestit, niin olen pannut merkille, että joukossa ei ole yhtään järkevän aikuisen miehen kirjoittamaa viestiä, vaan kaikki Väyrysen vastustamiseen tarkoitetut herjat ovat alaikäisten lasten söhellyksiä. Kokoomuksen aikuisilla taistelijoilla ei siis nykyisessä paniikkitilanteessa ole aikaa rintamalinjojen vahtimiseen, vaan puolustus- ja hyökkäystoimet on annettu ymmärtämättömille "lapsisotilaille". Tämä on varmin tie Salen vaalitappioon.

On huvittavaa lukea, että kaikki tämänpäiväiset herjat liittyvät Väyrysen ryyppäämiseen ja rälläämiseen. Kaikki aikuiset miehet ja naiset, jotka ovat joskus olleet "herrojen kanssa marjassa", tietävät sen, että reissussa rähjääntyy, mutta eivät aikamiehet näitä juttuja kummastele. Aikaihmiset tietävät sen, että tekevälle sattuu, ja ovat siksi solidaarisesti hiljaa näistä jutuista.

Elämää ymmärtämättömistä lapsista nämä jutut saattavat olla ihmeellisiä ja sensaatiomaisia, ja siksi Salen lapsisotilaat kirjoittelevatkin näitä sensaatiojuttuja innoissaan palstalle. Tällaiset kirjoitukset kertovat Väyrysen aikuisille taistelijoille sen, että Saulin puolustus on lyöty jo täysin hajalle, eikä Paavo Väyrysen voittoa estä enää mikään.

Nykyisessä voitollisessa taistelutilanteessa tämän salaisuuden voi julkisesti kertoa Saulin lyödyille vapaamuurarijoukoillekin, sillä lopputulos on jo varma. Tie Mäntyniemeen on Paavo Väyryselle esteetön, ja Sale jää mediakuplan sisälle nuolemaan näppejään.

15

170

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • looshikenraali

      On meillä linjassa aikuisiakin miehiä, mutta he eivät tiedä, mitä pitäisi tehdä.

    • Eläkeläispersu

      Taisteluhenki kadonnut täysin

      Kävin äsken Kokoomuksen palstalla tarkkailemassa tilannetta ja totesin, että taisteluhenki on täysin kadonnut. Tuntuu vahvasti siltä, että Lipposen tavoin Niinistökin tulee heitämään pyyhkeen kehään ja tarjoaa Väyryselle esteettömän kulun Mäntyniemeen.

      Vaalitaistelu on siis ohitse, ja voittaja selvillä. ELÄKÖÖN UUSI PRESIDENTTI, PAAVO VÄYRYNEN!!!

      • Vai munavaras !

        No, ei nyt sentään. Paavosta ei tasavallan presidenttiä tehdä. Etelä-Suomi sen määrää, kuka voittaa. Eikä teillä Paavon kannattajilla ole mitään jakoa lopputulokseen.

    • Vinha Noste

      Todella nosteessa ui nyt Paavo, melkein 10 % on kohta kannatuksensa. Vuonna 2020 varmaan jopa 20 % suomalaisista kannattaa jo Paavoa ja vauhti on niin huima, että viimeistään vuonna 2050 Paavo saavuttaa maagisen 50 %:n kannatuksen ensimmäisellä kierroksella.

      • siis hä?

        Väyrysen todellinen kannatus on tällä hetkellä noin.37% Olet tainnut olla vähän ulkona viime aikoina?

      • keskustassa 37%
        siis hä? kirjoitti:

        Väyrysen todellinen kannatus on tällä hetkellä noin.37% Olet tainnut olla vähän ulkona viime aikoina?

        Niin, keskustan porukoissa kannatus onkin juuri tuon 37%.
        Mutta kerropa minulle, minkä gallupin mukaan olisi muka 37% muuten? Olisi ihan mielenkiintoista kuulla.

    • Eläkeläispersu

      Gallupit ova katoavaisia

      Kansalaisten tulisi muistaa, että gallupit tehdään suurella rahalla, ja ne ovat hyvin katoavaisia. Kokoomuksen palstalla hehkutetaan vieläkin jotakin marraskuussa tehtyä galluppia, jossa Salen kannatus on putinmaisen korkea. Tällä hetkellä Salen kannatus on niin jyrkässä syöksyssä, että vapaamuurareilla on täysi paniikki päällä.

    • Eläkeläispersu

      Kriisipalaveri jatkuu

      Vapaamuurareiden kriisipalaveri taitaa vielä jatkua, koska Väyrysen vastustaminen on edelleenkin taitamattomien lapsosten käsissä. Uskovatko lapsukaiset tosissaan, että Paavo Väyrynen kaadetaan joillakin epämääräisillä ryyppäysjutuilla? Onnettomat tunarit ovat ihan turhaan Paavoa vastustamassa, sillä Sale on jo menettänyt pelin ja heittää kohta pyyhkeen kehään Lipposen tavoin.

    • ww

      Väykyssä PRESSA-AINESTA !

    • Eläkeläispersu

      Salen joukot hieman levänneet

      Salen joukot ovat vapaamuurarien kriisikokouksen jälkeen hiemen levänneet, ja nyt ilmassa alkaa olla jo vähän vaalitaistelun tuntua. Edelleenkin Salen joukot yrittävät kaataa Väyrystä ryyppäyssyytöksillä, mutta se ei tuo menestystä. Paavolla näytää edelleenkin olevan esteetön kulku Mäntyniemeen.

    • Eläkeläispersu

      Kokoomus ja vapaamuurarit paniikissa

      Kokoomus ja Saulin vaalityötä sponsoroivat vapaamuurarit näyttävät olevan jo täysin paniikissa Väyrysen voimakkaan nosteen vuoksi, koska ne ovat alkaneet jo hyvin harmittomiakin kirjoituksia poistamaan. Vapaamuurareiden virsilauluharjoituksia käsittelevä leikillinen juttukin on sensuroitu Kokoomuksen palstalta, koska siinä tuotiin liian selvästi esiin se, että Saulista pyritään tekemään presidentti vapaamuurarien suurien rahojen voimalla. Saulin joukot ovat poistattaneet samaisen jutun myös Keskustan palstalta, vaikka siellä puhuttiin kansanomaisemmin rapparien virsilauluharjoituksista.

      Sananvapautta toitottava Kokoomuskin on hyvin hanakka sensuroimaan kirjoituksia, jotka ovat mediakuplan sisällä piileskelevälle Saulille epäedullisia. Kykypuolueen on turvauduttava jo hyvinkin alhaisiin keinoihin, jotta ilman mitään substanssia olevasta ehdokkaasta saataisiin leivottua Suomeen presidentti. Onneksi Väyrysen kannattajilla ei ole vastaavaa ongelmaa.

      • Eläkeläispersu

        Tämä juttu sensuroitiin tänään:

        Vapaamuurarien virsilauluharjoitukset

        Niinistön vapaamuurariveljet ovat kovasti huolissaan siitä, että Salen suojaksi rakennettu mediakupla meni rikki Keijo Korhosen täsmälaukauksen seurauksena. Mediakuplan korjauksen rahoittamiseksi vapaamuurariveljet päättivät järjestää Senaatintorille virsilauluharjoitukset, jonka kolehtituloilla Salen rikkinäinen mediakupla saadaan korjattua. Tilaisuuden ohjelma on laadittu sellaiseksi, että kaikkien puolueiden kannatajat voivat vapaamuurarien virsilauluharjoituksiin osallistua.

        Jotta virsilaulukarjoitukset sujuisivat luonnikkaasti, niin tilaisuudessa lauletaan vain virren 440 ( Liite 1.) eri säkeistöjä, sillä ne jokainen ihminen tuntee helpoimmin omakseen Jutan ja Jyrkin EU-Suomessa. Vapaamuurarien torvi soitokunta (ei torvisoittokunta) säestää virrenveisuuta ja kerää myös kolehdin viimeisten säkeistöjen aikana.

        OHJELMA

        - Virsi 440 1. säkeistö

        - "Paljon melua tyhjästä": Presidenttiehdokas Niinistö kertoo EU:n ytimestä ja eurosta. Esityksensä lopuksi hän ampuu Korhosen kanuunalla hajalle koko EU:n ja euron ( Liite 2)

        - Virsi 440 2. ja 3. säkeistö

        - "EMU-kakku kaunistaa": Presidenttiehdokas Lipponen esittelee maittavan EMU-kakun reseptin (liite 3)

        - Kolehtivirsi. Virsi 440 3. 4. ja 5. säkeistö

        Vapaamuurareiden torvi soittokunta kantaa kolehdin (käytössä isot haavit) osittain naamioituneena, jotta tunnistaminen olisi mahdotonta. On suotavaa laittaa isoja seteleitä kolehtihaaviin, jotta kallispalkkaiset vapaamuurarit saisivat korjattua Salen mediakuplan. Demareiden ja Kokoomuksen kannattajat voivat laittaa kolehtiin pienemmän summan, sillä Jutta ja Jyrki ovat jo vieneet 50 miljardia euroa ennakkokolehtia EU:n ytimen vapaamuurareille.

        Saulin vapaamuurariveljet toivovat kaikkien virsilauluharjoituksiin osallistuvien kansalaisten olevan anteliaalla mielellä, jotta rikkinäisen mediakuplan korjaus onnistuisi, ja Sauli voisi piileskellä ehjän kuplan sisällä vaali-iltaan asti sanomatta yhtään mitään.

        Jos virsilauluharjoitusten kolehti ei tuota riittävästi, niin kokeneesta Tohtori Paavo Väyrysestä tulee presidentti. Tuleehan Väyrysestä presidentti, vaikka kolehti tuottaisikin tarpeeksi, sillä Saulin vähäinen substannssi ei vain riitä Väyrysen kanssa tasavertaisen kilpajuoksuun.

        Liite 1.

        Vanhan virsikirjan Virsi 440

        1. JO VÄÄRYYS VALLAN SAAPI, SE HUUTAA TAIVAASEEN. SE TURMAA ENNUSTAAPI, VIE KANSAT KURJUUTEEN. KEN HERRAN OIKEUTTA NYT TÄÄLLÄ JULISTAA, JA KEN VANHURSKAUTTA NYT TAHTOIS PUOLUSTAA?

        2. NYT VIEKAS VILPPI TÄÄLLÄ ON NOUSSUT KUNNIAAN. ON VALHE VALLAN PÄÄLLÄ JA VÄÄRYYS VOIMASSAAN. EI KUULLA KURJAN ÄÄNTÄ, JA KÖYHÄÄ SORRETAAN, JA LAINKIN RIKKAAT VÄÄNTÄÄ VÄÄRYYTTÄ PUOLTAMAAN!

        3. KAS, KÖYHÄN LEIVÄN SYÖVÄT NUO JUMALATTOMAT. HE VIATONTA LYÖVÄT JA HÄNTÄ VAINOOVAT. HE KURJAA AHDISTAAPI KUIN KÄÄRME KIUKUSSA, KORVANSA TUKKEAAPI TUON RAUKAN HUUDOILTA!

        4. HE ARMOTONNA VEIVÄT OSUUDET ORPOJEN. HE SÖIVÄT LESKEN LEIVÄT, ON HERRA NÄHNYT SEN. HÄN VANHURSKAASTI KOSTAA VÄÄRYYDENTEKIJÄT, RANKAISEE ANSIOSTA NUO VIEKKAAT RYÖSTÄJÄT!!!!!!!

        5. VAAN VOITONPÄIVÄN KERRAN VAIVAISET NÄKEVÄT, VANHURSKAUS KUN HERRAN LYÖ VÄÄRÄT VÄKEVÄT. OI HERRA, VOIMAS NÄYTÄ, KANSAASI ARMAHDA JA HURSKAAN PYYNNÖT TÄYTÄ JA PÄÄSTÄ VAIVASTA.

        Liite 2. Lähikuva Keijo Korhosen kanuunasta:
        http://www.ilkka.fi/mielipide/kolumnit/historian-roskatynnyriin-1.1123615

        Liite 3. Liposen EMU-kakun resepti:
        http://www.youtube.com/watch?v=PwEbyUactDE

      • Eläkeläispersu
        Eläkeläispersu kirjoitti:

        Vapaamuurarien virsilauluharjoitukset, jatkokeskustelu:

        Pieni tarkennus ohjelmaan

        Äänestäjät ovat kiinnostuneena kyselleet tästä vapaamuurarien virsilauluharjoituksesta lisätietoja, sillä ensimmäinen ilmoitus oli hieman puutteellinen. Järjestelytoiminkunta on tänään ilmoitanut seuraavat lisätiedot juhlasta ja esiintyjistä:

        - Presidenttiehdokas Niinistö pitää koko virsilauluharjoitusten ajan päässään näkymätöntä NATO-kypärää. Kokoomuksen kannattajat eivät NATO-kypärää näe, mutta normaalit äänestäjät panevat heti merkille NATO-kypärän huonon istuvuuden.

        - Presidenttiehdokas Lipponen toimii myös tilaisuuden unilukkarina. Hänellä ei ole perinteistä unilukkarinsauvaa, vaan hän herättää yleisön aina ennen virsiosuutta huutamalla mikrofoniin voimakkaalla äänellä: " BÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖ..."

        Vapaamuurarien kolehtiryhmä (torvi soittokunta) on tähdentänyt sitä, että lompakko kannattaa täyttää ennen virsilauluharjoituksia. Jos lompakko on liian pieni, niin silloin voi käyttää selkäreppua seteleiden kuljettamiseen. Isoissa kolehtihaaveissa on kuulemma tilaa isommillekin setelinipuille, ja Salen nuorikko löytää kyllä käyttöä suuremmallekin kolehtisummalle.

        ***************

        09.01.2012 Laitoin keskusteluun pienen ajankohtaisen lisäyksen, joka ilmeisesti oli liikaa Salen vapaamuurariveljille.

        Lisää rahaa!

        Saksan ja Ranskan vapaamuurarit haluavat myös oman osansa kolehtituloista, joten kansalaisten pitää olla entistäkin anteliaampia. Ei siitä Saulista halvalla presidenttiä tehdä.

        http://www.taloussanomat.fi/ulkomaat/2012/01/09/vakausrahastot-voivat-tarvita-suomelta-lisaa-rahaa/201220523/12

    • Eläkeläispersu

      Kaksi kertaa poistettu

      Tämä vapaamuurarien virsilaulujuttu on jo kaksi kertaa poistettu Kokoomuksen palstalta. Mikähän siinä Saulin joukkoja oikein ärsyttää?

      • vellihousut panikoi

        Täältä on poistettu tänään jo kaksi Niinistölle epämiellyttävää aloitusta.
        Vaalien lähestyessä paniikki kasvaa.......

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      124
      2100
    2. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      2009
    3. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      210
      1817
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      258
      1491
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1397
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      541
      1142
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      992
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      936
    9. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      348
      921
    Aihe